Zacharias Cygnaeus
Zacharias Cygnaeus (1763—1830) — piispa, hallintomies ja kulttuurihenkilö
Hollolan emäseurakunnan kirkkoherran virka oli palkkatulojensa suuruuden vuoksi varsin haluttu eikä sieltä yleensä enää hakeuduttu muualle. Erään poikkeuksen teki kuitenkin Hollolan kirkkoherrana vuosina 1811—1819 ollut Zacharias Cygnaeus nuorempi (1793—1830), josta tuli Porvoon piispa ja pian sen jälkeen Pietarin alueen luterilaisten seurakuntien piispa. Hän oli papistonkin keskuudessa poikkeuksellinen kulttuurihenkilö, jonka kirjoitukset antavat kuvan älykkäästä ja sanavalmiista persoonasta.
Sukujuuret
Joutsenon kappalainen ja sittemmin Ristiinan kirkkoherra Johannes Martini (k. 1721) oli naimisissa Joutsenon kirkkoherran Georgius Joutzeniuksen tyttären Brigitan kanssa, joka käytti sukunimeä Svanaeus (ruots. svan, joutsen). Avioparin lapset käyttivät eri muotoisia joutsenesta johdettuja sukunimiä. Tyttäret olivat Brita Zygnaeus (1703—1760, lat. cygnus, joutsen) ja Katarina Svahn sekä poika Zacharias Cygnaeus (k. 1774).
Zacharias Cygnaeuksesta tuli isänsä tavoin pappi ja hän oli Mäntyharjun kirkkoherrana vuosina 1733—1774. Hän avioitui edeltäjänsä Anders Alopaeuksen (k. 1732) lesken Elisabethin (1696—1750, o.s. Helsingius) kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi poikaa, Zacharias (1733—1809) ja Georg (1736—1793), sekä kaksi tytärtä, Brita (1738—1804) ja Agneta (1741—1808).
Pojista Zacharias, joka tunnetaan yleensä nimellä Zacharias Cygnaeus vanhempi, jatkoi suvun pappisperinteitä. Hänkin toimi Mäntyharjulla kirkkoherrana, vuodesta 1763 sijaisena ja isänsä kuoltua vakinaisena vuodesta 1775. Hän oli avioitunut vuonna 1761 Helena Dorothea Willströmin (k. 1770) kanssa. Avioliitosta syntyi tytär Hedvig Elisabet (1762—1796) sekä kolme poikaa, Zacharias (1763—1830), Johan Henrik (1765—1814) ja Jacob Georg (1767—1819). Vanhimmasta pojasta, josta käytetään tavallisesti nimeä Zacharias Cygnaeus nuorempi, tuli nyt kuvauksen kohteena oleva Hollolan kirkkoherra. Nuorimman pojan Jacob Georgin perheeseen syntyi poika Uno Cygnaeus, Suomen kansakoululaitoksen perustaja.
Ensimmäisen puolisonsa kuoltua Zacharias Cygnaeus vanhempi solmi vuonna 1773 avioliiton Emerentia af Enehjelmin (k. 1825) kanssa. Tämän vanhemmat olivat kuninkaallinen veromestari Anders Hellenius (aatel. af Enehjelm) ja Elisabeth Sunn. Toisesta avioliitosta syntyivät tytär Johanna Sofia (1777—1857) ja poika Pehr Gustaf (1781—1812). Zacharias Cygnaeus vanhempi määrättiin vuonna 1780 Loviisan kaupunkiseurakunnan sekä Elimäen maaseurakunnan kirkkoherraksi ja vuonna 1791 hänestä tuli Porvoon tuomiorovasti. Jo seuraavana vuonna hänet nimitettiin Porvoon hiippakunnan piispaksi. Hän kuoli vuonna 1809.
Nuoruus ja opinnot
Zacharias Cygnaeus nuorempi syntyi vuonna 1763 Loviisassa, mutta muutti jo samana vuonna Mäntyharjulle, jonne hänen isänsä siirtyi vt. kirkkoherraksi. Zacharias -poika menetti siellä äitinsä vuonna 1770 ja sai kolme vuotta myöhemmin äitipuolen. Alkeiskoulun jälkeen poika jatkoi vuonna 1778 koulunkäyntiä Porvoon lukiossa ja suoritti ylioppilastutkinnon Turussa vuonna 1781.
Cygnaeus alkoi opiskella jumaluusoppia Turun akatemiassa professori Henrik Gabriel Porthanin suojeluksessa. Cygnaeus suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1784 ja samana vuonna hän puolusti Porthanin esimiehyydellä maisterinväitökirjaansa "De actione oratoria" (Puhumisesta). Aihe oli väittelijälle sikäli läheinen, että suvun papit olivat kuuluisia puhetaidostaan. Cygnaeus vihittiin papiksi Porvoossa vuonna 1784 ja seppelöitiin maisteriksi vuonna 1786. Vuonna 1788 hänestä tuli Flemingin ja myöhemmin Stackelbergin rykmentin saarnaaja, joka osallistui kenttäsaarnaajana vuosien 1788—1790 sotaan.
Hämeenlinnan kirkkoherrana
Zacharias Cygnaeuksesta tuli vuonna 1793 Hämeenlinnan kirkkoherra. Hän toimi myös linnan ja varuskunnan saarnaajana vuodesta 1795 sekä hospitaalin ja lasaretin saarnaajana vuodesta 1796. Hän sai vielä anneksipitäjäkseen Vanajan seurakunnan vuonna 1804. Kaiken lisäksi hän oli lääninlasaretin tarmokas toimitusmies vuosina 1796—1811. Cygnaeus sai rovastin arvon vuonna 1801. Hän oli vuodesta 1805 varalääninrovasti ja vuodesta 1807 lääninrovasti.
Hämeenlinnan uusi kirkko oli rakenteilla Cygnaeuksen tullessa virkaansa. Hän joutui heti edistämään rakennushanketta eri tavoin ja sovittamaan siinä ilmenneitä kiistoja. Kirkko valmistui lopulta vuonna 1798. Myös hautausmaan laajentamista koskeviin kiistoihin Cygnaeus joutui mukaan vuosina 1800 ja 1802.
Cygnaeus oli solminut vuonna 1792 avioliiton Mariana Matilda Gaddingin (1759—1815, o.s. Martins) kanssa. Tämä oli ollut aikaisemmin naimisissa kapteeni Karl Johan Gaddingin kanssa, mutta eronnut. Puolison vanhemmat olivat Haminan pormestari, lainlukija Matias Martins ja Elsa Maria Bromell. Avioliitosta syntyi poika Zachris Johan Jakob (1792—1794). Avioliitto päättyi eroon vuonna 1795.
Cygnaeus solmi uuden avioliiton vuonna 1800 Margareta Karolina Aeimelaeuksen kanssa (1778—1847), jonka vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Anders Aeimelaeus ja Anna Kristina Stillman. Uudesta avioliitosta syntyi 10 lasta, Karl Ferdinand (s. 1801, k. lapsena), Anna Karolina Sofia (1802—1875), Lovisa Augusta (1803— 1884), Johanna Dorotea (1805, k. lapsena), Fredrik (1807—1881), Johan Wilhelm (s. 1809, k. lapsena), Gustaf (1810—1886), Helena Gustava (1813—1836), Anders Reinhold (1815—1889) ja Pehr August (1818—1886). Lapsista kolme viimeistä syntyi Hollolassa.
Hämeenlinnan vaivaishoidon ongelmia
Maaherra Johan Henrik Munck lähetti vuonna 1801 valitusten johdosta Hämeenlinnan maistraatille kirjelmän ja käski järjestää vaivaishoidon niinkuin asetukset määräävät. Maistraatti esitti läkkipellistä tehdyn lupamerkin antamista niille, jotka olisivat oikeutetut käymään kerjuulla. Muualta tulevat olisi karkotettava kaupungista. Kirkkoherra Cygnaeusta kehotettiin laatimaan luettelo niistä, joille merkki olisi annettava. Kirkonkokous ei kuitenkaan hyväksynyt maistraatin esitystä, vaan toivoi kerjuun kokonaan loppuvan. Cygnaeus ehdotti sen vuoksi kirkonkokouksen pyynnöstä, että kaupunki- ja maaseurakunnan yhteisen vaivaisrahaston tilalle muodostettaisiin kaupungin oma vaivaisrahasto ja että lapsille perustettaisiin työhuone eli lastenkoti. Lastenkotia varten Cygnaeus laati suunnitelman, joka osoitti hänen vapaamielisiä näkemyksiään ja kasvatuksellisia periaatteitaan. Hän kannatti lasten kasvatuksessa mm. käsitöiden tekemistä ja vastusti ruumiillista kuritusta.
Raastuvankokous ei puolestaan hyväksynyt Cygnaeuksen ehdotusta. Maaherra esitti nyt kahta vaihtoehtoa. Vaivaiset oli sijoitettava vaivaisruotuihin, joihin maistraatin tuli kaupunkilaiset jakaa, tai oli muodostettava rahasto, johon kukin maksaisi ja josta tarvitsevaiset saisivat apua. Cygnaeus teki lopulta ehdotuksen, että lapsia varten olisi perustettava lastenkoti ja että aikuiset olisi sijoitettava asumaan sukulaisten tai muiden luo maksua vastaan. Porvarit taas eivät hyväksyneet tätä ja lopulta perustettiin vuonna 1806 vaivaisrahasto, jota kirkkoherra ja seurakunta hoitivat. Kerjäämisestä ei siitä huolimatta päästy eroon.
Suomen sodan aika
Vuosina 1808—1809 käydyn Suomen sodan aikana Cygnaeus toimi hämeenlinnalaisten puolesta välittäjänä uusiin vallanpitäjiin ja ylipäällikkö von Buxhoevdeniin päin. Cygnaeuksen tehtäväksi tuli taivuttaa seurakuntansa väestö antamaan uskollisuudenvala uudelle hallitsijalle. Tämän arkaluontoisen tehtävän hän hoiti varsin onnistuneella tavalla pidettyään 12.5.1808 Hämeenlinnan kirkossa saarnan, tekstinä "Tämä asia on tullut Herralta, sen tähden emme taida sitä vastaan puhua." Cygnaeus saavutti venäläisten luottamuksen toimillaan ja sai keisarin armosta tilaisuuden anoa jotakin suosionosoitusta.
Asiasta tiedon saatuaan Cygnaeus pyysi välittömästi, että hänelle itselleen suunniteltu armonosoitus kohdistuisi koko kaupunkiin. Hän esitti, että lähellä kaupunkia sijainnut Hätilän virkatalo luovutettaisiin kaupungille lastenkodin perustamista varten ja että kaupunkiin perustettaisiin synnytyslaitos. Lisäksi Cygnaeus anoi, että seurakunta saisi uudelta hallitsijalta 3000 bancoruplaa (2000 riikintaalaria) kirkonrakennuksesta aiheutuneiden velkojen maksuun.
Synnytyslaitoksella Cygnaeus oli kuitenkin tarkoittanut vain vapaavuoteen hankkimista lääninlasarettiin, "jossa köyhät synnyttäjät voisivat ilman maksua ja tuskaa synnyttää ja ensimmäisinä vuorokausina saada hoitoa - naamioituinakin, jos joku tahtoo". Hän arveli, että melko yleisiä lapsenmurhia voitaisiin siten vähentää. Cygnaeuksen esitykset eivät kuitenkaan toteutuneet, mutta hän sai henkilökohtaisen suosionosoituksen. Aleksanteri I myönsi hänelle Pyhän Annan tähdistön 2. luokan ritarimerkin. Hallitsijan omakätisesti allekirjoittaman kirjeen mukaan kunniamerkki oli tunnustus saajan osoittamasta uutteruudesta ja älykkyydestä viran toimituksessa.
Hämeenlinnan lääninlasaretti
Hämeenlinnan lääninlasaretin tilanahtaus oli perin vaikea vuonna 1810, jolloin 15 sairaansijan asemesta oli pidettävä käytössä peräti 40 sairaansijaa kuppatautia sairastavien suuren määrän vuoksi. Maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall pyysi silloin lääninlasaretin toimitusmieheltä Zacharias Cygnaeukselta ehdotusta puutteiden korjaamiseksi. Laatimassaan laajassa muistiossa Cygnaeus totesi, että Hämeenlinnan lääninlasaretti oli aivan liian pieni, kun rahvaan epäluulo järjelliseen lääkärinhoitoon oli vähitellen alkanut hälvetä ja varsinkin kun "veneerinen iljetys kaikkine kaameuksineen on tulvinut yli koko maan." Cygnaeus kirjoitti, että valtion etu ja inhimillisyys vaativat pikaista apua "tätä ennenpitkää auttamatonta pahaa vastaan."
Kuppataudin ehkäisemisen kannalta Cygnaeus piti tärkeänä, että sotaväki olisi yhä velvoitettava tarkastuttamaan koko miehistönsä. Hämeenlinnassa olisi yksin asuvat naishenkilöt tutkittava joka 14. päivä ja samoin krouveissa palvelevat. Cygnaeus ehdotti, että sairaanhoitajan olisi tutkittava potilaat lääninlasaretissa ja että lääkärin tulisi tehdä se vain epäselvissä tapauksissa. Muissa kaupungeissa olisi välskäri tai kätilö velvoitettava tekemään tarkastuksia ja maaseudulla kruununpalvelijan olisi pidettävä silmällä valtamaanteiden varrella olevia taloja ja kestikievareita. Cygnaeuksen mukaan olisi huolehdittava myös siitä, että lääninlasaretista ei päästettäisi pois ketään ennen täydellistä parantumista ja että parantumattomat pidettäisiin siellä pysyvästi.
Lääninlasaretin ylläpitoon olisi saatava lääninrahastosta varoja, kunnes keisarillinen majesteetti antaisi lääninlasarettien menoja koskevan säädöksen, josta säädyt olivat tehneet esityksen Porvoon valtiopäivillä. Cygnaeus ehdotti, että "viheliäinen tapa kolehdeilla kirkoissa ja pidoissa toimittaa keräyksiä lääninlasarettia varten epäkunniallisena ja kelvottomana heti ja ainaiseksi hävitettäisiin." Cygnaeuksen mielestä tämä kerjääminen antoi vain halventavan kuvan laitoksesta sekä "tuotti kaikkine touhuineen niin pienen summan, ettei sitä häpeämättä saata tilehin panna." Kaiken lisäksi "tämä hätäapu on otettu onnettoman raukan osasta, sillä se jaetaan siitä, mikä kertyy seurakunnan vaivaisille — mikä irvikuva.!"
Cygnaeuksen mukaan lääninlasaretissa tarvittaisiin kaksi lääkäriä, joista toisen olisi asuttava siellä. Lääninlasarettia olisi laajennettava vähintään sataa potilasta varten. Sitä varten olisi saatava lisärakennus, jossa olisi neljä suurta potilashuonetta, sauna, leikkaushuone y.m. Hämeenlinnan lääninlasarettia laajennettiinkin vuonna 1811 rakentamalla neljän maaseudulta puretun tuvan hirsistä kaksikerroksinen, neljä suurta huonetta käsittävä lisärakennus.
Hollolan kirkkoherrana 1811—1819
Hollolan kirkkoherran virka oli tullut avoimeksi jo vuonna 1804, mutta sen täyttäminen viivästyi Hollolan laajan emäseurakunnan jakamishankkeen johdosta. Virkaa oltiin täyttämässä vuonna 1807, jolloin Hämeenlinnan ja Vanajan kirkkoherra Zacharias Cygnaeus asetettiin tuomiokapitulissa ensimmäiselle sijalle. Neljänneksi ehdokkaaksi pyydettiin varapastori David Lönneströmiä, jota ei kuitenkaan pidetty tehtävään pätevänä. Vaali viivästyi ensin asiasta tehdyn valituksen ja sitten puhjenneen sodan vuoksi.
Hollolan kirkkoherran vaali voitiin lopulta suorittaa vuonna 1810. Siinä Cygnaeus tuli toiselle sijalle varapastori Arvid Wallgrenin jälkeen. Vuonna 1811 keisari-suuriruhtinas nimitti Cygnaeuksen Hollolan keisarinpitäjän kirkkoherraksi siitä huolimatta, että tuomiokapituli oli vaalin mukaisesti asettanut Wallgrenin ensimmäiselle sijalle. Cygnaeuksesta tuli myös Itä-Hämeen rovastikunnan lääninrovasti vuodesta 1811.
Hollolan kirkkoherran pappila, joka oli rakennettu vuonna 1756, oli päässyt jo pahoin rappeutumaan. Kun hollolalaiset nyt saivat itsensä hallitsijan suosiman kirkkoherran, he lupasivat tulokatselmuksessa rakentaa tälle uuden pappilan, vaikka se vaatikin seurakuntalaisilta huomattavia taloudellisia uhrauksia. Uusi rakennus päätettiin sijoittaa hieman lähemmäksi kirkkoa kuin entinen pappila. Työt käynnistyivät kesällä 1813 ja uusi pappila valmistui vuonna 1814.
Hollolan kirkkoherran ja lääninrovastin hallinnollista toimintaa haittasi suuresti, että Itä-Hämeen rovastikunta ja myös Hollolan emäseurakunta kuuluivat kahteen eri lääniin, läntiset osat Hämeenlinnan lääniin ja itäiset osat Kyminkartanon lääniin. Cygnaeus oli kuitenkin tarmokas ja kykenevä seurakunnan ja rovastikunnan johtaja. Ansiokkaasta toiminnasta kirkon palveluksessa hänelle annettiin Turussa vuonna 1817 teologian tohtorin arvo uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlan yhteydessä. Samana vuonna hänelle myönnettiin keisarillisella kirjeellä kultaketjussa rinnalla kannettava kultaristi. Cygnaeus määrättiin myös katekismustoimikunnan jäseneksi. Hänen uransa oli jatkuvassa nousussa ja jo vuonna 1819 hänet nimitettiin Porvoon piispaksi.
Pojan muisto isästään
Runossaan "Minnet af min fader" (Isäni muisto) Fredrik Cygnaeus (1807—1881) antaa lapsuutensa muistojen perusteella vaikuttavan kuvan siitä, miten hänen isänsä saarnasi Hollolan vanhassa kivikirkossa:
"Ja vielä nytkin pyhä puistatus käy sielussani muistaissani, kuinka sun äänes kautta pylväsholvin kiiri, vakaana varoittain kuin ukkosäänet, kun karkoittaa ne talmat tahmeat pois Luojan iki-ihanasta maasta. Sulosti hurmauneena muistan, kuinka sun lemmekkäästä povestasi lensi ne sanat, joiden tähtein lailla tuli luo Herran, kotiin, johtaa eksynyt, mi täällä tietä maisen elämän kulkeepi uskon rinnalla ja toivon. En ollut koskaan kuullut maani kielen, tuon ihmeellisen, syvän soivan niin, kuin silloin kun sen siivet sydämestäs ne käskyt kantoi, jotka ikuisuus lähettää tänne alas elämäksi suvuille tomun, ylös katsoville." (Suomentanut Irene Mendelin)
Fredrik Cygnaeus, tunnetuin Zacharias Cygnaeus nuoremman lapsista, oli kirjailija, runoilija ja esteetikko, joka toimi Helsingin yliopistossa mm. historian dosenttina ja nykyiskansain kirjallisuuden professorina. Hän oli myös loistava puhuja ja kansallinen innostaja.
Opetusolot Hollolan rovastikunnassa
Hollolaan tultuaan Cygnaeus joutui toteamaan, että yhdessäkään seurakunnassa Itä-Hämeen alueella ei ollut koulua, ei edes Heinolassa, Kyminkartanon läänin maaherran residenssissä. Yksityisopettajien saanti seudulla oli melkein mahdotonta. Korkeampaa opetusta varten lapset oli lähetettävä Hämeenlinnan, Loviisan, Helsingin, Porvoon tai Turun kouluihin.
Cygnaeus kiinnitti Kyminkartanon läänin maaherran huomiota siihen, että olisi ehdottoman välttämätöntä perustaa aluetta varten koulu Heinolaan. Maaherra kehottikin Porvoon tuomiokapitulia tekemään aloitteen, että hiippakunnassa myönnettäisiin opettajan palkkaamiseen 15 tynnyriä viljaa, samoin kuin Turun hiipakunnassa oli tehty. Tuomiokapituli teki asiaa koskevan esityksen vuonna 1812. Sen tuloksena keisari-suuriruhtinas määräsi vuonna 1816, että Lohjalla toimintansa lopettanut pedagogio eli alkeiskoulu oli siirrettävä Heinolaan. Koulun toiminnan alkaminen lykkääntyi, sillä residenssissä ei ollut sopivaa koulutaloa eivätkä sen asukkaat jaksaneet sellaista rakentaa. Pedagogio pääsi käyntiin vasta vuonna 1820, jolloin varoja oli kertynyt niin paljon, että koulurakennus saatiin pystytetyksi.
Lukutaidon opetus seurakunnissa oli varsin puutteellista. Eräin paikoin sisälukua opetti ruokapalkalla ja vähäisestä maksusta joku seurakuntaa kiertävä tai omassa kylässä asuva vanha mies. Usein lapset saivat opetuksen omaisiltaan. Silloisissa oloissa kukaan ei voinut ehdottaakaan pitäjänkoulujen perustamista rahvaan kustannuksella. Cygnaeus kuvasi hämäläisen rahvaan suhtautumista asiaan vuonna 1815: "Siinäkin tapauksessa, että koulumestarin asettaminen ei hänelle mitään maksaisi, ei talonpoika häntä silti helpolla ottaisi pelätessään, että siinä hänelle taas tulisi yksi kuokkavieras lisää ja hänen pienokaisparoilleen piiskuri." Kirkonpalvelijoita voitiin käyttää apuna vain sunnuntaiopetuksessa ja rippikoulussa. Heillä oli nimittäin yleensä muita tehtäviä, niin ettei heitä voitu lähettää kiertämään pitäjää. Kirkonvartija toimi tavallisesti kellonsoittajana ja haudankaivajana, lukkari puolestaan haavurina ja rokottajana.
Cygnaeus yritti vuonna 1815 saada Asikkalassa aikaan järjestelyn, jonka mukaan lukkarin palkasta annettaisiin 3/8 osaa koulumestarille. Tuomiokapituli ei kuitenkaan hyväksynyt silloin esitystä. Hollolassa Cygnaeus onnistui vuonna 1818 tapahtuneen lukkarinvaalin yhteydessä saamaan ehdokkailta lupauksen, että toimeen valittava luopuu osasta palkkaansa koulumestarin hyväksi. Valittu lukkari Anders Blomgren kyllä väitti sittemmin tulleensa johdetuksi harhaan nuoruuden ymmärtämättömyydessä. Järjestely pantiin kuitenkin toimeen ja Hollolan seurakuntaan palkattiin koulumestariksi Johan Forsman, joka oli hoitanut lukkarin tehtäviä väliaikaisesti. Cygnaeuksen toteuttama järjestely oli käytössä lukkari Anders Blomgrenin kuolemaan asti eli vuoteen 1853.
Papisto tarkasti seurakuntalaisten lukutaidon ja kristinopin tiedot vuotuisilla lukukinkereillä eli lukusilla. Niitä pidettiin tavallisesti tammi- tai helmikuusta aina toukokuuhun saakka. Cygnaeus piti lukusia tärkeinä eikä yhtäkään lukupiiriä sivuutettu ainoanakaan vuonna. Cygnaeus pyrki omistamaan aina kokonaisen päivän jokaiselle lukupiirille, kun aikaisemmin oli yhtenä päivänä tarkastettu joskus kolmekin lukupiiriä. Lukusten aika oli työteliästä sekä papistolle että kirkonpalvelijoille. Silloin he olivat pitäjällä 4—5 päivää viikossa. Lukuset alkoivat viimeistään klo 9 aamulla ja päättyivät vasta klo 6 tai 7 illalla. Lukusilla hoidettiin tavallisesti myös muita seurakunnan asioita kuten kirkonkirjojen tarkistaminen, kylän siveellisiä oloja koskevat valitukset ja vaivaishoitoasiat.
Hollolan vaivaishoito
Kun Zacharias Cygnaeus vanhempi suoritti piispantarkastuksen Hollolassa ja sen kappeliseurakunnissa vuosina 1796—1797, hän joutui kiinnittämään huomiota siihen, että vaivaishoidossa ruotujärjestelmään siirtyminen oli lykkääntynyt jatkuvasti tuomiokapitulin kehotuksista huolimatta. Piispantarkastusten yhteydessä valitettiin myös jälleen juopottelun haitoista. Piispa leimasi juoppouden kaiken pahuuden juureksi, jonka seurauksena oli täällä ajassa kurjuus ja ylenkatse, ja ellei parannusta tapahtunut, kuoleman jälkeen iankaikkinen kadotus.
Hollolan seurakunnassa vaivaishoidon ruotujärjestelmä saatiin vireille vasta vuonna 1804 kirkkoherra Henrik Hyllénin kuoltua. Siitä huolimatta Hollolan vaivaishoito oli suurissa vaikeuksissa vuosien 1808-1809 Suomen sodan jälkeen. Seurakunnassa oli sodassa kuolleiden sotilaiden leskiä 33 ja lapsia 73. Kaiken lisäksi sattui vuonna 1812 kato, jonka lievittämiseksi Keisarillinen Majestetti suvaitsi armossaan myöntää jauholainan. Maaherra Fredrik Stjernvall puolestaan pyrki kohentamaan lääninsä vaivaishoitoa järjestämällä työmahdollisuuksia puutteessa oleville.
Zacharias Cygnaeus nuorempi kirjoitti vuonna 1812 maaherra Stjernvallille: "Muutamalla sadalla leiviskällä pellavaa ja hamppua tahdon minä elättää köyhiä Hollolan asukkaitani, niinkuin Elias öljyruukullaan, ilman että varasto suuresti vähenee. Panen heidät kehräämään, puolaamaan, kutomaan kangasta ja verkkoa y.m. Toimitusmiehen tehtävät uskon minä vaimolleni ja muutamille hyville rouville ympäristössä, niin ettei mikään palkkio tule kysymykseen eikä tarvitse pelätä mitään kavallusta. Pahinta on, että pellava on kallista. Turkuun on sitä viety monta sataa leiviskää, josta kuuluu maksetun korkea hinta."
Toukokuussa 1813 Cygnaeus kirjoitti maaherralle: "Etäisemmiltä seuduilta tulevat kerjäläiset syövät meidät elävinä. On käsittämätöntä, ettei hallitus korjaa koko maalle niin tuhoisaa pahetta, joka niin helposti olisi poistettavissa. Meillä on täällä hyvinkin ankara köyhäinruodutus, mutta siitä ei ole mitään apua, sillä ruoduille sijoitettuja ja sijoittamattomia köyhiä kiertelee kerjuulla. Vuonna 1801 hallitus kyllä julkaisi asetuksen tätä vastaan, mutta asetuksiapa me emme tarvitse, vaan niiden ankaraa valvomista. Maan, joka antaa työtä köyhille, ei tarvitse sietää kerjäläisiä eikä varkaita. Nöyrin toivomukseni olisi, että herrat maaherrat Hämeenlinnassa ja Heinolassa ryhtyisivät yksissä neuvoin pelastamaan meitä ainakin almujenanojista, jotka tullen suurin joukoin kaukaisilta seuduilta ja kummaltakin puolen, viskautuvat päällemme molempien maaherrankaupunkien siltoja myöden."
Vaivaishoidon vaikeuksien vuoksi Hämeenlinnan maaherra oli määrännyt valittavaksi vaivaishoidon johtokunnan joka seurakuntaan. Cygnaeus kirjoitti vuonna 1813 maaherralle: "Palvelemme mielellämme paikkakunnan hätääkärsiviä. Seison joka päivä kapanmitta kädessä ja myyskentelen joko velaksi tahi rikkinäisistä valtakunnan velkaseteleistä siemenohria seitsemän taalarin hintaan, ja vaimoni punnitsee eukoille rohtimia. Enempää varmaankaan Herra Maaherran hyvä sydän ei tahdo meiltä vaatia. Mutta kun en tiedä, voiko [kauppias] Ushakov [Heinolasta] parhaimmallakaan tahdolla hankkia meille kaikille jauhoja, olen järjestänyt niin, että meidän kauppiaat, joiden täytyy viranomaisten ahdistamina luopua rihkamakaupastaan, toimittavat niitä riittävän määrän myytäväksi pienissä erin. ---- Jos Herra Maaherra hyväksyy tämän toimenpiteeni, toivon minä, että ne harvat puutteessa olijat, joilla on ostoon varoja, tulevat saamaan minkä tarvitsevat. Mutta kuinka sitä suurta joukkoa, joka on vailla kaikkia varoja, on pidettävä hengissä, jää vaivaishoitojohtokunnan harkittavaksi, joka valitaan huomenna." Valtakunnallinen kerjuujulistus annettiin vasta vuonna 1817, mutta siitäkään ei ollut paljon apua.
Rokotustoiminta Hollolassa
Suomessa oli toistuvasti vaikeita isorokkoepidemioita. Erityisen laaja epidemia alkoi vuonna 1812 ja se aiheutti suurta tuhoa mm. Hollolassa vuonna 1814. Silloin Cygnaeus antoi rokotusasioista lausunnon Suomen Talousseuralle: "Kun Keisarillinen Talousseura lähettää seuduille rokkoainetta lasilla [lasilevyjen välissä], olisi toivottavaa, että sitä otettaisiin vähemmän säästeliäästi, koska kaikesta noudatetusta huolellisuudesta huolimatta on vaikeata saada tartuntaa [rokotusta] käyntiin äärimmäisen niukan varaston turvin. --- Ajatus, että rahvas yhä olisi rokotusta vastaan, on perusteeton. Jos jonkin kerran joku tuntematon ylimielinen tai ajattelematon rokottaja saa osakseen jonkun säikytetyn akan vastustuksen, niin ei sitä kukaan ihmettele."
Cygnaeuksen saaman käsityksen mukaan rokotusta vastustivat vain ne onnettomat, joilla oli aviottomia lapsia todisteena omasta erehdyksestään, sekä ne köyhyydessä elävät äidit, joiden nälkiintyneillä lapsilla oli kohtalona kerjuulle lähtö tai kasvatuslaitokseen joutuminen. Näillä äidinrakkaus oli tukahtunut siinä määrin, että he saattoivat suorastaan toivoa isorokon vievän lapsia hautaan. Cygnaeus jatkoi: "Ryhdyttäköön mieluummin varmoihin ja voimallisiin toimiin köyhien lasten hoitamiseksi ja kasvattamiseksi, toimittakoon niin että näistä tulee vanhempiensa ilo."
Tuolloin oli vireillä sakon määrääminen rokotuksesta kieltäytyville. Cygnaeus sanoi: "Jos vielä jossakin on haaveksija, joka puhdasoppiseen hurmaan ihastuneena sekä Kaitselmuksen ja luonnon järkähtämättömien lakien käsitteestä erehtyneenä, tosissaan pitää syntinä vapauttaa viattomat koeteltujen ehkäisykeinojen avulla kauhistuttavasta onnettomuudesta, niin ei häntä saa järkiinsä tai totuuteen kuulustelemalla maaherrankansliassa tai muilla soveliailla menetelmillä."
"Rokotuksella on jo kaikkialla enemmistö puolellaan", kirjoitti Cygnaeus, "ja se on sisäisellä vastustamattomalla voimallaan tunkeutuva esiin kaikista esteistä huolimatta, mutta väkivaltaiset menetelmät vahingoittavat sen eteenpäin menoa eivätkä sovi 19. vuosisadalle." Cygnaeus totesi olevan erikoisen tärkeätä, että rokottajille ei aiheutuisi toiminnastaan rahallista tappiota. Nyt nämä eivät saaneet vaivoistaan riittävää korvausta rokotettujen vähäisten määrien vuoksi. Yleisesti ottaen rahvaan suhtautuminen rokotukseen oli näinä aikoina melko myönteinen. Myöhemmät vuodet osoittivat kuitenkin, että Cygnaeuksen käsitykset olivat kaikesta huolimatta liian toiveikkaita.
Piispana Pietarissa
Keisari-suuriruhtinas Aleksanteri I oli tavannut Zacharias Cygnaeuksen henkilökohtaisesti vuonna 1819 Suomeen tekemällä matkallaan. Tapaaminen oli vahvistanut hallitsijan suopeaa käsitystä Porvoon piispasta. Sen seurauksena Cygnaeus nimitettiin vuonna 1820 Pietarin konsistoripiirin luterilaisten seurakuntien piispaksi ja samalla hänestä tuli Pietarissa olevan valtakunnan ylikonsistorin esimies. Uudessa virassaan Cygnaeus pyrki kaikin tavoin huolehtimaan hiippakuntansa alueella hajallaan asuvista suomalaisista, jotka olivat enimmäkseen köyhälistöön kuuluvia. Hän kohtasi tehtävässään monia vaikeuksia, jotka hän kuitenkin voitti määrätietoisella ja harkitulla esiintymisellään.
Iitissä syntynyt kielitieteilijä ja tutkimusmatkailija Andreas Johan Sjögren (1794—1855), joka yleni aina akateemikoksi ja valtioneuvokseksi asti, oli opiskelijavuosinaan 1820—1821 Pietarissa kotiopettajana Zacharias Cygnaeuksen perheessä. Sjögren valotti omalta kannaltaan Cygnaeuksen luonnetta muistelmateoksessaan "Tutkijan tieni". Sjögren otettiin aluksi vastaan perheessä sydämellisesti ja piispa itse osoitti hänelle mitä suurta luottamusta.
Sjögren sai opetettavakseen perheen kaksi poikaa ja yhden tyttären. Häntä hieman arvelutti työssään se, että piispan käsityksen mukaan lasten pitäisi voida niin paljon kuin mahdollista noudattaa omaa vapaata tahtoaan eikä minkäänlaisia rangaistuksia saisi käyttää. Pojista vanhempi, Fredrik (1807—1881), oli älykäs ja kunnianhimoinen. Pojista nuorempi, Gustaf (1810—1886), oli veljensä täydellinen vastakohta, laiska ja huolimaton, eikä hän osannut 11 vuoden ikäisenä vielä lukea virheettömästi. Tytär Helena Gustava (1813—1836) oli kouluopinnoissaan vasta aloittelija.
Sjögren pettyi pian, kun Cygnaeus ilmoitti, ettei hän voinut maksaa palkkaa kuin 600 ruplaa vuodessa. Työtä kuitenkin helpotti se, että Gustaf lähetettiin kouluun Suomeen, jolloin Sjögrenille jäi aikaa omiin opintoihin. Jonkin ajan kuluttua Sjögren sai havaita, että piispa suhtautui kielteisesti hänen avioliittosuunnitelmiinsa, jotka kuitenkin raukesivat silloin. Myös opintovelat aiheuttivat huolia Sjögrenille ja Cygnaeus lupasi olla hänelle avuksi niitä koskevissa järjestelyissä. Pian kävi ilmi, ettei Cygnaeus voinut järjestää Sjögrenille lainaa eikä hän suostunut edes takaajaksi.
Sjögren joutui kääntymään omien asioittensa vuoksi muiden puoleen. Silloin Sjögrenin ja piispan välinen suhde alkoi viiletä ja hänen asemansa Cygnaeuksen perheessä muuttui. Asiaan vaikuttivat ilmeisesti myös piispan vaikeudet omassa virassaan. Sjögren ei voinut varauksetta kannattaa piispan suunnitelmia, joita hän piti epävarmoina ja mielikuvituksellisina. Se lisäsi Sjögrenin ja Cygnaeuksen välistä ristiriitaa.
Taloon oli otettu naispuolinen kotiopettaja opettamaan tyttärelle musiikkia ja harjoittamaan kaikille lapsille ranskaa, saksaa ja venäjää. Cygnaeus piti tämän ja Sjögrenin välillä tapahtunutta seurustelua ihastuksen osoituksena ja lapsiensa kannalta haitallisena. Silloin Cygnaeus päätti panna poikansa Fredrikin ranskalaiseen sisäoppilaitokseen ja hankki Sjögrenille sinne opettajantoimen, joka oli ollut sattumalta avoimena. Sjögren ei voinut mielestään ottaa tehtävää vastaan, koska hänellä ei ollut riittävää ranskankielen taitoa. Kieltäytyminen taas ärsytti piispaa, minkä vuoksi Sjögren suostui toimeen, mutta sillä välin toimi olikin jo täytetty. Pian Cygnaeus joutui katumaan poikansa panemista kalliiseen ranskalaiseen internaattiin, jossa rikkaiden ja ylhäisten vanhempien vallattomat pojat kaiken lisäksi kiusasivat tätä.
Sjögren siirtyi kotiopettajaksi toiseen perheeseen ja aluksi oli tarkoituksena, että hän saisi asua piispan luona toistaiseksi. Piispattaren luvasta huolimatta piispa oli kuitenkin kieltänyt antamasta asuntoa Sjögrenille. Eräässä keskustelussa piispa oli sanonut Sjögrenille: "Minähän olen esittänyt kaikenlaisia ehdotuksia Teidän parhaaksenne, mutta ne eivät ole kelvanneet, ja minulla on ollut Teidän suhteenne yhtä vähän onnea kuin muidenkin nuorten miesten suhteen, joita olen halunnut vetää puoleeni. --- Tehän tiedätte, että minä en voi sietää mitään ehtoja. Ken ei luovu isästään ja äidistään seuratakseen minua, hän ei ole minulle kyllin arvokas!."
"Juuri sitä sanaa minä olen noudattanut", huomautti Sjögren, "ja kuitenkin asia on nyt niin, että herra piispa närkästyy kaikesta, mitä minulla on sanottavaa, olkootpa sitten kysymyksessä minun omat asiani tai muiden. Näin ollen siis juuri minun persoonani varmaan on vastenmielinen herra piispalle. Sen tähden en halua enempää häiritä", hän jatkoi ja nousi seisomaan, "enkä tämän jälkeen enää myöskään tule sitä tekemään. Nöyrin palvelijanne!" Sitten hän kumarsi ja lähti. Kiista kuitenkin lauhtui ja Sjögrenin käydessä jonkin aikaa myöhemmin piispan luona hänet otettiin erittäin sydämellisesti vastaan. Erityisen ystävälliseksi ja kohteliaaksi osoittautui piispa itse. Hän sai Sjögrenin jäämään koko illaksi ja juomaan kanssaan pari lasia punssia ikään kuin sovittajaisiksi.
Cygnaeus kuoli Pietarissa 14.6.1830. Pietarin konsistoripiirin papisto pystytti muistomerkin hänen haudalleen. Cygnaeuksen jälkeen avoimeksi tullutta piispanvirka ei enää täytetty, vaan kirkkoherrojen vanhin valittiin hoitamaan seurakuntien yhteisiä asioita.
Julkaistu aikaisemmin: Zacharias Cygnaeus, Hollolan kirkkoherra 1811—1819. "Ei ol luulo tielov viärtti", Hollolan kotiseutukirja VIII: 4—15, Lahti 1994. Tarkistettu marraskuussa 1999.
Lähteitä:
Finsk biografisk handbok, under medvärkan af fackmän utgifven af Tor Carpelan. Första bandet A-K. Helsingfors 1903
Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865. Hämeenlinna 1982
Juvelius, E. W.: Suomen kansan aikakirjat, VI osa 1772—1809. [Suomalaisen historiallisen kirjallisuuden ja Carl Grimbergin suurteoksen pohjalla esittänyt Einar W. Juvelius.] Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1951
Kaukovalta, K. V.: Hämeen läänin historia I. Hämeenlinna 1931
Kuusi, S.: Hollolan pitäjän historia I—II. 2. yhdistetty ja korjattu painos. Kukkila 1980
Lindeqvist. K. O.: Hämeenlinnan kaupungin historia Ruotsin vallan aikana. Hämeenlinnan kaupungin historia II osa. Hämeenlinna 1926
Lindeqvist. K. O.: Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809—1875. Hämeenlinnan kaupungin historia III osa. Hämeenlinna 1930
Pohjolan-Pirhonen, H.: Heräävä kansakunta, Kansakunnan historia 1, Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo—Helsinki, Porvoo 1967
Mantere, H.: Hollolan pappilan vaiheista 1813—1992. "Kello kuus ja puntit tasa", Hollolan kotiseutukirja VI. Lahti 1992
Pohjolan-Pirhonen, H.: Kansakunta etsii itseään, Kansakunnan historia 2, Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo—Helsinki, Porvoo 1970
Pohjolan-Pirhonen, H.: Kansakunta löytää itsensä, Kansakunnan historia 3, Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo—Helsinki, Porvoo 1973
Sjögren, A. J.: Tutkijan tieni. Käsikirjoituksesta suomentanut Aulis J. Joki. Helsinki 1955
Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja. I osa. Toim. Axel Bergholm. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1901
Uusi sukukirja III. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja XX. Toim. G. Soininen y.m. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1952—1970