Pekka Rautkoski
(s. 1942)
Tietoa kirjailijasta
Koko ikänsä Heinolan mlk:n (ja kuntaliitoksen jälkeen Heinolan kaupungin) Paason kylässä asunut Rautkoski on käynyt keskikoulun Heinolan Yhteislyseossa (1954-58), maatalousteknisen koulun Lahden Kujalassa (1959-60) ja kirjasto- ja kirjallisuuskurssin Karstulassa (1968).
Rautkoski on työskennellyt mittamiehenä eri puutavarayhtiöissä (1963-67) sekä kirjastoautonkuljettaja-hoitajan virassa vuodesta 1968. Eläkkeelle hän jäi 1.12.2005.
Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kirjoittaminen, urheiluseuratyö, metsänhoito, musiikki ja kotiseudun historia.
Hän on saanut II. palkinnon Suomen Kirjastoseuran kirjoituskilpailussa vuonna 2000 kirjastoammattilaisten sarjassa.
"Kirjalliset harrastukset olen aloittanut 80-luvun alussa, jolloin ensimmäiset mielipidekirjoitukset julkaistiin Heinolalaisissa lehdissä ja niitä on kertynyt parinkymmenen vuoden aikana n. 150 kpl.", Pekka Rautkoski kertoo.
"Kirjoittajan taitoja olen saanut harjoittaa myös useiden yhteisöjen sihteerinä ja viime vuonna ilmestyneen oman kirjan lisäksi olen kirjoittanut myös paljon lehtiuutisia urheilutapahtumista ja laulujen sanoja erilaisiin tilaisuuksiin. Julkaistujen kirjoitusten lisäksi olen osallistunut muutamiin kirjoituskilpailuihin ja koonnut kotiseudun historiaa pienimuotoisiin julkaisuihin", hän jatkaa.
Päijät-Hämeen ja Heinolan seudun yhteiskunnalliset asiat ovat olleet hänen kirjoituksissaan etusijalla ja maaseudun rakennemuutos ja asukkaiden elinolosuhteiden esille tuonti korostuu hänen kirjoituksissaan näkyvästi.
Tuotanto
Esseet
Sanan Miekalla: mielipiteitä lehtien yleisönosastoille. Pilot Kustannus 2004.
Osallistuminen antologioihin
Eränkävijä 2000; eränovelli Huutokauppasarvet. Otava 2000.
Muu tuotanto
30 vuotta kirjastoautotoimintaa Heinolassa. Heinolan kaupunginkirjasto 1998.
Tekstinäyte
Vanha hirvisonni makaa korkean kallion päällä männyntaimikossa vainuten samalla tarkasti syysaamun hajua ja ääniä. Se on aamuhämärässä ruokaillut läheisellä vanhalla pellolla ja noussut sitten kalliolle odottelemaan uuden hämärän tuloa. Muutaman kilometrin päästä kuuluva valtatien liikenteen melu ei sitä häiritse. Vaaratonta on myös sonnin korvissa ihmisen aiheuttamista äänistä niin moottorisahan pärinä kuin metsäkoneen jyrinäkin. Niistä ei kannattanut huolestua, ne kuuluvat nyt metsän jokapäiväisiin ääniin. Vanha sonni myös tietää, että ihmisestäkään ei ole vaaraa, kun se liikkuu pörisevillä peltilaatikoillaan pitkin teitä, mutta muuten ihmisen haju saa hirven aistit herkistymään äärimmilleen. Äkkiä hirvisonnin korviin kantautuu outo ääni, torven törähdys. Se ei kuulu normaaleihin metsän ääniin, ja sonnin korvat alkavat tutkailla äänen suuntaan. Vanhan hirven aivot yhdistävät äänen tavallista runsaampiin autojen ääniin ja ovien paukkeeseen. Sonni karkaa pystyyn ja kiipeää vielä korkeammalle paikalle tarkkailemaan ympärillä aistittavia vaaran merkkejä.
Ajoketju on lähtömerkin jälkeen edennyt metsässä jo ajon puoliväliin kovin vaitonaisesti muutamaa torven törähdystä lukuunottamatta. Puhelimista ei ole kuulunut havaintoja hirvistä, eikä ensimmäisessä ajossa vielä oikein vitsailutkaan suju. La-puhelimin varustautuneet ajomiehet voivat vapaasti pitää yhteyksiä toisiinsa, ja passiketjun suuntaankin voi puhua muutakin kuin asiaa, koska siellä ei ole vara suutaan avata, mikäli aikoo saada hirven ampumahollille. Sopiva liioittelu jälkihavainnoista pitää passiketjun hereillä ja kiihdyttää mukavasti verenkiertoa jäsenissä.
Eränkävijä 2000 : Huutokauppasarvet s. 127.