Muistelua hautajaisista Pakkaselasta
"Minulla on muisto naapurin papasta, joka oli meille rakas. Kerran yöllä isäämme tultiin herättämään ja hänelle kerrottiin, että pappa ei hengitä. Mielestäni me lapset emme siihen heränneet, mutta isä varmaan lähti papan luokse. Papan sisar eli Miina-täti asui kilometrin päässä pihapiiristämme. Hän oli ruumiinpesijä. Arkun haki luultavasti papan veli. Oli kaunis kevättalven päivä. Aurinko paistoi ja lumi hohti valkoisena. Täti tuli meille ja sanoi: ”Nyt lapset mennään kaikki katsomaan pappaa, hänet on laitettu arkkuun ja hänen on niin hyvä olla.” Muistan että lapsia oli paljon, sillä naapurissa oli useampi lapsi kuten myös tädin tyttärellä.
Menimme tädin perässä navetan takana olevaan aittaan ja hän sanoi, että nyt katsotaan kuinka kaunis pappa on ja kuinka hyvä hänen on olla arkussa valkoisissa vaatteissaan. Me lapset olimme arkun ympärillä ja vaikka olinkin lapsena pitkä, kurkimme kaikki arkkuun. Pappa sileine kasvoineen kuolinvuoteessaan on lähtemättömästi jäänyt mieleeni. Täti puhui hyvin kauniisti. En muista kaikkea mitä hän sanoi, mutta hän mainitsi useasti miten hyvä papan on olla. Olimme kaikki tietysti tyytyväisiä kun saimme nähdä papan arkussa. Mielestäni tämä oli niin ihana tapa kertoa lapsille asiasta. Tätikin oikein pursusi sellaista hyvää oloa. Myöhemmin näimme varmaan muitakin sukulaisia arkuissa eikä se ollut mitenkään kammottavaa vaan hyvin kaunista ja lämmintä. Minulle kuolema ei ole koskaan ollut kammottava tämän kauniin muiston takia.
Leikimme lapsina usein hautajaisia. Tähän saattoi vaikuttaa se, että läheisten hautajaiset pidettiin aina tilallamme. Suvussamme oli myös pappi ja meillä oli oma hautausmaa. Leikimme kesäisin serkkujeni kanssa hautajaisia. Yksi oli pappi ja toinen kanttori ja jotkut olivat kantajia ja toiset seurakuntaa. Teimme kukkavihkoja ja meillä oli oma hautausmaakin, jonne samaan hautaan hautasimme kuolleena löytämiämme eläimiä. Tällaisia hyvin valoisia olivat lasten leikit silloin."
Nainen, s. 1942