Ferdinand Flodin

Ferdinand Flodin (1826–1916) – Heinolan piirilääkäri ja monitaitoinen kulttuurihenkilö

Perhekunta ja elämänkaari

Flodin-suku on kotoisin Ruotsista, jossa Fredrik Flodin oli räätälimestarina Tukholmassa. Hänen poikansa Johan Ulric Flodin (1789–1834) tuli ylioppilaaksi Turussa vuonna 1810 ja kuoli läänin veromestarina Vaasassa vuonna 1834. Hän oli musikaalisesti lahjakas ja soitti viulua. Hänen kotinsa oli Vaasassa kaupungin musiikkitoiminnan keskus. Johan Flodin oli naimisissa Sofia Gustava Thitzin (1792–1838) kanssa, jonka vanhemmat olivat Saksasta Loviisaan muuttanut muotokuvamaalari Anders Gustav Thitz (1767–1828) ja Sofia Kristina Stichaeus (1767–1820).

Johan Flodinilla oli neljä lasta, Agnes Ottilia (1824–1902), Ferdinand (1826–1916), Frithiof (1828–1921) ja Hilda Clementina (1830–1912). Agnes Ottilia oli opiskellut pianonsoittoa Fredrik Paciuksen johdolla. Hän oli naimisissa maanmittausinsinööri, asessori Georg August Kajanuksen kanssa. Tämän avioparin kymmenestä lapsesta kuusi kuoli nuorena. Yksi pojista oli säveltäjä ja kapellimestari Robert Kajanus (1856–1933), ja tyttäristä Selma Kajanus (1860–1935) oli pianotaiteilija, orkesterimuusikko ja soitonopettaja. Selma Kajanuksen pianonsoiton opettajana oli ollut Anna Charlotta Thitz, joka oli hänen isoäitinsä Sofia Gustava Thitzin sisar.

Frithiof Flodinin puoliso oli Fanny Virginia Basilier, jonka sisar oli laulajatar Ida Basilier-Magelssen. Frithiof Flodinin lapsista tytär Fanny (1868–1954, avioit. Flodin-Gustavson) oli pianisti, toinen tytär Ida (1871–) laulajatar, kolmas tytär Hilda Maria (1877–1958) taidemaalari ja kuvanveistäjä sekä neljäs tytär Signe pianonsoiton opettaja. Hilda Flodin oli naimisissa ensin taidemaalari Juho Rissasen ja myöhemmin professori Taavetti Laitisen kanssa.

Ferdinand Flodin oli syntynyt 15.5.1826 Vaasassa. Triviaalikoulun siellä käytyään hän suoritti ylioppilastutkinnon Helsingissä vuonna 1842 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa Eteläpohjalaisen osakunnan jäsenenä. Suoritettuaan pro exercitio -väitöksen epäorgaanisen kvantitatiivisen kemian alaan kuuluvalla tutkimuksella vuonna 1846 hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1850. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan lääketieteellisessä tiedekunnassa, valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1855 ja lisensiaatiksi vuonna 1857. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi suolen puhkeamista käsittelevällä väitöskirjalla vuonna 1860. Hänet promovoitiin riemutohtoriksi vuonna 1907. Ferdinand Flodin kuoli Helsingissä 3.7.1916.

Opiskeluaikanaan Flodin toimi apulaiskoleralääkärinä Helsingissä vuonna 1853, soutuvenelaivueen läntisen prikaatin lääkärinä vuonna 1854 sekä Vaasan vankilan ja sairaalan vt. lääkärinä vuonna 1856. Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuttuaan hän oli vuodesta 1857 Vaasassa kaupunginlääkärinä ja samalla 2. Vaasan ruotujakoisen tarkk'ampujapataljoonan lääkärinä. Vuonna 1860 Flodin valittiin Heinolan piirilääkäriksi, josta virasta hän sai eron ja eläkkeen vuonna 1888. Sen jälkeen hän asui Helsingissä ja harjoitti siellä ainakin aluksi yksityispraktiikkaa. Flodin osallistui 1890-luvun alussa Suomessakin ajankohtaiseen keskusteluun prostituution asemasta selostamalla Finska Läkaresällskapets Handlingar -aikakauskirjassa Italian uutta prostituutio-ohjesääntöä.

Ferdinand Flodin solmi avioliiton Matilda Sofia Melartin (1836–1901) kanssa vuonna 1857. Puolison vanhemmat olivat Turun kaupunginlääkäri, lääketieteen tohtori Kristian Ferdinand Melart (s. 2.10.1792, k. 12.1.1854) ja Hedvig Juliana Sofia Aminoff (s. 1.9.1806, k. 7.10.1861). Heillä oli vain yksi lapsi, poika Karl Teodor Flodin (1858–1925), joka oli säveltäjä, musiikinarvostelija ja sanomalehtimies. Hänen puolisonsa oli laulajatar Adolphine (Adée) Thérèse Leander (1873–1935), muusikko Adolf Fredrik Leanderin ja Matilda Emilia Fagerlundin tytär.

Ferdinand Flodin harrasti nuorena taidemaalausta, mutta myöhemmin häntä kiinnostivat eniten musiikki ja kirjallisuus. Hän on säveltänyt lauluja pianosäestyksellä, mieskvartetteja, kaksi sonaattia sekä kappaleen "Frühlingsouverture" (myös orkesterille). Yhtään hänen sävellyksistään ei ole painettu. Lisäys kesäkuussa 2010: Flodin kuului opiskeluaikanaan Fredrik Paciuksen perustamaan Akademiska Sångföreningen –kuoroon vuodesta 1845 alkaen. Hän on kirjoittanut vuonna 1900 kuoron historiateokseen luvun "Från året 1844" (teoksessa sivuilla 357–361).

Varsinkin eläkkeellä ollessaan Flodin harrasti kirjoittamista ja kääntämistä. Hän on kääntänyt huomattavan määrän italialaista, ranskalaista ja englantilaista kaunokirjallisuutta ruotsiksi, monet niistä poikansa Karl Teodor Flodinin julkaisemia Euterpe- ja Helsingfors Posten -lehtiä varten. Ferdinand Flodin on kääntänyt ruotsiksi myös suorasanaisen version Danten Divina Commediasta. Lisäksi hän on laatinut ruotsalais-italialaisen sanakirjan. Hänen kirjallisista töistään vain osa on painettu. (Luettelo niistä on kirjoituksen lopussa.)

Kuvassa ovat vasemmalta piirilääkäri Ferdinand Flodin, hänen puolisonsa Matilda Flodin (o.s. Melart) ja avioparin ainoa poika, säveltäjä, musiikinarvostelija ja sanomalehtimies Karl Flodin. Heinolan museon kuva-arkisto.

Heinolan terveydenhuoltoa vuosina 1860–1888

Heinolan lääkäripiiri ja piirilääkärin virka oli perustettu vuonna 1795. Virka muutettiin Mikkelin piirilääkärin viraksi vuonna 1830, mutta piirilääkärin asemapaikkana oli silti Heinola vuoteen 1844 saakka. Piirilääkäri siirtyi silloin Mikkeliin ja Heinolaan perustettiin Mikkelin piirin apulaispiirilääkärin virka. Vuonna 1857 perustettiin uudelleen Heinolan lääkäripiiri ja piirilääkärin virka, jonka hoitajaksi Ferdinand Flodin tuli vuonna 1860.

Heinolassa oli avattu vuonna 1800 piirilääkärin hoitama lääninlasaretti, joka siirrettiin vuoden 1845 alusta Mikkeliin. Apteekki Heinolassa oli vuodesta 1796 ja sitä piti aluksi piirilääkäri, kunnes sen oikeus myönnettiin vuonna 1798 apteekkari Elias Falckille. Apteekkari Johan Kristoffer Streng siirsi apteekin vuonna 1838 Heinolasta Mikkeliin, mutta Heinolaan saatiin apteekkioikeus jälleen vuonna 1840, ja Streng muutti takaisin sinne.

Heti Heinolaan tultuaan Flodin totesi virkakertomuksessaan vuodelta 1860, toisin kuin piirilääkärit yleensä, että väestön kurjat olot eivät niinkään olleet seurausta kansan flegmaattisesta luonteesta kuin vuosisatoja jatkuneesta feodaalisen herraluokan vallasta. Tässä on aiheellista mainita, että samana vuonna Flodin julkaisi pikkulasten huonosta hoidosta tekemiensä havaintojen johdosta ruotsinnoksen ranskalaisen Alois Bednarin kirjasta Barndietik eller Barnets naturenliga vård under de första lefnadsåren. Till finska mödrars tjenst (Lastenhoito eli lapsen luonnonmukainen hoito ensimmäisinä elinvuosina. Suomen äitien hyödyksi).

Heinolan maistraatin kertomuksessa kaupungin tilasta vuodelta 1879 todettiin: Heinolan kaupunki, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla ja jota ympäröi lännessä, etelässä ja idässä Kymijoki ja sen yhteydessä olevat Ruotsalainen ja Konnevesi, omaa asemansa puolesta varsin lauhkean ja terveellisen ilmaston. Asia mainittiin usein piirilääkärien virkakertomuksissa, joissa myös todettiin, että kulkutaudit olivat Heinolan kaupungissa aina lievempiä kuin muualla piirissä. Sen pääteltiin johtuvan kuivasta, hiekkaperäisestä maapohjasta ja lisäksi kaupungin säännöllisestä asemakaavasta, joka oli esteenä ahtaiden ja epäterveellisten kaupunginosien muodostumiselle. Haittoina todettiin puutteet rakennustavassa ja puhtaanapidossa. Siisteyttä vähensivät maalainen elämäntapa ja siihen liittyvä karjanpito, samoin kuin monet asuntokortteleissa sijaitsevat karvarien, värjärien ja muiden käsityöläisten verstaat.

Kaikesta huolimatta myös Heinolassa liikkui usein kulkutauteja ja varsinkin pikku lasten kuolleisuus oli runsasta. Lääkärin apua haettiin harvoin ja "sairaudesta puhuttiin vasta papille, kun pyydettiin hautajaisia", kirjoitti Flodin kertomuksessaan vuodelta 1865. Lasten sairastaessa tuotiin usein esiin toivomus, että pienokaisten pitäisi saada vapautua tämän maailman kärsimyksistä. Flodin jatkoi: "Tarvitsee tuskin huomauttaa, että sellainen uskonnollinen käsitys on varsin mukava vanhempien velvollisuuksien täyttämisessä ja esiintyy sen tähden tavallisesti välinpitämättömyyden ja siitä johtuvan köyhyyden yhteydessä." Hän totesi samalla, että kuolleisuus saataisiin laskemaan alemmaksi kuin muilla paikkakunnilla, jos "alempi kansa" hakisi ajoissa lääkärinapua.

Huonot satovuodet 1860-luvun puolivälin tienoilla aiheuttivat kerjäläisyyden lisääntymistä. Yleisesti valitettiin, että monet apua hakevat eivät olleet kiinnostuneita työnteosta elantonsa hyväksi. Paikkakunnalta toiselle kiertelevät ihmiset olivat kehittäneet kerjäämisen suorastaan järjestelmäksi. Sen johdosta Flodin totesi vuoden 1866 virkakertomuksessa, että kerjäläiset olivat "järjestäneet toimeentulonsa tavalla, joka sopi heidän laiskuuteensa."

Väestö suhtautui aluksi epäluuloisesti tarpeellisiin uudistuksiin, mm. suojarokotukseen isorokkoa vastaan, ja jäi saapumatta rokotustilaisuuksiin. Piirilääkäri valitti myös, että isorokkoon kuolleitten ruumiit pidettiin halukkaiden nähtävillä ennen hautausta ja että pito- sekä vuodevaatteet jätettiin desinfioimatta, mistä aiheutui taudin leviämistä edelleen. Synnytyksissä turvauduttiin mieluummin "viisaisiin muijiin" kuin koulutettuihin kätilöihin ja lisäksi piirilääkäri totesi, että "tietäjiin" uskottiin enemmän kuin lääkäreihin. Kansan luottamuksen säilyttämiseksi lääkärin oli määrättävä heti lievittävää lääkettä, sillä muuten kaikki lääkkeet heitettiin pois ja käännyttiin puoskarin puoleen. Lisäksi apteekkarit valittelivat ammattinsa kannattamattomuutta lääkkeiden vähäisen käytön tähden.

Piirilääkärin ja apteekkarin lisäksi Heinolassa ei ollut muita terveydenhuollon toimenhaltijoita kuin tutkinnon suorittanut kätilö, joka oli palkattu paikkakunnalle vuonna 1835. Ainakin ajoittain oli lisäksi rokottaja, jonka toimi oli kuitenkin yhdistetty osan ajasta kätilön tehtävään. Vuonna 1863 Heinolassa oli tilapäinen sairaala paikkakunnalle sijoitetun sotaväen vuoksi. Varsinkin katovuoden 1867 seurauksena kaupungin läpi kulki paljon työtä ja elintarpeita etsiviä kerjäläisiä, joita varten oli perustettava majapaikkoja ja tilapäisiä sairashuoneita. Erityisesti vuoden 1868 aikana Heinolassa sairastui ja kuoli kulkutauteihin tavallista runsaammin sekä kulkijoita että paikkakunnan asukkaita. Riihimäen–Pietarin rautatien rakennustyö vuosina 1868–1870 aiheutti myös Heinolan seudulla rauhatonta elämää, jonka seurauksena sukupuolitaudit alkoivat lisääntyä. Siitä syystä Heinolassakin oli vuosina 1870–1876 ylimääräinen sukupuolitautisten sairaala, jonka lääkärinä Flodin toimi.

Piirilääkärin tehtäviin kuuluivat piirinsä alueella ensisijaisesti oikeuslääkeopilliset ruumiintarkastukset, kätilöiden ja rokottajien valvonta, apteekkien tarkastukset, kulkutautien torjunta sekä sukupuolitautisten tarkastukset. Sen lisäksi piirilääkäri antoi apua piirinsä asukkaille vastaanottoja pitämällä. Vuodesta 1852 alkaen piirilääkärille oli maksettu Heinolassa 50 ruplan (myöh. 200 markan) vuotuinen korvaus kaupungin köyhien hoitamisesta. Kun Flodin vuonna 1872 anoi palkkion korottamista 400 markkaan ja avustusta lääkkeiden ostamiseksi köyhille, anomukset hylättiin.

Kylpylaitosten suosio kasvoi Suomessa voimakkaasti 1800-luvulla. Yleensä aloitteen tekijöinä olivat alueella toimivat lääkärit, jotka myös toimivat kylpylaitosten lääkäreinä. Heinolaan alettiin suunnitella kylpylaitosta 1870-luvulla ja ajatuksen esille ottajaksi mainitaan piirilääkäri Flodin. Asia ei kuitenkaan toteutunut vielä tässä vaiheessa ja sitä alettiin pohtia uudelleen 1880-luvulla. Kylpylaitoksen toiminta alkoi kuitenkin vasta 1.6.1892, Flodinin muutettua jo pois paikkakunnalta.

Vuoden 1879 terveydenhoitoasetus tuli voimaan 1.7.1880. Heinolan kaupunginvaltuusto valitsi vuoden 1881 alussa asetuksen edellyttämän terveydenhoitolautakunnan. Sen jäseniksi valittiin lukkari J. Salenius, räätälit A. Laurikainen ja J. Lucander sekä varajäseniksi apteekkari A. Åkerman, instrumenttimaakari A. Söderdahl ja kauppias F. Malin. Valtuuston puheenjohtaja "otti sopiakseen kaupunginlääkäri [virheellinen virkanimike], Herra Lääketieteen ja kirurgian tohtori Flodinin kanssa, millä ehdoilla tämä rupeaisi hoitamaan puheenjohtajan tointa terveydenhoitolautakunnassa". Flodin kuitenkin kieltäytyi tehtävästä, sillä piirilääkärinä hän ei voinut kuulua virka-alueellaan terveydenhoitolautakuntaan. Sen vuoksi valtuusto päätti, että lautakunta saa valita puheenjohtajan keskuudestaan.

Kaupungin terveydenhoitolautakunta oli vuonna1890 alkanut kaivata toimintaansa varten säännöksiä ja työjärjestystä, ja teki asian johdosta esityksen kaupunginvaltuustolle. Valtuusto päätti käännättää tarvittavat asiakirjat suomeksi ja asetti komitean valmistelemaan asiaa. Sen jälkeen valtuustossa hyväksyttiin Förslag till Hälsovårdordning för Heinola stad ja Förslag till arbetsordning för hälsovårdsnämnden i Heinola stad. Lopulta kuvernööri vahvisti helmikuussa 1891 Heinolan kaupungin terveydenhoitojärjestyksen, joka käsitti 8 pykälää. Asian hoitaminen kuntoon oli siis kestänyt 10 vuotta.

Kaupunginlääkärin saaminen Heinolaan muodostui hankalaksi asiaksi. Kaupunginvaltuusto sai huhtikuussa 1887 yksityisiltä kaupunkilaisilta kirjelmän: Koska kaupunginlääkärin hankkiminen nykyjään on tullut välttämättömäksi tarpeeksi, ja tämä asia kieltämättä on niin tärkeä, että sen lykkääminen vastaisuuteen olisi suureksi haitaksi Heinolan kaupunkikunnalle, saamme nöyryydessä anoa, että kaupungin valtuusmiehet piammiten ottaisivat asian käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Valtuusto sai myös ruotsinkieliseltä väestöltä samansisältöisen kirjeen. Sairaanhoidon edistäminen oli muutenkin keskustelujen kohteena valtuustossa. Esillä oli mm. köyhäintalon ja sen yhteyteen rakennettavan sairaalan perustaminen sekä anniskeluyhtiön varojen käyttäminen kaupunginlääkärin palkkaamiseen. Tasaisen äänestyksen jälkeen valtuusto päätti asettaa komitean valmistelemaan kaupunginlääkärinviran perustamista.

Valtio asetti avustuksen ehdoksi, että kaupunki osallistuisi kustannuksiin maksamalla puolet kaupunginlääkärin palkasta sekä kustantaisi sairaalalle huoneiston ja sen tarvitseman lämmön. Kaupunginvaltuusto päättikin syyskuussa 1887 yksimielisesti ehdottaa, että tulevalle kaupungin- ja sairaalanlääkärille maksettaisiin kaupungin osuutena vuosittain palkkaa 2000 mk, mutta kunnallisasetuksen mukaan uuden menoerän ratkaisu kuului lisätylle valtuustolle. Lisätyt valtuusmiehet totesivat marraskuussa, että heidät oli valittu päättämään vain kaupunginlääkärin virkaa varten tarvittavasta määrärahasta, sillä maistraatin kirjelmässä ei mainittu mitään sairaalanlääkärin virasta. Niin asian käsittely raukesi ja se tuli uudelleen esille joulukuussa 1888 lisätyn valtuuston seuraavassa kokouksessa, jossa tehtiin päätös yhdistetyn sairaalan- ja kaupunginlääkärin viran perustamisesta ja palkasta. Maistraatin kokouksessa toukokuussa 1889 virkaan valittiin yksimielisesti sen ainoa hakija, lääketieteen lisensiaatti Alfred Mortimer Nykopp, ja senaatti vahvisti päätöksen elokuussa 1889.

Kaupungin asioita

Flodin osallistui Heinolassa asuessaan monin eri tavoin kaupungin kunnallispolitiikkaan. Eräitä laajempia asiakokonaisuuksia, kuten viinapolitiikkaa ja kouluolojen kehittämistä, käsitellään erikseen myöhemmin.

Heinolan residenssi oli saanut kaupunginoikeudet joulukuussa 1839. Sen edellyttämä kaupunginhallinto toteutettiin vuonna 1842. Kaupungin johtoon tulivat järjestysmies ja järjestysoikeus. Käytännössä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi päätettiin vuonna 1864 toteuttaa muutos, jonka seurauksena kaupunkiin perustettiin maistraatti ja raastuvanoikeus. Niitä koskevat säännökset vahvistettiin vuoden 1865 aikana. Kieliasetuksen soveltaminen käsiteltiin vielä ennen sitä järjestysoikeuden kokouksessa toukokuussa 1865. Silloin päätettiin, "koska kaupunkilaiset harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta puhuvat ruotsia, voidaan suomenkielen käytäntöön otto lykätä siihen saakka, kun saadaan tietää, perustetaanko maistraatti ja raastuvanoikeus, ja ratkaista silloin samalla kysymys virkamiesten kielitaidosta". Uutta päätöstä ei kuitenkaan tehty heti ja uudet hallintoelimet pysyivät yhä ruotsinkielisinä 25 vuoden ajan. Kielitaistelu jatkui neuvosmiesten ja pormestarin vaaleissa keväällä 1866. Pormestarin virkaan valittiin ehdolle varatuomari Kristian Alfred Grahn ja kuvernööri nimitti hänet Heinolan pormestariksi 21.8.1866.

Säätyvaltiopäivien porvariedustajan valinta ei herättänyt Heinolassa erityistä kilpailua ruotsinkielisen yläluokan valta-aseman johdosta. Vuoden 1871 vaalissa valituksi tuli pormestari Grahn, ja toiseksi eniten ääniä sai Flodin. Myöhemmin porvariedustaja valittiin yhteisesti jonkin muun kaupungin kanssa. Vuoden 1887 valeissa Flodin esitti yhteistä ehdokasta Mikkelin kanssa, mutta enemmistö vaati omaa ehdokasta. Suomalaisen ja ruotsalaisen puolueen välillä esiintyi nyt kilpailua, jolloin suomenmieliset toivoivat omien kantojensa tueksi "täyspunaista ruotsikkoa tohtori Flodinia", koska häntä pidettiin kunnallisissa asioissa ruotsalaisten pahimpana vastustajana. Vuoden 1890 vaalissa puuhattiin vielä Flodinia Heinolan ehdokkaaksi, vaikka hän oli jo siirtynyt asumaan Helsinkiin.

Flodin joutui sivistyneistön edustajana mukaan myös kaupungin kunnallishallintoon. Vuonna 1873 annetun asetuksen perusteella yli 2000 asukkaan kaupunkeihin oli valittava valtuustot vuodesta 1875 alkaen. Heinolan kaupunginvaltuustoon tuli 12 edustajaa ja ensimmäinen valtuuston vaali toimitettiin lokakuussa 1875. Flodinin saama äänimäärä 141 oli suurin. Sivistyneistön edustajiksi tulivat lisäksi rehtori C. W. F. Boisman ja opettaja W. Hoffström. Muut valtuutetut edustivat käsityöläisiä, kauppiaita ja kirvesmiehiä. Valtuuston ensimmäinen kokous pidettiin helmikuussa 1876 ja puheenjohtajaksi valittiin Flodin. Hän oli halukas hoitamaan myös sihteerin tehtävät, mutta kun suoritetussa äänestyksessä äänet menivät tasan Flodinin ja Boismanin kesken, tehtävä päätettiin julistaa haettavaksi. Silloin sihteeriksi valittiin entinen nimismies G. Eskelin, mutta hänen kieltäytyessään tehtävä jäi lopulta Flodin hoidettavaksi. Flodinin kausi valtuustossa jäi vain yhden vuoden mittaiseksi.

Vaivaishoito siirtyi Heinolan kaupungissa kunnallishallinnon alaiseksi vuonna 1877. Uusi vaivaishoitoasetus annettiin vuonna 1879 ja vaivaishoidon säännöt päätettiin muuttaa uutta asetusta vastaaviksi. Kaupunginvaltuuston valitsema komitea sai työnsä valmiiksi vuonna 1882 ja piirilääkäri Flodinille päätettiin maksaa 50 mk sääntöjen suomentamisesta.

Flodin osallistui Heinolan harjujen istutushankkeisiin vuonna 1868, jolloin niitä alettiin suunnitella harjujen eteläpäähän. Syksyllä asetettiin erityinen istutuskomitea, jonka jäseniksi valittiin pormestari Grahn, piirilääkäri Flodin, entinen järjestysmies C. D. Hoffström, kauppias F. Lemström ja maalari M. Stenström. Syksyllä 1879 alettiin suunnitella istutuksia vanhan torin ja laivasillan välillä olevalle alueelle. Flodin laati sitä varten onnistuneena pidetyn luonnoksen, jonka mukaan puut istutettiin lyyran muotoiseen asetelmaan. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen sillä ehdolla, että anniskeluyhtiö myöntäisi tarkoitukseen riittävästi varoja. Istutustyöt toteutti käytännössä oluenpanija J. Toppelius.

Keisari Nikolai II:n noustessa valtaistuimelle pidettiin 2.4.1881 myös Heinolassa juhla, jossa kaupungin asukkailta otettiin uskollisuudenvala. Maaherra ja lääninsihteeri olivat tulleet sitä varten kaupunkiin. Illalla pidettiin vieraille päivälliset, joiden aikana Flodin esitti maljan keisarille, Boisman isänmaalle ja Grahn kuvernöörille. 19.4.1882 juhlittiin Elias Lönnrotin 80-vuotispäivää. Tilaisuudessa puhui ensin Flodin ruotsiksi ja laulettiin Maamme-laulu ruotsiksi, sen jälkeen puhui rehtori Boisman suomeksi ja laulettiin Maamme-laulu suomeksi.

Kaupungin asioihin liittyi olennaisesti myös säästöpankin perustaminen. Flodin oli vuonna 1882 mukana sen pohjarahastoa kerättäessä. Hän oli eräs keräyslistan allekirjoittaneista ja perustajajäseniä tuli kaikkiaan 19. Heinolan Säästöpankin säännöt vahvistettiin toukokuussa 1883 ja Flodin valittiin pankin hallitukseen, jossa hän toimi varapuheenjohtajana. Pankki aloitti toimintansa 1.9.1883.

Kirkon uudet alttaritaulut

Heinolan kaupunkiseurakunnan kirkossa oli 1800-luvun alkupuolella kaksi alttaritaulua, yksi keskellä kuoriseinää olevan saarnatuolin kummallakin puolella. Niistä toinen oli saatu lahjoituksena vuonna 1823 leskikenraalitar (kenraalimajurin leski) Hedvig Lovisa Gripenbergiltä (k. 1824). Se kuvaa ristiinnaulittua Jeesusta, jonka ristin juurella seisovat Neitsyt Maria ja apostoli Johannes, edellinen oikealla ja jälkimmäinen vasemmalla. Tämä taulu, jonka maalaaja on tuntematon, on nykyään Heinolan museossa. Toisen alttaritaulun aiheena on viimeinen ehtoollinen. Sen tekijä on maalarimestari Carl Fredrik Blom (1791–1855) ja sen oli lahjoittanut luutnantti, kauppias Gustaf Adolf Bökman (1789–1859) vuonna 1835. Taulu on nykyään (2006) Heinolan vanhassa pappilassa odottamassa sopivaa sijoituspaikkaa.

Edellä mainittuja alttaritauluja pidettiin yleisesti alkeellisina ja rumina. Kaupungissa ryhdyttiin heti 1860-luvun alussa toimenpiteisiin, "jotta saataisiin korvatuksi ne lankkumaalauksen mestarituotteet, jotka vuosikymmenien ajan ovat ikävystyttäneet jumalanpalveluksia pienessä, vaatimattomassa temppelissämme." Tämä tapahtui pian Flodinin muutettua Heinolaan ja ilmeisesti juuri hän oli hankkeen pääasiallinen käynnistäjä. Tarkoitusta varten kerättiin yksityisesti varoja ja työ tilattiin vuonna 1862 hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanilta (1808–1873) Turusta. Uudet alttaritaulut, jotka maksoivat 1200 mk, tuotiin Heinolaan vuonna 1863. Toinen tauluista kuvaa Vapahtajan kuolemaa ja toinen ylösnousemusta. Flodin osallistui asian järjestelyihin merkittävällä tavalla, kuten sanomalehtien kirjoituksista käy ilmi:Näille tauluille pidettiin ennen joulua [1863] näyttelö, jossa pienen pääsyrahan edestä saatiin niitä katsella. Myös pidettiin 7 ja 8 päivä tk. [huhtikuuta 1864] seura näytelmät, joissa oli täydet huoneet väkeä. Näiden ja ennen pidettyjen seuranäytelmien tuloilla maksettiin mainitut alttaritaulut. – Meidän piirilääkärimme on näihin puuhiin ei ainoastaan uhrannut aikaa ja vaivaa, vaan on vielä antanut huoneensa mainittuihin tilaisuuksiin käytettäväksi. – Helatorstaina [5. p:nä toukokuuta] nähtiin meidän uudet alttaritaulut ensi kerran kirkossa. Ne ovat todellakin taideteoksia vanhojen rinnalla jotka nyt ovat sakastissa.

Viinasota

Vuonna 1866 voimaan astuneella viina-asetuksella kiellettiin viinan kotipoltto ja siirryttiin teolliseen ja valvottuun viinanvalmistukseen. Kaupungit perustivat yleisesti anniskeluyhtiöitä, joiden voittovarat jaettiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja hyväntekeväisyyden tukemiseen. Heinolaan sellainen perustettiin vuonna 1878. Vuonna 1883 voimaan astuneen asetuksen mukaan viinan anniskeluoikeus oli haettava kaupungeissa maistraatilta. Heinolassa oli vanhastaan kaksi kilpailevaa viinatehdasta eli -polttimoa, "vanha ränni" ja "uusi ränni" (ruots. bränneri, polttimo). Kilpailu johti Heinolassa kunnallisten päättäjien keskuudessa sitkeään riitaan, jossa myös piirilääkäri Flodin oli osallisena. Anniskeluyhtiön osakkaat olivat "vanhan rännin" kannattajia, jolloin "uudella rännillä" ei ollut menestymisen edellytyksiä. Sen vuoksi jälkimmäisen yhtiön kannattajat päättivät perustaa vuoden 1886 lopulla uuden anniskeluyhtiön. Tämän jälkeen alkoi ankara kilpailu siitä, kumpi yhtiö saisi hoidettavakseen viinan vähittäismyynnin ja anniskelun kaupungissa.

Kaupunginvaltuustolla oli oikeus antaa lausunto viinan vähittäismyynti- ja anniskeluoikeuksien myöntämisestä. Valtuustossa oli molempien viinatehtaiden ja anniskeluyhtiöiden osakkaita ja henkilökuntaa, jotka yrittivät parhaansa mukaan jäävätä vastapuolen edustajat. Maaliskuussa 1887 tapahtuneessa äänestyksessä 5 valtuusmiestä kannatti uutta yhtiötä ja 4 vanhaa, joten valtuusto puolsi oikeuksia edelliselle. Vanhan anniskeluyhtiön kannattajat valittivat päätöksestä kuvernöörinvirastoon, ja kun kuvernööri hyväksyi valituksen, maistraatti myönsi vähittäismyynti- ja anniskeluoikeudet vanhalle anniskeluyhtiölle. Nyt piirilääkäri Flodin valitti uuden anniskeluosakeyhtiön puolesta maistraatin päätöksestä kuvernöörinvirastoon, koska valtuuston lausuntoa ei ollut noudatettu. Välipäätöksen jälkeen valtuusto antoi uudelleen puoltolauseensa uudelle yhtiölle. Maistraatin alkuperäinen päätös jäi lopulta voimaan, mutta asia joutui vielä senaatin ratkaistavaksi.

Viinasodan aikana syntyneet rintamat vaikuttivat häiritsevällä tavalla muutenkin kunnalliseen toimintaan. Valtuuston täytevaali syksyllä 1887 oli varsin myrskyinen ja maistraatin kokouksessa kauppias U. Lindholm ja piirilääkäri F. Flodin esittivät muistutuksia äänestysluettelossa olevista virheistä, joista osa huomioitiin ja osa hylättiin. Flodinista mainitaan mm., "että hän vahvisti lausuntoaan astumalla istuntopöydän ääreen ja lyömällä siihen kolme kertaa voimakkaasti kädellään, jonka johdosta oikeuden puheenjohtajan täytyi nuhdella häntä ja käskeä pysymään hiljaa." Tapahtumaketju herätti kaupunkilaisissa voimakkaan suuttumuksen ja sanomalehdissä käytiin asian johdosta kiivasta keskustelua.

Vaalirettelöiden johdosta valitettiin ensin kuvernöörille ja sitten senaattiin, ja lisäksi 42 porvariston jäsentä lähetti valituksensa myös prokuraattorinvirastoon. Kun häviölle joutuneilla ei ollut käytettävänään muuta keinoa, he aloittivat lakon valtuustossa. Valtuusto joutui pitämään vuoden 1888 alussa 20 kokousta, joissa työjärjestyksen perusteella sakotettiin poissa olevia, mutta mitään päätöksiä ei saatu aikaan. Valtuusto pääsi aloittamaan säännöllisen toimintansa vasta huhtikuun lopulla, kun välillä oli toimitettu täytevaali. Senaatti jätti 27.4.1888 antamallaan päätöksellä maistraatin ja kuvernöörin päätökset voimaan. Ratkaisu tehtiin ilman valtuuston lausuntoa, kun kuvernööri oli ilmoittanut, että Heinolan valtuusto "streikkasi" (lakkoili), joten hän ei ollut voinut saada siltä mitään lisäselvitystä. Koko viinasota vaimeni vähitellen ja samalla myös "vanha ränni" ja "vanha anniskeluyhtiö" saivat hoidella vapaasti markkinoita.

Kouluasiat

Heinolan kaupungissa toimi vuosina 1822–1843 pedagogio eli alkeiskoulu. Sen toiminnan jatkajaksi tuli ala-alkeiskoulu vuosina 1843–1874. Molemmat oli tarkoitettu vain pojille. Lisäksi Heinolaan saatiin perustetuksi vuonna 1847 pojille ruotsinkielinen neliluokkainen yläalkeiskoulu, joka oli toiminnassa vuoteen 1877. Sen kaksi ylintä luokkaa oli jaettu klassilliseen ja reaaliseen linjaan.

Yläalkeiskoulun lakkauttamisuhan tultua heinolalaisten tietoon he esittivät tammikuun lopulla 1871 pidetyssä yleisessä maistraatin kokouksessa, "että maistraatti valitsisi yhden tai kaksi luotettavaa henkilöä tekemään kaupunginpuolesta alamaisen anomuksen Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen Heinolan yläalkeiskoulun säilyttämiseksi." Tehtävään valtuutettiin piirilääkäri F. Flodin ja kauppias F. Lemström, jotka yhdessä laativat maaliskuussa 1871 asiaa koskevan anomuksen.

Sillä ei ollut kuitenkaan vaikutusta asioiden kulkuun, sillä keisari-suuriruhtinas vahvisti uudistuksen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, ja koulun lakkauttamispäätös annettiin vuonna 1874. Sen tilalle tuli kuitenkin suomenkielinen neliluokkainen reaalikoulu, joka toimi vuosina 1874–1888. Heinolaisten tyytymättömyys reaalikoulua kohtaan kasvoi jatkuvasti. Yleisen vastustuksen lisääntyessä Heinolan kaupungin, Lahden kauppalan ja kahdeksan ympärillä olevan pitäjän johtomiehet lähettivät 24.3.1881 annetun valtakirjan perusteella yhteisen anomuksen senaattiin. Siinä pyydettiin, että "Keisarillinen Majesteetti" haluaisi armossa päättää Heinolan neliluokkaisen reaalikoulun muutettavaksi epätäydelliseksi viisiluokkaiseksi lyseoksi, jonka opetuskielenä olisi suomi, tai vaihtoehtoisesti ainakin kolmiluokkaisen pohjakoulun saamista paikkakunnalle. Anomuskirjan laatijana oli jälleen piirilääkäri Flodin ja sen oli allekirjoittanut 40 asukasta Heinolasta ja 45 asukasta lähikunnista, joukossa paljon arvovaltaisia nimiä. Tämäkään anomus ei tuottanut toivottua tulosta ja Heinolan oppikoulun kohtalo ratkaistiin koko maata koskevan uudistuksen yhteydessä. Sen mukaisesti reaalikoulu lakkautettiin asteittain vuodesta 1884 alkaen ja sen tilalle tuli pojille tarkoitettu alkeiskoulu, joka muuttui myöhemmin keskikouluksi.

Kaupungissa oli vuodesta 1853 lähtien yksityinen, työväen lapsille tarkoitettu tyttökoulu, joka oli perustettu kauppias A. Toropoffin vuonna 1851 tekemän lahjoituksen avulla. Lisäksi Heinolassa toimi yksityinen ruotsalainen tyttökoulu vuosina 1858–1889. Kun Heinolan tyttökoulu siirrettiin Porvooseen vuonna 1890, annettiin tytöille mahdollisuus päästä Heinolassa alun perin vain pojille tarkoitettuun alkeiskouluun (keskikouluun).

Vuonna 1866 annettu kansakouluasetus sääti kaupunkiseurakuntien velvollisuudeksi ylläpitää sekä alhaisempaa että ylhäisempää kansakoulua. Sen vuoksi Heinolan kirkonkokouksessa päätettiin toukokuussa 1871 perustaa kansakoulu pojille. Koulun sääntöjä valmistelemaan asetettiin toimikunta, jonka jäseniksi valittiin piirilääkäri F. Flodin, opettajat F. Boisman ja P. N. Crohns, kauppias F. Lemström, raatimies M. Stenström sekä kirjanpitäjä A. Gustafsson. Sääntöehdotus hyväksyttiin kesäkuussa 1872 ja Koulutoimen Ylihallitus vahvisti säännöt lokakuussa 1872. Sen jälkeen koulun johtokuntaan valittiin tohtori F. Flodin, josta tuli myös sen puheenjohtaja, kauppias F. Lemström, tyttökoulun johtajatar J. K. Thornberg ja rouva C. E. Sallmén.

Vuoden 1873 alusta koulun hoito siirtyi seurakunnalta kunnallisten viranomaisten tehtäväksi. Johtokunnan puheenjohtaja Flodin jätti koulun kunnostamista varten 530 markan suuruisen kustannusarvion, joka hyväksyttiin maistraatin pitämässä yleisessä kokouksessa huhtikuun lopussa 1873. Kouluun perustettiin aluksi alempi osasto vain pojille ja ylempi osasto tytöille, sillä Toropoffin koulu sai toistaiseksi toimia tyttöjen alempana osastona. Ylempi osasto poikia varten päätettiin perustaa heti, kun siihen saadaan oppilaita. Tilat koulua varten saatiin entisen kuvernöörin talon läntisestä siipirakennuksesta ja opettajia varten sen itäisestä siipirakennuksesta.

Kaupungin kansakoulu aloitti toimintansa syyskuun alussa 1873. Johtokunnan puheenjohtaja Flodin kirjoitti toiveikkaana koulun toiminnasta piirilääkärin virkakertomuksessa vuodelta 1873: "Heinolasta täytyy kuitenkin mainita poikia ja tyttöjä varten perustettu kansakoulu, joka on ollut kauan tämän kunnan pium desiderium (hurskas toive) ja joka on pantu toimeen valtioavun turvin kunnan varoilla ja yksityisten vapaaehtoisilla lahjoilla. Vaikka ensimmäinen poikaoppilaiden joukko onkin kokoonpantu ainoastaan köyhän väestön lapsista, jotka ennen ovat kuljeskelleet toimettomina, on koulu kuitenkin saanut osakseen niiden harrastuksen, joka paremmin kuin mikään muu osoittaa, miten tarpeellinen se on ollut; ja on tosiaan ilahduttavaa, että kasvavat nuoret, joiden kehittäminen hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi on tähän asti ollut varsin kyseenalaista, ovat vihdoin saaneet kauan puuttuneen hoidon. On myös toivottavaa, että ne tiedot, joita koulu jakaa, muodostavat tarpeellisen vastapainon sille tapoja turmelevalle näytelmälle, jonka röyhkeä juopottelu julkisesti tarjoaa." Sivistyneistö pyrki tukemaan myös kansakoulun toimintaa ja vuonna 1875 pidettiin sen vähävaraisten lasten hyväksi "soitannolliset iltahuvit tri Flodinin luona".

Oppilasmäärän kasvaessa koulu tarvitsi 1880-luvun alussa lisätilaa. Silloin Flodin oli jälleen aloitteen tekijänä, kun kaupungin kauppiaat tekivät suurenmoisen lahjoituksen koulun hyväksi. He rakennuttivat kansakoulua varten uuden talon käyttämällä rakennustarpeina osaksi valtion vanhan parantolarakennuksen hirsiä. Koulutalo valmistui joulukuun alussa 1884 ja Uusi Suometar päätti selostuksensa joulukuun puolivälissä pidetystä lukukauden lopettajaistilaisuudesta seuraavasti: "Pysyväisen jalon muiston ovat seurakunnalta ansainneet hyvistä teoistaan niin hyvin lahjoittajat niistä runsaista rahoista, kuin myös kaiken tämän rakennuksen toimeenpanija tohtori F. Flodin."