Jorma Ranivaara
(s. 1945)
Nykyisin Kuopiossa asuva kirjailija asui Lahdessa vuodesta 1960 vuoteen 1975. Harrastuksina ovat liikkuminen suksilla ja jalkaisin.
Opinnot ja ammatit
- yo Kustaa Vaasan iltalukio (1981)
- julkisoikeuden ja historiantutkimuksen kursseja avoimessa yliopistossa
- vuosi opintoja Lahden ammattikoulun metallilinjalla
- aputyömies Unto Kivisen rakennusliikkeessä Lahdessa (1962-63)
- porari Upon sarjakoneistamossa Lahdessa (1963-65)
- varastomies Rauma Repolan puutalotehtaalla Lahdessa (1966-68)
- aputyömiehenä eri rakennusliikkeissä (1968-71)
- torninosturinkuljettajana useilla eri paikkakunnilla (1971-1989)
Vapaana kirjailijana Jorma Ranivaara on toiminut vuodesta 1990.
Palkinnot
- Kalevi Jäntin palkinto 1968
- Kirjallisuuden valtionpalkinto 1980
- WSOY:n juhlavuoden nuortenkirjakilpailun kolmas sija 1989
- Topelius-palkintoehdokas 1990, 1994 ja 1995
- Suomen maakuntakirjailijoiden palkinto 1994
- Savonia -palkintoehdokas 1994 ja 1997
- Finland Junior -palkintoehdokas 1997
- Olvi -palkintoehdokas 2003
- Savonia -palkinto 2004
- Finland junior -palkintoehdokas 2004
"Tuotantoni jakautuu kahteen osaan. Tai oikeastaan kolmeen: nuortenkirjallisuuteen ja ns. nuorten aikuisten kirjallisuuteen ja sitten normaaleihin romaaneihin. Yhteistä kaikissa lajityypeissä lienee vakavuuden ja huumorin vaihtelu tai niiden keskinäinen tasapainottelu" Jorma Ranivaara kertoo.
Hänen useiden teostensa tapahtumat tai osa tapahtumista on sijoitettu Lahden kaupunkiin.
Tuotanto
Romaanit
Vanha Rahikainen ja valkoinen Iljusin. WSOY 1967.
Harakkalaivue. WSOY 1968. (nuortenromaani)
Kisko, kisko Koskinen. WSOY 1977. (nuortenromaani)
Raamit ränniin. WSOY 1979. (nuortenromaani)
Koskinen ja veitsenteroittaja. WSOY 1982. (nuortenromaani)
Sotakaverit. WSOY 1983.
Taivaanrannan rakentaja. WSOY 1986.
Skeittaajan kesäloma. WSOY 1991. (nuortenromaani)
Skeittaaja kakkosketjussa. WSOY 1992. (nuortenromaani)
Skeittaaja lumilaudalla. WSOY 1993. (nuortenromaani)
Keskiyön skeittaaja. WSOY 1994. (nuortenromaani)
Patricia ja Pek. WSOY 1995. (nuortenromaani)
Poisliitävä Anne Lee. WSOY 1997. (nuortenromaani)
Rouva Korhosen tapaus. WSOY 1999.
Upseerin parempi elämä. WSOY 2003.
Skeittaajan paluu. WSOY 2004. (nuortenromaani) ==
Novellikokoelmat ==
Pelurit. WSOY 1989.
Ihmeellisiä ihmisiä: seitsemän kertomusta. WSOY 1994.
Näytelmät
Oma dramatisointi nuortenromaanista Patricia ja Pek. Oulun työväen näyttämö 1997. Ohjaus Päivi Lehmusvuori.
Tv-elokuva nuortenromaanista Raamit ränniin. TV 1: teatteritoimitus 1983. Dramatisointi ja ohjaus Hannu Kahakorpi.
Tekstinäyte
37.
Pakkohuutokauppapäivänä päätin että en mene siihen tilaisuuteen. Minulla oli muistikuvia talon rakentamisestakin. Ympärillä oli kynnöspeltoa kun se oli aloitettu. Äiti oli myöhemmin istuttanut meidän jokaisen syntyessä pihaan männyntaimen. Ne männyt olivat nykyisin isoja puita.
Tuija soitti illalla ja ilmoitti, että se on nyt selvä, talo on myyty, ja herra kapteeni ja turvallisuuspäällikkö ei suvainnut tulla edes paikalle. Kysyin, että mitä rahaton mies tekisi paikassa jossa myydään kuudensadan tuhannen markan arvoista omakotitaloa viihtyisältä asuntoalueelta. Tuija sanoi että talo oli myyty 235 000 markalla. Minulla alkoi sielu vinkua, ja kysyin kuka sen oli ostanut, ja Tuija sanoi että ostaja oli myyjäpankin haarakonttorin johtaja, sen nimi oli Metsämäki (nimi muutettu). Epäilin sitä, mutta Tuija väitti että niin se asia oli, kyllä se pankinjohtaja, ja minä sanoin että ukko sai halvalla talon, jonka myynnistä saisi kolmesataatuhatta markkaa voittoa seuraavalla viikolla.
Tuija väitti, ettei äiti sittenkään ollut uskonut pakkohuutokauppaan, ja kun se kuitenkin tapahtui, niin äiti ei käsittänyt sitä ja rupesi toistelemaan tuntikausiksi, että koko elämä oli sitä taloa rakennettu ja nyt sen vei porvareitten pankki. Tilanne oli mennyt niin pahaksi, että äiti oli ollut pakko viedä Päijät-Hämeen keskussairaalan neurologiselle osastolle. Neurologi oli sanonut, että verisuonet olivat supistuneet äkillisesti äidin aivoissa niin kuin psyykkisessä sokissa tapahtuu. Tilanne palautuisi kyllä ennalleen. Kysyin Tuijalta miten vakava tilanne tällä hetkellä oli, ja Tuija sanoi äidin puhuneen illalla jo melkein normaalisti, mutta huutokaupasta hän ei ollut muistanut mitään. Kysyin mikä isän sieluntila oli, ja isä oli Tuijan mukaan uhannut mennä ampumaan ainakin sen ratsumiehen, SKOP:n johtajan, Wegeliuksen, sen saatanan hurrin.
Ajoin seuraavana iltana Lahteen ja menin katsomaan äitiä sairaalaan. Isä lähti mukaan. Varoin puhumasta pankinjohtajien ampumisesta, etten olisi kiihottanut rintamaveteraanin sielua turhaan. Sanoin isälle, että talo meni, ja isä sanoi että jouti mennäkin, mitä tavallinen työmies ja sen akka olisivat isolla omakotitalolla tehneet.
Upseerin parempi elämä, 2003.