Torsti Blom

s. 1924 Metsämaa
k. 1999 Lahti

Esikoiskirjansa 65-vuotiaana julkaissut Torsti Blom työskenteli vakuutusmiehenä vakuutusyhtiö Kalevassa, Louhessa sekä Lahden Yrittäjävakuutuksessa (1948-69) ja jäi eläkkeelle vuonna 1969.

Blomilla oli useita luottamustoimia. Hän toimi mm. Lahden seudun invalidien puheenjohtajana vuodesta 1968 ja invalidien palvelutalon hallituksen puheenjohtajana sekä Lahden kaupungin vuonna 1983 perustetun vammaistoimikunnan varapuheenjohtajana. 
Hän oli myös Salpausselän kirjailijoiden jäsen.

"Kirjoittaminen on hyvin tärkeä asia elämässäni. Jo pikku poikana omistauduin kirjallisille harrastuksille. En kuitenkaan ole tyypillinen pöytälaatikkokirjailija. Haluan kirjoittaa vain tekstejä, joilla on käyttöä." Blom kertoi 60-vuotishaastattelussaan Kalevi Salomaalle (6.9.1984).

"Salpausselän kirjailijoiden työssä olen ollut mukana alusta pitäen, vaikka en varsinaiseksi kirjailijaksi itseäni tunnekaan. Maakunnallisella kirjailijayhdistyksellä on tärkeä tehtävä myös maakunnallisen itsetunnon kohentajana" Blom jatkaa samaisessa haastattelussa.

Tuotanto

Romaanit

Kuusivaarasta koilliseen. Gummerus 1990.

Hyökkäys tukikohtaan. Raamattutalo 1991.

Osallistuminen antologioihin

Novelleja. Salpausselän kirjailijat 1990.

Muu tuotanto

Sokeain viesti : Lahden sokeat ry:n 30-vuotisjuhlajulkaisu / toim. Torsti Blom ja Liisa Sipiläinen. Lahti 1973.

Sokeain viesti / toimituskunta: Torsti Blom, Liisa Sipiläinen, Keijo Miettinen.Lahti 1976.

Lahti eilen, tänään, huomenna. Salpausselän rotaryklubi 1980.

Tulin pitkin Turuntietä, Hämeenlinnan härkätietä. Lahti

Tekstinäyte

Rihlaniemi oikein kuumeni: 
- On siinä mulla mies, hän sanoi. 
– Sota loppuu aikanaan, Aatu häviää ja suomalaisten vene vajoaa jonkinverran, senverran, että saadaan äyskäröidä ja lujasti. Mutta kyllä me pinnalla pysytään… On olemassa sellainen kuin suomalainen sisu… Aina täällä tantereella on sodittu, suomalaiset ovat joutuneet lähtemään kauaksikin sotaan vieraille maille, mutta joku on aina palannut ja ruvennut kuokkimaan ja jatkamaan sukua… Uskon että tässä päästään vielä kyntämään ja kylvämään omia peltojamme.. Meillä on kotona nuori emäntä jo kolmatta odottamassa… Kaksi poikaahan meillä jo onkin ja vantteria miehenalkuja ovatkin… Kyllä elämässä pitää luottaa tulevaisuuteen. Sota hävitään mutta sisulla ja kuokalla sitä on ennenkin isänmaata rakennettu

Se sanoi tosiaan isänmaata, Taka-Moisio ajatteli ja tiesi nyt sisimmässään että tässä oli se ratkaisu jota hän oli jo kauan työntänyt mielensä taka-alalle. Hän näki jo itsensä Laurintalon vainioilla isäntänä: viljapellot huojuisivat vienossa tuulessa ja Irja kulkisi polulla nyytti sylissään… Piti jaksaa uskoa parempaan huomispäivään, niinhän Irjakin teki… Kirjoitti joka kirjeessä jotakin siihen suuntaan, muistutti kesästä ja heinäkuun kuutamoista ja kertoi odottavansa häntä lomalle

Uudelle ylikersantille tuli äkkiä kiire: hän lähetti Rihlanimen toimittamaan asioita, pyysi vääpeliltä kynää ja paperia ja kirjoitti nopeasti pari sivua Irjalle: heti kun saan lomaa, tavataan, hän kirjoitti. Irja kyllä ymmärtäisi lukea rivien välistä ne ajatukset joita ei osannut oikein muotoilla lauseiksi. Päätös oli joka tapauksessa tehty.

- Anna kuori ja kenttäpostimerkki ja toimita tämä kirje lähtemään, hän sanoi vääpelille.

- Heilalleko sitä oli noin tärkeää asiaa kun heti pitää saada lähtemään? vääpeli virnuili.

- No sehän on tietty se!

Kuusivaarasta koilliseen, 1990.

Lähteet

• Kalevi Salomaa. Etelä-Suomen Sanomat 6.9.1984.