Orvokki Annala
(s. 1938)
os. Honkanen
Helsinkiläissyntyinen kirjailija on asunut Lahdessa vuodesta 1985. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat mm. lukeminen, tv:n katselu, musiikki ja maalaaminen.
Opinnot ja ammatit:
- yo (1957)
- mainoshoitajan tutkinto (1964), lisäksi lukuisia mainos- ja markkinointialan kursseja
- puhelinvälittäjä (1957-59)
- sähköttäjä (1959-60)
- telex-kirjeenvaihtaja (1961-64)
- copywriter (1964-65)
- tekstipäällikkö (1966-80)
- suunnittelupäällikkö (1981-82)
- suunnittelujohtaja (1982-87)
- yrittäjä (1987-92)
Vapaana kirjailijana Orvokki Annala on toiminut vuodesta 1992. == Palkinnot ==
- Nuoren Voiman liitto (1965)
- I. palkinto Fazerin Geisha -kilpailussa (1994)
- III. palkinto kauppakeskus Columbuksen Metro -runokilpailussa (1998)
- I. palkinto Kauko Sorjosen säätiön Eurooppa -esseekilpailussa (1999)
Ensimmäisen kerran Orvokki Annala palkittiin kirjallisuuspalkinnolla kuusivuotiaana. Sen jälkeen hän sai palkintoja muissakin kirjoituskilpailuissa. Kymmenvuotiaana hän esitti kuunnelman Yleisradiossa.
Annala kertoo olevansa ns. synnynnäinen kirjailija, mutta vaativa ammatti vei häneltä aiemmin kaiken energian. Nykyisin hän kirjoittaa romaaneja sekä aikuisille että lapsille. Hänen kirjoittamansa aikuistenromaanit ovat historiallisia romaaneja, "ainakin toistaiseksi", hän toteaa.
Tuotanto
Romaanit
Donwennan lähde. WSOY 1997.
Sulkakäärme. WSOY 2001.
Kerikansan Tarina. WSOY 2004. (saturomaani)
Lallinkartanon Kerttu. WSOY 2004.
Mikä, Kuka ja Ken. Sanoma Oy 1977. (lastenkirja)
Angervoinen, Ingervoinen. Sanoma Oy 1983. (lastenkirja)
Ninni, surkea noita. Sanoma OY 1987. (lastenkirja)
Kuunnelmat
Lastentunnin kuunnelma, 1949.
Muu tuotanto
60 pienoisromaania Kolmiokirjalle 1988-95
julkaisutoimintaa: artikkeleita, haastatteluja ja käännöksiä Mainosuutisissa, MARK -lehdessä, Voi Hyvin -lehdessä, Etelä-Suomen Sanomissa, monivuotinen englanninkielinen esseepalsta Mediauutisissa, henkilökuntalehden päätoimittajana LM-McCannilla sekä Tampereen Taucherilla, novelleja Kolmiokirjalle
Tekstinäyte
Tuvan ovi narahti. Lalli harppasi sisään ja toi pakkasilman tullessaan.
Gertrud karahti jalkeille, pelko ja toivo vuorottelivat mielessä. Hänellä oli ollut aikaa ajatella, punnita eri mahdollisuuksia suuntaan ja toiseen. Mutta kaikki riippui Lallista, siitä mitä mies oli tehnyt tai tekemättä jättänyt.
- Tulit, aviomies? Saitko varkaan kiinni?
Lalli istahti raskaasti penkin päähän ja riisui hiipan päästään.
- Kuten näet, vaimo.
Gertrud näki mitä ei ollut uskonut kuunaan näkevänsä. Kosto, kyllä, mutta... ei tällainen, ei pyhimysten nimessä tällainen!
Hän ei voinut pidättää kiljahdusta. Lalli oli siepannut hiipan piispan päästä ja painanut sen omille hien kostuttamille hiuksilleen. Pakkanen oli tehnyt tehtävänsä, hiukset olivat jäätyneet hiippaan kiinni. Nyt ne irtosivat suurina, verisinä tukkuina.
- Tällaista piispalle kuuluu! Kivusta piittaamatta Lalli ojensi veristä hiippaa Gertrudia kohti. Tämä tarttui siihen kummastellen ja piti käsivarren mitan päässä itsestään. Oli kuin kultainen hiippa olisi sädehtinyt omaa hohdettaan ja valaissut koko pirtin.
Äkkiä hän tajusi kaiken. Hiippa valahti hervottomasta kädestä lattialle.
- Murhasit pyhän miehen... Gertrud kuiskasi kauhuissaan.
Lalli irvisti valkoisin hampain kuin susi.
- Niin tein. Siinä halkesi piispan pää kuin tavallisenkin ihmisen. Sitähän sinä halusit.
- En halunnut, en... Gertrud kuiskasi yhä hiljemmin. Oli kuin kauhu olisi salvannut kielen, vienyt voiman puheesta ja jäsenistä.
Lallinkartanon Kerttu, 2004.
Lisätietoa kirjailijasta Internetissä