Rikollisuutta Lammilla: 1800-luvun loppupuolen rikostapauksia Lammilla

Aiheen esittelyä

1800-luvun lopulla Suomen noin parin miljoonan asukkaan kansa eli köyhissä sekä erittäin epätasa-arvoisissa oloissa. Maaseutuväestöön kuului noin 90% suomalaisista. Se elätti itsensä metsä- ja peltotöillä, tuotti itse lähes kaiken tarvitsemansa, sekä eleli rauhallista elämää. Lammin vanhan maaseutupitäjän väki ei liene tehnyt tässä poikkeusta. Voimakkaan väestönkasvun seurauksena pitäjässä oli tuohon aikaan vajaa 7000 asukasta.
Silloin tällöin maaseudun rauhan kuitenkin rikkoi tappelunnujakat, joita juopottelu lietsoi kyläläisten keskuudessa. Väkivalta kuuluikin lähinnä vain ryyppyiltoihin, mutta köyhyys ajoi myös omaisuusrikoksiin.

Käsittelen tutkielmassani 1800-luvun lopun tilastoituja rikkomuksia silloisia lakeja vastaan. Pääosin rikokset, joita vedettiin oikeuden ratkaistavaksi, ovat olleet lähinnä häiriköintien ja kunnianloukkauksien kaltaisia nykyisen mittapuun mukaan ”arkisia” tapauksia. Kaikki esiin tuomani rikokset olen rajannut Lammin ja Hämeenkosken pitäjien alueella tapahtuneiksi.
Kertominen historiallisesta rikollisuudesta omilla asuinnurkilla tuntui mielenkiintoiselta aiheelta. Aihetta on tutkittu tietääkseni hyvin vähän, mutta toisaalta lähdemateriaaliakin tuntui olevan hankala löytää. Haastavaksi urakaksi osoittautui myös toista sataa vuotta vanhan suomen kielen vieraiden sanojen ja sanamuotojen tulkitseminen. Tekstit olivat koukeroista käsialaa vailla minkään laista kielioppia.

Keisarillisella julistuksella 11.7.1891 perustettiin Hauhon tuomiokunta, johon Hollolan tuomiokunnasta siirrettiin, Hauho, Tuulos, Luopioinen, Lammi sekä Koski HL. Tuomioita ja istunnoissa käsiteltyjä tapauksia koskevana lähdemateriaalina minulla on vuosilta 1891–1894 olevia Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjoja ja tuomioluetteloita.

Oikeuden istunnot käsittelivät niihin vedetyt rikokset ja jakeli rangaistukset, jotka saattoivat olla koviakin. Tuomareiden apuna oikeuden istunnoissa oli talonpojista koostuvia lautamiesryhmiä. Sakot, vankeudet, raipaniskut, karkoitukset tai jopa kuolemantuomiotkaan eivät aina onnistuneet pelottamaan rikosten tielle lähtemistä. Sakkoja syylliseksi todettu henkilö joutui maksamaan tehtyään rikoksen yhteiskuntaa vastaan. Esimerkkitapauksena lammilainen mies joutui maksamaan sakkoja aiheuttamistaan vahingoista, kun hän oli luvatta sulkenut eli padonnut puron. Kun omista tahattomista tai tahallisista erheistä oli koitunut vahinkoa myös muille, joutui syyllinen luonnollisesti kaikki korvaamaan, joko rahalla tai maksukyvyttömyydessään työllä. Vahingot ja niiden korvaukset määriteltiin hyvin tarkasti: eräässäkin nujakassa kadonnut lakki katsottiin kahden markan ja ratkennut palttoo kymmenen markan arvoisiksi. Oikeudenkäynnin kulut saattoivat koitua hyvinkin kalliiksi, aina sataan markkaan asti.

Esimerkkitapauksia

Tansahtelut päättyvät nujakkaan

Kyseinen teksti on pöytäkirja silloisesta oikeuden istunnosta. Kyseessä oli mitä luultavimmin varsin yleinen tapaus tuon ajan oikeudenkäynneissä. Tapaus oli toisessa käsittelyssään, kun edellinen istunto syksyllä 1892 oli päättänyt lykätä päätöstään tapauksessa toiseen istuntoon. (Ensimmäisen istunnon pöytäkirja oli ruotsiksi, eikä se ole materiaalinani.)
Onnekseni kielenä on suomi, sillä kielen tulkitseminen tuotti nytkin suuria hankaluuksia saatikka jos olisi ollut vierasta kieltä. Pitkälle 1800-luvun puoleen väliin käytössä ollut ruotsin kieli alkoi korvautua suomella 1860-luvulla kielien tultua tasaveroisiksi virkakieliksi.

Kyseessä olevassa tapauksessa vastaajia vastaan on nostettu syyte väkivaltaisuudesta. Kuten jo aiemmin mainitsin, samankaltaisiin tapauksiin on alkoholilla ollut suuri merkitys, mikä on nytkin näissä ”tansahteluissa” ollut hyvin todennäköistä. Ilmeisesti ulostyönnetyillä Myllynpällystän veljeksillä on ollut jo ennemminkin erimielisyyksiä Konstantin Toijanahon ja tämän kaveriporukan välillä, sillä uskon että edes humalassa ei saman kylän miehet saisi tämmöistä kohtelua normaaliolojen vallitessa. Varsinkin teräaseiden käyttö kummastuttaa, mikäli todistajien lausuntoon on uskominen. Ainakaan tässä pöytäkirjassa ei mainita miesten aiemmista erimielisyyksistä.

Kaikki kuitenkin tulivat istuntosaliin ”itsekohtaisesti saapuville”, kuten asia silloin mainittiin. Kantajien lukuisat todistajat lausuivat sanottavansa kantajien puolesta, ja tuntuu siltä että oikeus piti tapausta selvänä. Vastaajista vain Heikki Nummela oli kutsunut todistajia puolelleen, mutta heidän sanomallaan ei tuntunut olevan vaikutusta lautamiehiin ja tuomariin. Kaikille vastaajille langetettiin tuolle ajalle hyvin tyypillinen parin kuukauden vankeusrangaistus korvausten lisäksi. Konstantin Toijanahon katsottiin ilmeisesti olleen pääpukarina nujakassa, ja hänen tuomionsa olikin kaksinkertainen. Päätelmiä alkoholin silloisesta vaikutuksesta tapahtuneeseen, sekä kylän miesten yleisen sovun puolesta voisi kuitenkin vetää siitä, että syytetyt olivat kaikki paikalla oikeudessa, heillä ei ollut liiemmin todistajia, eikä tiedossa ole syytettyjen yrityksiä valittaa oikeuden päätöksistä korkeammille tahoille. Valitusoikeus oli annettu. Lieneekö niin sanotun vaimoväen suosio ollut Myllynpäällystän veljeksillä.

Vastaavia tuomioita rääkkäämisen nimellä (eläinten rääkkyyt huomioitu erikseen) oli listattu noiden vuosien tuomioluetteloissa jopa kahdeksan kertaa.

Liite 1. §56. Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat. 6.2.1893

Yllätysvierailu

Tämä myöskin rääkkäämisen nimellä annettu syyte käsiteltiin melkeinpä tasan paria vuotta aiemmin. Jälleen kerran alkoholin vaikutusta asiassa on vaikea kiistää. Pöytäkirjassa ei kerrota kantajan eikä vastaajankaan maininneen mitään syytä remuamiselle. Moinen inspiraatio selvin päin edellyttäisi jo lähinnä mielisairaan papereita molemmilta. Jos vastaajilla olisi ollut täysi syy kiihtyneelle mielentilalle, olisivat he jo samasta syystä vastaavasti haastaneet seppä Hållströmin käräjille.

Tapaus on hyvä esimerkki tavallisten ihmisten tavoista oikeudenkäynnissä. Syyte nostettiin väärin tehnyttä ihmistä vastaan, ja varmoina marssittiin käräjille. Ronnin seppä oli kantajan mukaan joutunut vastaajien väkivallan uhriksi, ja vailla todistajia seppä oli lähettänyt työntekijänsä hänen väitettään käräjille edustamaan. On hyvin epätodennäköistä, että oikeus päätyy tällaisissa tapauksissa minkään laisiin päätöksiin, saatikka sitten vielä kantajan eduksi. Nytkin oikeus päätyi vain toteamaan, ettei kykene asiaa tällä kertaa tutkimaan. Asia jäi siksensä.

Toisaalta taas syytetyt, eli Juha Hannula ja Aatolfi Kettula olivat palkanneet oikeudenkäyntiavustajan tuekseen. Hänen tuoma asiantuntemus varmisti sen, että seppä Hållströmiä käräjillä edustanut työntekijä jäi jotakuinkin kokonaan tyhjän päälle.

Liite 2. §83 Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat 7.2.1891

Jahtivoudin epämiellyttävä kotikäynti

Samoissa käräjissä edellisen kanssa käsiteltiin toinenkin, hyvin samankaltainen tapaus. Syytä väkivaltaan ei nytkään pystytty osoittamaan. Kantajan eli jahtivouti Dahlströmin tarinan mukaan Juho Skyttä oli varoittanut että veli Matti oli huonolla tuulella, kun tämä jo pian oli tullut sisään ja käynyt käsiksi. Vastaajan eli Matti Skytän selitysten mukaan Jahtivouti oli humalassa tullut tupaan häiritsemään, ja tästä syystä hän oli vailla pahoinpitelyn tarkoitusta yrittänyt ajaa häntä ulos. Itse pidän kuitenkin hyvin epätodennäköisenä, että pitäjän jahtivouti olisi valtion virkamiehenä juonut joulurauhan aikaan itsensä humalaan, minkä jälkeen lähtenyt muita kiusaamaan.

Jahtivouti oli juurikin tuona vuonna lakkautettu ammatti, joka valvoi ja organisoi metsäpalojen sammutuksia, sekä suurpetojen metsästystä. On siis sekin mahdollisuus, että Skytän veljeksillä olisi ollut omallatunnollaan petokannan laitonta harventamista. Metsästyksen valvominen kun on juuri jahtivoudin toimenkuvaa, on hän tästä syystä saattanut lähteä veljeksiä jututtamaan. On helppo kuvitella veljesten juonineen pahoinpitelyä saadakseen voudin ulos vaikeine kysymyksineen. Nykyään moisesta käytöksestä nousisi ymmärrettävästi heti epäilyksiä, mutta miksi ei silloinkin. Siksi teoriaa onkin vaikea osoittaa, kun pöytäkirjassa ei ole mainintaakaan aiheesta. Toisaalta myös ajankohta, jouluaatto, olisi ollut moiselle kotikäynnille erikoinen.

Vastaaja sai kuitenkin tuomion, mutta väkivallan perinpohjaista syytä ei ole saatu selville, tai sitä ei ainakaan ole kirjoitettu ylös. Sama toistuu monessa muussakin käsitellyssä tapauksessa. Ilmeisesti kyseiset asiat eivät tässä vaiheessa ole olleet enää pöytäkirjassa mainitsemisen arvoisia.

Liite 3. §111 Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat. 9.2.1891

Kerpeikkari: Sarjamurhaaja (31.7.1826 - 9.1854)

1800-luvulla ilmeni rajumpaakin väkivaltaa kuin edellä mainitut tapaukset. Pohjanmaan puukkojunkkarien lisäksi Hämeessä vaikuttanut Juhani Aataminpoika eli lammilaisittain ”Kerpeekkari” on mainittavimpia rettelöitsijöitä Suomessa tuohon aikaan. Ruotsin kielen sanasta teloittaja, eli ”skarprättare” tuleva lempinimi Kerpeekkari (vaihtoehtoisesti Kerpeikkari) kertookin jokseenkin koko hänen elämäntarinansa. Lukuisten, jo nuorena aloitettujen omaisuusrikosten sammuttama omatunto sai kontolleen todistetusti 12 ihmisen murhan. Hänestä liikkuneet huhut ja pelotteet kertovat hänen surmanneen pitkälle toista kymmentä, lähes 20 ihmistä. Tämä lienee Suomen karuin ennätys.
Juhani syntyi Heinolassa (tai Asikkalassa, Kotiseutuni Lammi, Veikko Peippola 1988). Kotoaan hän kuitenkin lähti kulkemaan järkyttäviä polkujaan jo 15-vuotiaana. Hänen elämäntyöstään Lammikin sai osansa.

4.10.1849 Kerpeikkari tuomittiin Nastolassa vankeuteen Hämeenlinnaan jäätyään kiinni hevosvarkaudesta. Matkan aikana hän kuitenkin karkasi saattajiltaan, ja majoittui Lammille ystäviensä, Kölkön torppaan, missä tutustui sattumalta paikalliseen Gustaf Kratulaan. Kratula pyysi häntä mukaansa kostoretkelle, minkä kohteena oli Helisevän torpan väki. Kosto oli verinen ja torpan pariskunta koitui lopulta Kerpeikkarin ensimmäisiksi uhreiksi. Ei selviä, mikä koston motiivi oli, ja miksi Kerpeikkari lähti mukaan hänelle kuulumattomiin asioihin. Taikka rupesi lisäksi vielä lyömään talonväkeä hengiltä.

Tapahtumien jälkeen Kerpeikkari matkusti kotiseuduilleen, mikä mitä ilmeisimmin oli Heinolassa, ja jatkoi veritöitään. Tällä kertaa uhreina olivat hänen perheensä jäsenet! Kammottavien tapahtumien jälkeen Kerpeikkari vaelteli ympäri Etelä-Suomea tehden yhä toinen toistaan turhempia murhia.

Lopulta 3.10 Juhani Aataminpoika saapuu uudelleen Lammille, missä hän majoittuu jo vanhastaan tuttuun Kölkön torppaan. Jälleen tuloksena on Kerpeikkarin ja tällä kertaa kaverina olleen Henrik Michelsonin kanssa suorittama murha/ryöstöretki. Pienen rahasumman ja tavarakasan takia Aholan torpassa siis suoritetaan kaksoismurha, minkä lisäksi koko mökki tuikataan tuleen rikosten peittelemiseksi.

Hienoiseksi yllätykseksi Kerpeikkari löytää Lammilta naisen, johon hän kovastikin rakastuu. Nainen on myös rikolliselämään tottunut ja vankilankin kokenut. Pari muuttaa Parvelan torppaan, missä he ehtivät kuherrella muutamia päivä ennen murhamiehelle kohtalokasta Padasjoen matkaa. Tampereen syysmarkkinoiden lähestyessä Kerpeikkari kiersi maakuntaa keräämässä tavaraa, jota siellä myisi. Padasjoen nimismies saa etukäteen vihiä tappajan tulevan kuntaan, ja alkaa punoa juonta. Ovelalla juonella ja monen urhean kylän miehen avulla Kerpeikkari huijataan pahaa aavistamattaan ansaan, ja saadaan pidätettyä.

Raa’an tappajan ”ura” alkaa kääntyä seurausten maksuun. Kerpeikkari teljetään vankilaan, missä hän ehtii virua jopa vuosia ennen kuin itsensä Keisari Nikolai I:n suunnittelema tuomio pannaan täytäntöön. Murhamies välttyi kuolemantuomiolta, mikä olikin vain kuoleman pitkittämistä. Käytännössä hänet muurattiin elävältä sellin seinään, kun hänet sidottiin lyhyillä, ”parin kyynärän” mittaisilla mutta vahvoilla kahleilla Viaporin kellarin tyrmään. Sisukasta Kerpeikkaria ruokittiin juuri sen verran että hän pysyisi hengissä. Reilun vuoden virumisen jälkeen Juhani Aataminpoika lopulta kuoli oloihinsa.

Eräs tarina Kerpeikkarin Lammilla vietetyistä ajoista kuvailee ja määrittelee koko hänen elämänsä sisällön ja idean. Tarinan, mikä ilmeisesti on tosi, mukaan Kerpeikkari oli yömyöhään kävellyt Ronnin kylän tienoilla kohti Jerpin torppaa. Väkkäräismäen kohdalla hän oli nähnyt tien vieressä tuuheassa kuusikossa uinailevan ”laukkuryssän” eli Vienankarjalaisen kulkukauppiaan. Tunteettomasti, tottuneesti ja tuntematta lainkaan tunnon tuskia Kerpeikkari murhasi miehen varastaakseen hänen mukana olevan omaisuutensa. Kulkukauppiaan elämänlanka katkesi muutaman kopeekan tähden.

Tutkimuksen tekijä

Arttu Papinkivi, Lammin lukio

Historian tutkimuskurssi

Kurssia tuki taloudellisesti Hämeen Heimoliitto r.y.

Lähteet

• Jarmo Haapalainen: Kaksitoista murhaa viidessä viikossa…(Verbi 2007)
• Veikko Peippola: Kivet kertovat
• Lammin pitäjän historia II (Lammin kunta 2001)
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahtivouti
• Hämeenlinnan maakunta-arkistosta:
•        Hauhon tuomiokunnan arkisto / HMA
•        Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat 6.2.1893 §56 Ca3:2
•        Hauhon tuomiokunnan arkisto / HMA
•        Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat 7.2.1891 §83 Ca3:1
•        Hauhon tuomiokunnan arkisto / HMA
•        Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat 9.2.1891 §111 Ca3:1

Liitteet

§56. Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat. 6.2.1893

Kun kihlakunnanoikeus nyt uudelleen otti tutkittavakseen viime varsinaisissa syyskäräjissä pöytäkirjan 83§:n kohdalla esillä olleen, vaan siinä merkitystä syystä näihin käräjiin ja täksi istuntopäiväksi lykätyn jutun rääkkäämisestä, jossa torpparit Heikki ja Aatami Kustaanpojat Myllynpäällystä, Kosken pitäjän Porvolan kylästä, ovat kantajina, sekä torppari Albert Toijanaho ja hänen poikansa Konstantin Albertinpoika Toijanaho, muonamies Heikki Nummela, torpparinpojat Otto, (joku) ja Vihtori Relander, sanotussa pitäjässä olevalta Pätilän kartanolta, vastaajina, tulivat asianosaisia esille huudettaessa kaikki itsekohtaisesti saapuville.

Sitten kuin edellinen asiassa syntynyt pöytäkirja oli luettu ja Heikki Myllynpäällystä oli pyytänyt korvausta revitystä palttoostaan kymmenen markkaa mainitsi kantaja asiassa todistamaan sotamies Heikki Mattilan, Hämeenlinnan pataljoonasta, Amanda Henriikantyttären, Kosken pitäjän Töykkylän kylästä ja Lautamies Rikharti Ojastenmäen, jossa suhteessa Heikki Nummela nimitti muonamies Kustaa Kustaanpojan ja hänen vaimonsa Maria Juhanneksentyttären, yllä sanotusta Pätilän kartanolta, jotka huudettaessa tulivat saapuville ja saivat hyvämaineisiksi tunnettuina ja kun esteitä heitä vastaan ei ilmoitettu eikä ollut tiedossa, vannoa todistajanvalan, muistutettiin(?) sen arvosta, kuultiin erikseen ja kertoivat: 1. Heikki Mattila: että kun todistaja kantajain kanssa(?) (illalla puheena olevana päivänä) oli mennyt Toijanahon torppaan, jossa parhaillaan tansittiin olivat Konstantin Toijanaho ja Vihtori Relander kuiskusteltuaan toisilleen yhdessä lähteneet ulos tanssituvasta, vaan vähän aikaa sen jälkeen taas palanneet takaisin, että Konstantin Toijanaho oli käskenyt Heikki Myllynpäällystän mennä ulos, vaan kosk’ ei tämä lähtenyt, oli K.T. käynyt H.M.:n kimppuun ja koettanut ajaa hänet ulos, jota kuitenkin ei ollut onnistunut, että Heikki Nummela silloin oli mennyt K.T.:n avuksi ja olivat he yhdessä työntäneet H.M.:n porstuaan josta viimemainittu kuitenkin heti oli ryntänyt sisään; että vaimoväki kyllä oli koettanut hillitä tappelua, vaan oli K.T huolimatta siitä uudestaan käynyt H.M.:n kiinni, jonka ympäri oli sitten kokoontunut niin paljon väkeä, ettei todistaja, joka samassa oli lähtenyt tuvasta pihalle, ollut voinut erottaa eikä nähdä keitä oli Heikki Myllynpäällystän kimpussa, että H.M todistajan jonkun ajan oltua pihalla, missä todistaja oli kuullut kovaa rähinää tuvasta, oli takki ja palttoo revittyinä, lakitta löytänyt pihalle ja ruvennut juoksemaan kotiin päin; että noin viiden minuutin kuluttua oli Aatami Myllynpäällystä niinikään revittynä tullut ulos tuvasta ja lähtenyt todistajan ja todistajana ennen kuullustellun Kustaa Mattilan kanssa pakenemaan vastaajain ja varsinkin Konstantin Toijanahon ahdistamina; että viime mainittu oli kiroillut ja huutanut ”joko perkeleet nyt menette”, kertoen todistaja sitten yhtäläisesti kotimatkasta kuin äskenmainittu Kustaa Mattila.

2. Amanda Henriikantytär: että todistaja oli ollut tanssissa Toijanahon torpassa, jossa Konstantin Toijanaho oli juossut Heikki Myllynpäällystän rintoihin kiinni, minkä jälkeen todistaja oli lähtenyt tuvasta ulos, joten todistaja *** ei ollut nähnyt tappelua tuvassa, että todistaja pihalla oli kuullut rähinää ja vähän ajan kuluttua nähnyt ensin H.M.:n pakenevan pihalle ja sitten K.T.:n ja Vihtori Relanderin juoksevan hänkin(?) perään , todistajan tietämättä pitkällekin ilmoittaen todistaja vihdoin ettei hän ollut nähnyt Aatami Myllynpäällystää jota todistaja ei tuntenutkaan.

3. Rikharti Ojastenmäki: että kantajat ja todistajana kuullut Kustaa ja Heikki Mattila viime pääsisäisiltana kello kymmenen ja yhdentoista välillä olivat tulleet todistajan luo H.M. ilman lakitta, palttoo aivan revittynä, mustelma toisen silmän alla, ja Aatami Myllynpäällystä taas veitsellä haavoitettu selkään, verisenä ja vaatteet myös revittynä ja veitsellä viilleltyinä, että A.M., jolla oli iso haava selässä, mistä oli juossut verta, todistajan luona oli pyörtynyt, vaan vähän ajan perästä taas selkenyt.

4. Kustaa Kustaanpoika: että todistaja, joka oli ollut tanssissa ***** ja tuvassa koko tappeluaikana, oli nähnyt K.T.:n ensiksi käyvän H.M.:ään kiinni, jonka jälkeen paljon väkeä oli ympäröinyt H.M.:n niin ettei todistaja voinut nähdä keitä löi, vaan oli todistaja kumminkin huomannut Heikki Nummelan ei lyövän.

5. Maria Juhannuksentytär: ettei todistaja, joka oli ollut ***tuvassa, ei nähnyt riidan alkua, eikä Heikki Nummelan lyövän, että Albert Toijanaho tapeltaessa oli tullut tanssitupaan ja käskenyt kaikki menemään ulos.
Todistajat ovat kerrottaessa omistaneet(?) kertomuksensa oikein pöytäkirjaan otetuksi sekä astuneet ulos, kukin paitsi lautamies Ojastenmäki pyytäen(?) palkintoa käräjämatkastaan.
Heikki Myllynpäällystä sisään antoi nyt *** kuuluvan papintodistuksen jonka luettua asianosaiset, joilla ei ollut mitään lisättävää (katso liite ”Hagomål”), saivat astua ulos, kunnes oikeudessa keskusteltua(?) tehtiin(?) seuraava(:)

Päätös:
Kihlakunnanoikeus on ottanut tämän asian lopullisesti tutkiaksensa, ja sen ohessa että Albert Toijanaho, jota vastaan ei mitään rikollista ole tullut ilmi, vapautetaan kaikesta edesvastauksesta, katsoo kihlakunnanoikeus toteennäytetyksi että Konstantin Toijanaho, Heikki Nummela, Otto Relander, Vihtori Relander ja Aaretti Relander illalla Huhtikuun 17. päivänä 1892, Albert Toijanahon hallitsemassa maantien varrella olevassa Toijanahon torpassa Kosken pitäjässä ovat ahdistaneet Heikki ja Aatami Myllynpäällystän sekä revinneet rikki heidän palttoonsa kuin myöskin veitsellä lyöneet A.M.:n selälle haavan niin että verta siitä kovin oli juossut johon nähden ja kosk’ ei ole selvitetty kuka vastaajista on lyönyt A.M.:n , kihlakunnanoikeus nojautuen 11.7:ään Keisarillisessa asetuksessa muun muassa toisen pahoinpitelemisestä Marraskuun 26. päivänä 1866, tutkii oikeaksi tuomita Konstantin Toijanahon, joka ensiksi on alkanut tappelua, rääkkäämisestä pidettäväksi neljä kuukautta vankeudessa, sekä Heikki Nummelan, Otto Relanderin, Vihtori Relanderin ja Aaretti Relanderin myöskin rääkkäämisestä pidettäväksi kukin kaksi kuukautta vankeudessa, jota paitsi K.T, H.N, Otto, Vihtori ja Aaretti Relander velvoitetaan yhteisesti tahi se heistä, jolla varoja löytyy ei ainoastaan maksamaan Heikki Myllynpäällyställe hukatusta lakista kaksi markkaa ja revitystä palttoosta kymmenen markkaa, sekä Aatami Myllynpäällyställe kivusta ja särystä sekä työpäiväin häviöstä kaksikymmentäviisi markkaa, lääkärin todistuksesta viisi markkaa, hänen matkoiltaan lautamiehen ja lääkärin luo kuusi markkaa ynnä revitystä palttoosta kaksikymmentä markkaa, vaan myöskin sadalla markalla korvaamaan kantajain oikeudenkäymiskulut asiasta. Sen ohessa määrätään Heikki ja Aatami Myllynpäällystä sekä Heikki Nummela sovittamaan todistajilleen Heikki ja Aatami Myllynpäällystä yhteisesti Heikki Mattilalle kaksikymmentä ja Amanda Henriikantyttärelle kaksi markkaa, ja Heikki Nummela taas Kustaa Kustaanpojalle ja Maria Juhannuksentyttärelle kummallekin kaksi markkaa, joihin palkkioihin vielä lisätään tämän pöytäkirjan ja päätöksen otteen sekä ulosottomääräyksen lunastukset, ell’ei maksua pian ja suosiolla toimiteta. Julistettiin täydellisen valitusosoituksen antamalla.

§83 Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat 7.2.1891

Luvan saatuaan tuli renki Kustaa Heikinpoika, Ronnin kylästä Lammin pitäjää, oikeuteen ja kertoi että saman kylän ***pojat Juha Eerikinpoika Hannula ja Aatolfi Juha Kustaanpoika Kettula eräänä iltana alussa viime kulunutta marraskuuta olivat tulleet valittajan asunnolle, Ronnin sepän Antti Hållströmin taloon jossa valittaja palveli (?) ja tunkeutunut asuin tupaan jossa olivat vetäneet sängyssään makaavan valittajan jaloistaan lattialle sekä sen jälkeen työkänneet hänet erääseen tuvan takana olevaan kammariin ja siellä niin kuin tuvassakin pitäneet pahaa elämää, josta luvattomasta käytännöstä Kustaa Heikinpoika vaati vastaajain langettamista lailliseen edesvastuuseen sekä velvoittamista korvaamaan valittajan kulungit asiassa.

Esille huudettaessa tulivat Juha Hannula ja Aatolfi Kettula omissa peroonissaan ja niiden keralla oikeudenkäyntiapulaisena käräjäkirjuri Oskar Neffling, joka päämiestensä puolesta kielsi vastaamasta Kustaa Heikinpojan esittämään valitukseen, kosk’ei Kustaa Heikinpoika, vaan tämän isäntänsä Antti Hållström oli vastaajaksi näihin käräjiin ***nut.
Tämän myöntämällä sanoi Kustaa Heikinpoika Antti Hållströmin tietysti hänen puolesta vastaajiin mananneen (?). Tässä merkittynä saivat asialliset astua ulos kunnes oikeudessa tehtiin seuraava

Päätös:
Kun Juha Hannula ja Aatolfi Kettula eivät ole Kustaa Heikinpojan nimessä manatut, vaan ainoastaan vastaamaan seppä Antti Hållströmia, niin kihlakunnanoikeus hyväksymällä vastaajain tekemään väitteeseen, (ei katsoo ei voivansa)?) asiaa tällä kertaa tutkia, vaan on sen jättänyt siksensä. Julistettiin.

§111 Hauhon tuomiokunnan Lammin käräjäkunnan varsinaisasiat. 9.2.1891

Jahtivouti Kustaa Adolf Dahlström Kosken kappelin kirkonkylästä, on rääkkäämisestä näihin käräjiin haastattanut renki Matti Skytän sanotun kappelin Etolan kylässä olevasta Valkjärven(?) torpasta, ja kun asia nyt käytettäväksi otettiin sekä asiallisia esille kutsuttiin, tulivat he kumpikin itse saapuville.

Kantaja kertoi viime Joulun aattopäivänä olleen ***niä noutamassa ja tällä matkallaan ajanut *** asuttavan torpan ohitse, jolloin kantaja oli pysäyttänyt hevosensa ja pyytänyt vastaajaa, joka sattui olemaan ulkona, käskemään veljeänsä Juho Skyttää kantajan puheille, että Juho Skyttä ulos tultuaan oli pyytänyt kantajaa sisälle, jota kutsua kantaja noudatti ja kun kantaja tuli huoneeseen, oli Juho Skyttä jälleen mennyt ulos ja sieltä kohta palattuaan kertonut vastaajan olevan huonolla tuulella, että hetken kuluttua ja kantajan istuessa penkillä selkä oveen päin käännettynä, oli vastaaja tullut sisään ja kantajan aavistamatta kädellään lyönyt kantajaa korvalle ja kun kantaja siitä nuhteli vastaajaa ja läksi pois, oli vastaaja seurannut jälestä ja kädessään olevalla halolla lyönyt kantajaa kaksi kertaa päähän ennen kuin kantaja ehti lyöntiä varoa. Tästä rääkkäyksestä vaati kantaja nyt vastaajalle laillista edesvastausta sekä vastaajan velvoittamista korvaamaan kantajan käräjäkulungit asiassa.

Kanteesta kuulusteltuaan kielsi vastaaja lyöneestä kantajaa, vaan myönsi kumminkin että vastaaja, kun kantaja juovuksissa ollen ei lähtenyt torpasta pois, aikomuksessa saattaa hänet ulos oli tarttunut kiinni *** rintaan ilman muuta rääkkäämisen aikomusta anoen vastaaja kanteen hylkäämistä.

Pysyen kanteessaan ja kiistäen olleensa juovuksissaan nimesi kantaja asiassa todistamaan *** pojan Emanuel Emanuelinpoika Tervolan, Kosken kirkonkylästä, joka hyvämaineisena ja esteettömänä, sai vannoa todistajan valan, jotta hän, sen arvosta varoitettuna, kertoi: että todistaja oli kantajan seurassa kun kantaja puheenaolevana päivänä poikkesi vastaajan torppaan, jossa muutoin tapahtui kuin kantaja edellä oli selittänyt, paitsi ettei todistaja, joka kyllä huomasi vastaajan, kantajan ulos mennessä, ottavan halon ja uhkaavan sillä antaa kantajalle, nähnyt jos vastaaja, joka seurasi kantajaa ulos, olisi halolla lyönyt kantajaa, sillä todistaja oli jäänyt sisään silloin kun lyöminen ehkä tapahtui. Todistaja tunnusti puheensa, anoi palkkaa käräjämatkastaan, ja meni ulos.

Asialliset, joilla ei ollut enempää asiaan lisättävää, saivat myöskin poistua lakihuoneesta siksi aikaa kun ***, keskusteltua, tehtiin seuraava:

Päätös:
Tutkittuaan tämän asian katsoo *** *** selitetyn olevan että vastaaja kysymyksessä olevana päivänä on lyönyt kantajaa korvalle, miksi vastaaja 12§ (?) mukaan Keisarillisessa asetuksessa Marraskuun 26. päivänä 1866 taposta ilman kuolettamisen aikomusta ynnä muuta, tästä rääkkäämisestä langetetaan vetämään sakkoa kolmekymmentä markkaa, (kolmijakoon ruunun)?), Hollolan kihlakunnan ja kantajan välillä, vaan ovat sakot, maksuvarain puutteessa, vastaajan sovitettavat niiden kolmatta osaa vastaavalla neljän päivän vankeudella vedellä ja leivällä, jonka ohessa vastaaja velvoitetaan korvaamaan kantajan käräjäkulungit asiassa ja siinä suhteessa maksamaan kantajalle viisitoista markkaa, josta kantaja taas vaadittuna vierasmiespalkkiona suoritettakoon todistajalleen Immanuel Tervalalle kaksi markkaa, lisättynä tämän pöytäkirjan lyhennys-otteen ja ulosottokäskyn lunastuksilla, ellei miele…asiallinenmaksu … seuraa. Julistettiin ja ilmoitettiin täydellinen valitusosoitus.