Santamäen kartano

Santamäen kartano sijaitsee Lopella Launosten kylässä. Santamäen kartanoa ympäröi hoidettu puisto koivuriveineen ja aluetta pitkät kiviaidat. Länsipuolella Santamäen kartanomaisema yhdistyy Launosten kartanon peltoihin. Santamäen kartanon vanha miljöö on hyvin säilynyt. Sen rakennukset on 1990-luvun aikana myyty ja kunnostettu asuinkäyttöön.

<widget type="googlemap"> <marker lat="60.74404" lon="24.59639">Santamäki</marker> </widget>

Launosten kylässä oli keskiajalla vuoden 1539 maakirjan mukaan seitsemän taloa. Ryhmäkylä hajosi 1860-luvulla, mutta viljelysten ympäröimällä mäellä on edelleen Launosten kartanon talouskeskus. Launosten kartano muodostui 1680-luvulla kolmesta Göran Brunowille lahjoitetusta tilasta, josta vuonna 1690 tehtiin Seppälän säteriratsutila. Sen peri Brunow'n vanhin poika Gustav Reinhold Brunow ja nuoremmalle veljelle Carl Andersille lohkaistiin Seppälästä Mäkilän tila, josta tuli nykyisen Santamäen kantatila.

Santamäen kartano muodostui vähitellen nykyiseen muotoonsa 1800-luvun kuluessa. Sen kantatilana oli kolmannes Launosten kartanon eli Seppälän säteriratsutilasta. Kartanoalue on rakentunut useassa vaiheessa ja käsittää mm. kolme eri-ikäistä päärakennusta. Vanhin päärakennus, joka on nykyisin työväen asuinrakennuksena, rakennettiin useassa eri vaiheessa 1800-luvulla. Uusi päärakennus valmistui vuonna 1894 arkkitehti H.R. Helinin piirustusten mukaan, ja sen julkisivussa on nähtävissä kansallisromantiikan piirteitä. Santamäen tiilitehtaan perustamisen jälkeen tiilen käyttö lisääntyi ja kartanon yhteyteen rakennettiin talous- ja tehdasrakennuksia tiilestä. Uusin päärakennus valmistui vuonna 1920 arkkitehti Yrjö Sadeniemen piirustusten mukaan. Nykyiseen asuunsa rapattu tiilirakennus korjattiin vuonna 1939.

Talousrakennuksista vanhimmat ovat hirrestä salvotut viljamakasiini ja talli 1870-luvulta. Työväen asuinrakennukset ovat peräisin 1890- ja 1910-luvuilta. Kivikartanon pihapiirissä on 1890-luvulla rakennettu vesitorni. Vanhin Santamäen talousrakennuksista on hirsinen jyvämakasiini. Santamäen kartanoon on liittynyt myös monipuolista tuotantotoimintaa; muun muassa meijeri, saha, tiilitehdas ja mylly.

Santamäen kartanon mäellä on ns. Kansallistalo 1900-luvun alkuvuosilta.

Hjalmar G. Paloheimo

Hjalmar Gabriel Paloheimo toimi pappisvihkimyksen jälkeen Hämeenkyrön kirkkoherran apulaisena, mutta joutui sairaslomalle, jonka aikana hän vieraili Lopen Santamäen kartanossa. Siellä hän tutustui yhteen kartanon tyttäristä, Elin Hernbergiin, ja meni tämän kanssa naimisiin vuonna 1889. Samana vuonna hän osti Santamäen kartanon Hernbergin perikunnalta ja ryhtyi harjoittamaan maanviljelyä.Elin Hernberg kuoli lapsivuoteeseen vuonna 1890, ja Paloheimo meni naimisiin Fanny Olivia Hellénin kanssa vuonna 1892. Tämänkin vaimon kuoltua vuonna 1905 Paloheimo meni kolmannen kerran naimisiin naapurissa olevan Kormun kartanon tyttären Ida Anderssonin kanssa vuonna 1906. Tällöin myös Kormun kartano siirtyi Paloheimon haltuun ja hän omisti tämän jälkeen Lopella noin 6 000 hehtaaria maata. Heidän hääpäivänsä oli J. V. Snellmanin syntymän satavuotispäivä 12.5.1906, jolloin Hjalmar G. Brander suomalaisti nimensä.

Paloheimo aloitti voimakkaan pellonraivaustoiminnan Santamäen, Kormun ja hankkimallaan Mattilan tilan mailla.

Paloheimon teollisuusmiehen ura alkoi Santamäen kartanon yhteyteen vuonna 1890 perustetusta pienestä yksiraamisesta sahalaitoksesta. Myös tiiliteollisuus alkoi 1890-luvun puolivälissä kartanoalueelle rakennetusta pienestä tiilitehtaasta. Laajeneva maatalousrakentaminen vaati omaa tiilituotantoa. Ajan mittaan Santamäen tiilitehtaan tuotteista tuli kuuluisia; arkkitehdit Väinö Vähäkallio, Alvar Aalto ja Onni Tarjanne suosivat Santamäen tiiliä. Esimerkiksi Stockmannin tavaratalo ja Kulttuuritalo on rakennettu Santamäen tiilistä. Paloheimon tiilitehdas teki myös kattotiiliä ja tiilisiä salaojaputkia.

Paloheimon teollisen toiminnan painopiste siirtyi 1900-luvun alkupuolella Lopelta enemmän Riihimäen suunnalle. Hän oli myös osakkaana Riihimäen lasitehtaassa.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

http://goo.gl/BgOPH

http://goo.gl/JRo1A

http://goo.gl/A0bez