Ero sivun ”Joulun viettoa Vanajassa” versioiden välillä
p (Suojasi sivun Joulun viettoa Vanajassa [edit=sysop:move=sysop]) |
p (yksi versio) |
Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58
Muistelua 1900-luvun vaihteen joulunvietosta.
Joulu juhlista jaloin
"Joulu juhlista jaloin", sanoo sananlasku. Joulun valmistelut aloitettiin jo kevättalvella hakkaamalla metsässä poltinpuut, sahdintekoon tarvittavat mallaspuut ja hakemalla tuvan välikattoon tarvittavat pärepuut.
Joku talon naisväestä otti kasvattaakseen jouluporsaan, jonka tuli olla lihava ja suuren puoleinen marraskuun lopulla tapahtuvaan teurastusaikaan.
Syysiltoina naiset tuvassa kehräsivät takkavalkean ääressä ja miehet kiskoivat pärepuista päreitä tuvan sisäkaton peitteeksi tarvittavan määrän ja tekivät muita puhdetöitä. Syyskuun lopulla veivät miehet tynnyrin verran ohria ja rukiita järveen itämään. Kun ne olivat itäneet, tuotiin ne saunaan maltaiksi valmistamista varten. Syksyiset mallassaunat olivat talon ja kylän kohdalla elintärkeitä keitaita. Niihin kokoontuivat iltaisin kylän nuoret iltoja viettämään laulamalla ja leikkimällä. Ne olivat syksyn hupaisimpia hetkiä. Siellä oli neitosilla tilaisuus sen ajan yksinkertaiseen kahvi- ja pannukakku- ym. tarjoiluun. Mallassaunassa täytyi pitää säännöllisen korkea lämpö useita vuorokausia läpeensä ja muutaman vuorokauden jälkeen löylyttää ja sekoittaa maltaat, jotta ne tulisivat makeita ja niistä valmistettu sahti hyvän makuista. Sokeria ei sahtiin sekoitettu. Maltaista se tuli makeaksi.
Toisella adventtiviikolla valettiin joulukynttilät. Niihin tarvittava tali oli syksyn teuraseläimistä koottu. Kynttilöitä valettiin kirkkoa ja kotia varten. Kirkkoon vietävät kynttilät olivat yksihaaraisia, mutta kodin joulukynttilät olivat kolmihaaraisia. Ne valoi jokaisen perheen emäntä apulaisineen.
Jouluviikolla valmistettiin joulukinkku ja joulumakkarat, joko ohra- tai riisiryyneistä. Ne olivat makeita ja haluttuja. Samalla viikolla myös joulusahti valmistettiin ja lipeäkalat ym. jouluherkut.
Joulun aatonaattona naisväki pesi tuvan katon, seinät ja lattian sannalla ja kuusiluudalla. Tätä tointa kutsuttiin talossa kuuraukseksi. Senjälkeen miehet panivat tuvan kattoon päreet kopan pohjan muotoon, mikä työ kysyi taitavuutta ja neuvokkuutta.
Jouluaattona miehet lähtivät varhain aamulla hakemaan heiniä eläimille kaukaisilta niittumailta. Samana aamuna joku naisväestä otti lämmittääkseen joulusaunan. Saunan tuli olla kylpykunnossa klo 2 jpp. Joulusaunaan meni yhdessä koko talonväki. Siellä ei saanut puhua yhtään sanaa. Sauna oli pyhä paikka. Talon isäntä viskasi suureen kivikiukaaseen kipollisen vettä, josta tuli tulinen löyly. Vihdat alkoivat vinhasti ropsutella. Miehet menivät ensin lauteitten eli parven alle peseytymään ja vasta kun miehet olivat lähteneet saunasta, laskeutuivat naiset alas. Lämmittäjä oli sitonut olkia parvekkeen rappusiin ja levittänyt niitä saunan lattialle.
Pesun jälkeen riensi miesväki vaatteet kainalossa tupaan pukeutumaan ja antamaan hevosille heiniä ja kauroja joulukirkkoon menoa varten. Samoin naisväki lähti lypsämään ja ruokkimaan lehmät ja muut elukat.
Jouluaattona vähää ennen klo 6 jpp. oli juhlallinen hetki. Silloin tupaan tuotiin joulupahnat ja levitettiin lattialle ja samoin joulukuusi, missä sellainen oli tapana pitää. Emäntä levitti pitkälle tuvan pöydälle valkeat pöytäliinat. Pöydän toiseen päähän asetti joulukinkun ja toiseen joulukakun ja keskelle peruna- ja lanttulaatikot sekä salaattilautasen. Joulumakkarat, voi ja juustot sekä lipeäkala, perunat ja riisipuuro täyttivät joulupöydän. Emäntä sytytti pöydälle tuomansa joulukynttilät. Täsmällisesti klo 6 jpp. jouluaattona astui isäntä tupaan kainalossaan puukantinen, paksu raamattu. Kun oli veisattu jouluvirsi, luki hän jouluevankeliumin, siunasi ruuan ja pyysi kaikkia käymään jouluaterialle. Sen aikana ei puhuttu juuri muusta kuin Jeesuksen syntymätapauksesta. Koko talon väen tuli olla mukana aterialla. Aterian aikana laulettiin jouluvirsiä ja kiitosrukouksen jälkeen jatkettiin veisuuta. Jouluvirret oli kaikki laulettava. Aterian ja virsilaulun jälkeen alkoivat joululeikit pahnoilla. Mitään sopimatonta sanaa ei saanut lausua. Janon sammukkeeksi oli sahtia, joka oli makeaa, mutta ei päihdyttävää. Vuoteita ei avattu, vaan joulupahnoilla lojuttiin siihen asti, kunnes lähdettiin joulukirkkoon, joka varhemmin alkoi klo 5 ja myöhemmin klo 6. Valaistuksena joulukirkossa oli talikynttilät, joita oli kaarissa keskikäytävän yläpuolella ja kaarissa myös ikkunoilla. Moni emäntä toi itselleen erikoisen kynttilän, jonka kiinnitti penkin sarjaan. Alttarilla oli runsaasti kynttilöitä, samoin kruunuissa, joita oli useita, osaksi metallisia, osaksi puisia. Väkeä oli runsaasti, niin etteivät kaikki mahtuneet kirkkoon sisälle, vaan heitä oli asehuoneessa ja ulkona. Kun aamusaarna oli loppunut, joka kesti tunnin, alkoi heti päiväjumalanpalvelus. Kun saarnavirsi alkoi, menivät melkein kaikki miehet ulos kirkosta hevosiaan katsomaan ja peittämään. Saarnavirsi oli aina melko monisäkeistöinen. Ennen saarnaa olivat kaikki taas paikoillaan. Voimakkaasti kaikui rovastivainaja Joosua Johanssonin saarnan alkusanat :
- »Sä olet Isäs kunniaan,
- oi Jeesus, mennyt multa;
- Mä vähäks aikaa maailmaan
- jäin vielä tänne sulta,
- Vaeltamahan vieraana,
- Isäni maasta kaukana.»
Saarnan alettua ei kirkossa ollut mitään liikettä eikä kolinaa paitsi jalkojen kopinaa, kun varpaat yrittivät palella kylmässä lämmittämättömässä kirkossa. Lämmityslaitteita ei ollut muualla kuin sakaristossa. Siellä oli suuri tiilinen uuni, jossa takkavalkea loimusi koko sakaristoa varten. Kun jumalanpalvelus klo 9 aikaan loppui, riensivät kaikki kirkosta ulos ajoneuvoihinsa ja kiireesti kotia lämmittelemään ja pahnoille leikkimään. Ensimmäisenä joulupäivänä ei menty vierailulle, vaan pysyttiin kotona, ja valmistuttiin taas Tapaninpäivän jumalanpalvelukseen kirkolle ja sen loputtua kilpa-ajoon kylän kunniaksi, kuka ensimmäisenä kotiin kerkisi. Sitten alkoivat jouluvierailut aina Hiivanuuttiin asti, jolloin sahdit juotiin loppuun.
Syvästi ja mieliinpainuvasti vaikuttivat joulujumalanpalvelukset kaikkien mieliin, mutta erikoisesti lasten. Jumalan armon tuntemus niiden kautta kasvoi ja pyhän kunnioitus. Hyvästi sen muistan omasta lapsuudestani. Vanhan virsikirjan virsi N:o 79 painui niin mieliin, että melkein jokainen vanajalainen osasi sen silloin, ja moni vanhempi osaa sen vieläkin ulkoa.
Rovasti K. L. Nurmi