Ero sivun ”Sesse Koivisto” versioiden välillä
imported>Admin p (2 versiota) |
imported>Mtaavila Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
(s. 1932) | (s. 1932) | ||
os. Saraja | os. Saraja | ||
| Rivi 19: | Rivi 19: | ||
== Tuotanto == | == Tuotanto == | ||
== Romaanit == | === Romaanit === | ||
Vallesmannin perhe. Otava 1982. | Vallesmannin perhe. Otava 1982. | ||
| Rivi 39: | Rivi 38: | ||
<br/> Öisin valvoo leopardi. Karisto 2002. | <br/> Öisin valvoo leopardi. Karisto 2002. | ||
== Lastenkirjat == | === Lastenkirjat === | ||
Ville Villisian tarina. Otava 1987. (animaatio 1993) | Ville Villisian tarina. Otava 1987. (animaatio 1993) | ||
== Osallistuminen antologioihin == | === Osallistuminen antologioihin === | ||
Itsemurhat ja niiden ehkäisy, 1973. | Itsemurhat ja niiden ehkäisy, 1973. | ||
| Rivi 55: | Rivi 54: | ||
<br/> Eläimet ja minä. WSOY 1990. | <br/> Eläimet ja minä. WSOY 1990. | ||
== Muu tuotanto == | === Muu tuotanto === | ||
Puusta pudonnut, 1971. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa) | Puusta pudonnut, 1971. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa) | ||
| Rivi 89: | Rivi 88: | ||
[[Luokka:Vellamon vinkit]] | [[Luokka:Vellamon vinkit]] | ||
[[Luokka:Kirjailijat]] | [[Luokka:Kirjailijat|Koivisto, Sesse]] | ||
[[Luokka:Botin lisäämät sivut]] | [[Luokka:Botin lisäämät sivut]] | ||
Versio 16. joulukuuta 2013 kello 13.21
(s. 1932)
os. Saraja
Helsinkiläissyntyinen kirjailija on asunut Lahdessa vuosina 1995-2000. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena eläintiede.
Koivisto on työskennellyt biologian ja maantieteen opettajana (1957-64) ja kirjailijana vuodesta 1971. Hän on myös toiminut safarioppaana yli 20 vuotta kuudessa eri Afrikan maassa ja Intiassa.
Harrastuksikseen kirjailija mainitsee luonnon, epätavallisten eläinten hoidon, lukemisen ja kasvisruuat.
Sesse Koivisto on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1972.
"Olen kirjoittanut lapsesta asti, aina myös päiväkirjaa. Ensimmäinen julkaistu teos oli yhdessä I. Koiviston kanssa tehty Puusta pudonnut, (ihmisen käyttäytymisestä biologin silmin) 1971. Kirja sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Kirjani Eläintarha olohuoneessamme, 1972 oli eniten myyty kirjani. Siitä otettiin kirjastonhoitajien toivomuksesta uusittu painos 1985. Sen jälkeen aloin kirjoittaa kaunokirjallisia teoksia," hän kertoo.
"Lahdessa asuessani julkaisin romaanit Kevät tuli elokuussa ja Säröjä lasitalossa. Valmistelin siellä asuessani myös kirjaa Öisin valvoo leopardi, joka ilmestyi kyllä vasta muutettuani Helsinkiin.
Päijät-Hämeen suurenmoinen luonto heijastuu kirjoissani, vaikka ne eivät käsittelekään niitä seutuja.
Esiinnyin useita kertoja Päijät-Hämeen erilaisissa yhdistyksissä (Salpausselän kirjailijat, Lahden Syöpäyhdistys ym.).
Olin yksi kolmesta pääesiintyjästä Lahden kaupunginkirjastossa, jossa oli vuoden Lukusunnuntain päätapahtuma v. 1997", hän jatkaa.
Tuotanto
Romaanit
Vallesmannin perhe. Otava 1982.
Lotta Heidin sota. Otava 1983.
Kätkössä rastaanmuna. Weilin+Göös 1988.
Viivy vielä leppälintu. Otava 1990.
Palokärjen villi huuto. Otava 1992.
Kevät tuli elokuussa. Otava 1997.
Säröjä lasitalossa. Karisto 2000.
Öisin valvoo leopardi. Karisto 2002.
Lastenkirjat
Ville Villisian tarina. Otava 1987. (animaatio 1993)
Osallistuminen antologioihin
Itsemurhat ja niiden ehkäisy, 1973.
Mustasukkaisuus. Psykiatrian tutkimussäätiö 1980.
Monikasvoinen uni. Psykiatrian tutkimussäätiö 1981.
Löytöretki lapsuuteen. WSOY 1988.
Eläimet ja minä. WSOY 1990.
Muu tuotanto
Puusta pudonnut, 1971. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Eläintarha olohuoneessamme, 1972.
Kwa Heri, kirja Itä-Afrikasta. Otava 1975. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Tarinoita eläinten saarelta. Otava 1977. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Ihmisen ääni. WSOY 1978. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Mäyräkoiran päiväkirja. Otava 1979.
Savannien liituraidat ja pussaavat pulut. WSOY 1984. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Rakkaat ja raivostuttavat eläinystävämme. Otava 1985.
Eläinmaailman emoja ja poikasia. Otava 1987. (yhdessä Ilkka Koiviston kanssa)
Tekstinäyte
Maantie noudatteli jokea, joka virtasi peltojen halki. Tienoo oli tasainen ja yksitoikkoinen, ja siellä täällä tyhjilään seisovien latojen oviaukot ammottivat mustina; heinätyöt alkaisivat vasta juhannuksen jälkeen. Ilta-aurinko peittyi välillä pehmoisiin poutapilviin, ilma oli alkanut viiletä. Ajaessaan vielä vihreiden viljapeltojen keskellä Aini tunsi sieraimissaan maan ja kasvavan viljan tuoksun ja kuuli ruisrääkän narisevan kaksitavuisen äänen.
Hän polki rivakasti aivan kuin olisi ollut kiire. Brita oletti hänen menevän jalan eikä odottaisi häntä kotiin moneen tuntiin. Aini ajatteli Kaarloa, muisteli tämän käyntiä iltapäivällä, ja hänen mielialansa vaihteli kuohuvasta ilosta pelkoon, huoleen ja epätoivoon. Mitä hän oli tehnyt, miksi tämä tapahtui hänelle, mitä tulisi vielä tapahtumaan? Mutta hänhän oli vain matkalla viemään kirjettä portilla olevaan postilaatikkoon! Vai oliko? Oliko hän sittenkin kirjeen varjolla mennyt tapaamaan Kaarloa? Pitäisikö kääntyä takaisin? Sanoa Britalle, ettei jaksanutkaan kävellä torpalle ja antaa kirje Simon vietäväksi? Tietenkin niin olisi tehtävä. Mutta kuitenkin polkupyörän vauhti vain kiihtyi. Hänen tahtonsa oli vajavainen. Siinä oli syy. Hän oli heikko sielu; hän halusi nähdä Kaarlon, tavata hänet, puhua hänen kanssaan edes muutaman minuutin. Mutta oliko siinä oikeasti mitään pahaa? Aini yritti tukahduttaa taustalla varoittavan omantunnon ääntä.
Säröjä lasitalossa, 2000.