Albert Eerola

Albert Eerola (s. 1874 - k. 1950) oli tuuloslainen runoilija, kunnanvaltuutettu, kansanedustaja sekä maanviljelijä. Hänelle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi vuonna 1934. Eerola sivisti itseään käymällä kansanopiston. Runojen lisäksi hän kirjoitti myös näytelmiä.

Wihurin wäreitä

Uusi Suometar -lehden kirjallisuuskriitikko -S. ei sukinut Albert Eerolaa myötäkarvaan arvostellessaan 13.12.1907 hänen ensimmäistä Runo-oraita (1903) ja toista Wihurin wäreitä (1907) -kokoelmaa. Aika jolloin Eerola teki runojaan ei varmasti ollut aloittelijalle helppo, sillä tuon ajan runoilijoita verrattiin mm. samaan aikaan runojaan tehneeseen Eino Leinoon, Larin-Kyöstiin ym. Seuraavassa Helsingin Sanomien edeltäjän tyly arvio Eerolan teoksista.

”’’Runovihkonen, joka ei lukijassa erikoista mielenkiintoa herätä, mutta ei myöskään, pieni ja vaatimaton kun on, vastenmielisesti vaikuta.

Parhaita niistä paristakymmenestä runosta, jotka kokoelma sisältää, owat muutamat luonnonkuvat, jotka joko ovat sovitetut suurempien runojen alkuun, kuten pikkuinen kevättunnelma runossa "Vuosisadan aamu", tai muodostavat oman kokonaisuuden kuten "Laulajan keväästä". Siksi neuvoisinkin nuorta runoniekkaa, jos laulunhalua riittää, yrittelemään puhtaitten luonnonkuvausten alalla.

Erityinen syy kääntyä luonnonrunoiluun on Albert Eerolalla siinäkin, että hän ryhtyessään esiintuomaan omia ajatuksia elämästä, kokonaan epäonnistuu. Ensinkin hän ajattelee hyvin epäselvästi, jaksaa harvoin viedä yhden ajatuksen loppuun asti, ja lisäksi ovat ne - sadasti ennen jauhettuja ajatuksia. Useimmiten tämä "filosofia" näyttää periytyvän joiltakin luetuilta kirjailijoilta, Erkolta, Eino Leinolta j.n.e. eikä ole enempää kuin heikko toisinto näistäkään. Yhdessä runossa nuori kirjoittaja selittää näkevänsä Jumalan "hohtehessa aamuruskon ja autereissa illan ihanaisen", huoahtaa toisessa: "Mies itse onnensa luoja on", ja vaikeroi kolmannessa: "Kun jotakin tehtävän arvoista ois, mihin miehen voimalla ryhtyä vois; Mut kaikki on joutavan pientä". Sellaisilla sanoilla pyrkii kirjoittaja antamaan itsestään joutavan pienen käsityksen.

Ylimalkaan tulisi nuoren alkajan tottua ankarampaan itsearvosteluun. Silloin semmoiset, kokonaan onnistumattomat ja keskeneräiset runotekeleet, kuin "Suomen joutsen" ja "Savon tyttö" jäisivät painattamatta, ja monet mauttomat sanontatavat karsiutuisivat pois. Myöskin olisi syytä, ennen uutta esiintymistä julkisuudessa, totutella hallitsemaan runomittoja; nyt runoissa nimittäin vilisee virheitä ensimmäisikin rytmi- ja runomittasääntöjä vastaan.

"Wihurinwäreitä" ei ole Albert Eerolan ensimmäinen runokokoelma; hän julkaisi joku vuosi sitten myöskin "Runo-oraita". Mitään kehitystä varmempaan kynänkäyttöä kohti ei voi huomata, ja liikoja ei saa tulevaisuudeltakaan odottaa.’’”

Teokset

Runo-oraita . runokokoelma. 1903

Wihurin wäreitä : runokokoelma. WSOY, 1907

Unia : näytelmä kahdessa näytöksessä, teoksessa Päivölän kummulta 2 : Päivölän oppilasliiton julkaisu. 1914

Riihen portaalla : runoja. Karisto, 1946

Mottimiehiä :2-osainen näytelmä. Seuranäytelmiä 514. Karisto, 1950

Hieno käytös : 2-näytöksinen pila. Seuranäytelmiä 124. 5. painos . Karisto, 1951

Lähteitä

Albert Eerola. Eduskunta.fi ([1])

Albert Eerola. Geni ([2])

Albert Eerola. Wikipedia ([3])

Eerola, Albert. Porvarillisen työn arkisto ([4])