Kun 140-vuotias oli nuori

Suomen kunnallishallinto järjestettiin lainsäädännöllä autonomian aikana 1860-luvun puolenvälin vaiheilla. Tarkasti ottaen kuntien muodostuminen oli mahdollista 1865 alusta lukien. Hämäläisellä harkitsevuudella, jota Topelius aikanaan sanoi hitaudeksi ja jota sanaa vieläkin jotkut käyttävät, perustettiin Hauholla oma kunta muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1868.

Elämänkulkua 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä on pakko kuvailla historiantietojaan hyödyntämällä. Ei ole aikalaisia enää asioista kertomassa eikä arkielämän kuvauksia Hauholta kovinkaan paljon ole. Onneksi on olemassa tämän ajan lähdekirjallisuuden aarre, vuodelta 1926 oleva teos Vanhaa Hauhoa, joka on yhteenveto kansatieteellisen kylätutkimusretkikunnan Hauhon Hyömäkeen ja Miehoilaan suuntautuneesta tutkimusretkestä. Siinä haastateltiin lukuisia kylien silloisia ikäihmisiä, joten jonkinlaisen ajankuvan pystyy muodostamaan pelkästään tämän kirjan perusteella. Haastatellut ihmiset olivat n. 1850 syntyneitä. Kirjaa ei valitettavasti ole enää mistään saatavana, omanikin on lähes irtolehdille luettu. Kirjastossa teos on lainattavissa, ja ellei sitä kotiin lainata, voi sitä lukea täällä paikalla. Myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on runsaasti kuvauksia ihmisten arjesta ja juhlasta 1800-luvun lopulla.

Kyliä oli Hauholla nykyistä enemmän ja pitäjänrajat olivat samat kuin tänäänkin. Vain Kaukkalan kylän kohdalla on muutos, koska kyseinen kylä kokonaisuudessaan liitettiin Luopioisiin 1960-luvun alkupuolella. Sarkajaon jälkeiset ryhmäkylät elivät vielä elämäänsä ja kantatilat olivat paikoillaan, vaikka isojako olikin Hämeessä saatu jo vuosisadan alkupuolella suoritetuksi. Nykyiset, pitäjää siellä täällä halkovat maantiet ovat korvanneet metsiä ja mäensyrjiä kiertelevät kärrytiet. Kirkko seisoo kauniina ja jylhänä paikallaan. Kirkon pihassa kasvava 180-vuotias lehtikuusi oli kovasti matalampi kuin nykyisin, taimi suorastaan nykyiseen ikäänsä verrattuna, vain nelikymppinen. Uusi kellotapuli rakennettiin vuosikymmenen alussa, ja kirkonaidassa saattoi silloin olla vielä puinen katto tai ainakin se oli silloisten ihmisten muistissa. Kunnan väkiluku ei paljon poikennut nykyisestä. 1860-luvun alussa Hauholla oli 4601 asukasta, mutta edessä olivat 60-luvun loppuvuodet, jolloin Hauhoa ja koko maatakin koettelivat suuret nälkävuodet. Oli lähes täydellinen kato useana vuonna peräkkäin. Korkea kuolleisuus vähensi kunnan väkilukua suuresti.

Entä ihmisten arkielämä, voisiko siitä saada mitään kuvaa. Talolliset viljelivät maitaan palkollistensa ja torppariensa avulla. Minkäänlaista teollista toimintaa ei Hauholla ollut, sillä keskiaikaiset salpietarinkeittämöt olivat aikoja sitten lopettaneet toimintansa. Kylien käsityöläiset tekivät töitään, varsinkin kirkonkylän nahkurinverstaat olivat kukoistuskautensa alussa, muutamat niistä jo täydessä käynnissä. Räätäleitä, suutareita ja seppiä ym. oli jokseenkin kaikissa kylissä. Virkamiehiä ei moniakaan ollut, oli vain seurakuntaa hallinnoiva kirkkoherra ja maallista valtaa käyttävä nimismies. Kunnallishallinnon alkaminen ei lisännyt virkamieskuntaa, sillä kunnallishallinto hoidettiin pitkälle 1900-lukua luottamusmiesvoimin. Lukkarit hoitivat varsinaisen virkatoimensa lisäksi kirjastoa ja rokottivat ihmisiä. Tarpeelliset tiedotukset kuulutettiin saarnastuolista sunnuntaisin.

Kunnallishallinnon alettua perustettiin ensimmäiset koulut. Ihan ensimmäinen kansakoulu alkoi toimintansa Alvettulassa 1871, mutta ensimmäinen koulurakennus valmistui kirkonkylään 1875, jolloin Alvettulan koulu Tapolan talossa lopetti toimintansa alkaakseen uudelleen vuosia myöhemmin. Tällä alalla kehitys oli nopeata, kouluja rakennettiin tulevina vuosilla joka puolelle pitäjää. Ns. kansankynttilöitä eli opettajia tuli kaikkiin kouluihin. Opettajat olivatkin niihin aikoihin yhteiskunnan eturivin toimijoita ja erinomaisen arvostettuja ihmisiä.

Perheet olivat suuria. Muonamiehet, rengit ja muut palkolliset niin kuin myös itsellisiksi mainitut olivat enimmäkseen köyhää kansaa. Leipä ja muu elanto oli monelle hyvinkin tiukassa. Nykypäivän sosiaaliturvasta ei nähty untakaan. Vanhan kivikirkkomme sokean Bartimeuksen vastuulla oli aikanaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kirkonvaivaisten elämä ja oleminen. Kartanoiden ja isojen tilojen väet saattoivat elää hyvinkin leveästi sitten kun nälkävuosista oli päästy. Näistä asioista on kirjallisuudessa paljonkin kuvauksia.

Säätä ja vuodentuloa ennustettiin luonnonilmiöistä. Vieläkin on tallella kansanuskomuksia, joita tietyissä tilanteissa toistetaan. ”Mitä Maariana katolla, sitä vappuna vaolla.” Se tiesi sitä, että toukotyöt lykkääntyvät. ”Jos on usva uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa.” Tämä tarkoitti sitä, että sato saattoi heinäkuussa tuhoutua.

Uskontoperusteisia juhlia vietettiin, niistä joulu ehkä tärkeimpänä. Jouluun alettiin valmistautua jo sadonkorjuun aikaan, sillä jouluna oli lupa syödä yölläkin. Joululahjat ja -kortit, jopa joulukuusi, ovat myöhemmän ajan tulokkaita. Joulukirkko alkoi aamukuudelta, joten pitäjän syrjäkulmilta, vaikkapa Roineentakaa tai Avuskulmalta, jouduttiin lähtemään kirkkotielle paljon aikaisemmin. Joulunaikaisia leikkejä, kuten harakan ampumista, suutarin silmään pistämistä ja joulupoikien tappelemista, harrastettiin joulupyhinä ja välipäivinä eli pikkupyhinä. Useimmat avioliitot solmittiin Tapaninpäivänä.

Ajat ja tavat ovat muuttuneet. Hauhon pitäjää ovat monet vastoinkäymiset eri aikoina koetelleet. Viime sotien aikana väkiluku siirtoväen ansiosta nousi noin kolmanneksella, mutta on vuosi vuodelta sittemmin pudonnut entiselleen ja nykyisin jo alemmas kuin oikeastaan koskaan. Tulossa olevat isot muutokset meidän on pakko ottaa vastaan, mutta 140-vuotiaan ja vanhemmankin hauholaisuuden säilyttäminen on uusi haaste nykypäivän ihmisille.

Salme Pohjola (julkaistu Hawujoulun sanomissa v. 2007)