Ero sivun ”Lehtori Sainion murha” versioiden välillä
HR (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: == Taustaa == Lehtori Ferdinand ”Nantti” Sainio (1863–1892) syntyi Hauholla, opiskeli ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1884, jossa hän myöhemmin opetti latinaa...) |
HR (keskustelu | muokkaukset) Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Tiedosto:Niittykatu.jpg|pienoiskuva|oikea|Niittykatu 1 Hämeenlinnassa. Murha tapahtui taaemmassa talossa. Kuvalähde: Wikipedia]] | |||
== Taustaa == | == Taustaa == | ||
Versio 29. kesäkuuta 2015 kello 12.01
Taustaa
Lehtori Ferdinand ”Nantti” Sainio (1863–1892) syntyi Hauholla, opiskeli ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1884, jossa hän myöhemmin opetti latinaa ja kreikkaa. Hän myös opiskeli filosofian maisteriksi ja oli valmistelemassa väitöskirjaansa kuolemansa aikaan.
Sainio oli naimisissa itseään kahdeksan vuotta nuoremman Aina Marian kanssa ja heillä oli yksi lapsi, Kyllikki joka syntyi vuonna 1891. Aina Saunio (1871–1931) oli Sahalahdella syntynyt pianonsoiton opettaja. Pari oli solminut avioliiton lyhyen tuttavuuden jälkeen vuoden 1890 juhannuksena. Opettajapariskunta asui Hämeenlinnassa useissa taloissa, muuttaen lopulta torin laidan Niittykadulle, Sofia Henrikssonin vuokrataloon. Naapurit eivät havainneet mitään poikkeuksellista avioparin elämässä, lukuun ottamatta sitä että he nukkuivat eri makuuhuoneissa lapsen itkun häiritessä väitöskirjaansa työstävää miestä.
Oppilaiden kuvauksissa lehtori Sainio oli ryhdikäs kirjojen parissa viihtyvä mies. Sekä Eino Leino että Larin Kyösti (Kyösti Larsson) ovat häntä kuvanneet, vaikkakin eri tavoin. Lehtorin rouvaa taas pidettiin suhteellisen kauniina ja iloluontoisena, hän usein viihdytti nuoria kutsuilla ja illanvietoilla kotonaan. Rouva Sainiolla oli kuitenkin taipumuksia epärehellisyyteen, nuorena tyttönä hän oli jäänyt kiinni näpistelystä.
Kuolema
Lehtori Nantti Sainion löydettiin kuolleena kotoaan 22. päivänä helmikuuta 1892. Muutaman päivän päästä tieto levisi paikallislehden kuolinilmoituksen kautta. Oli epäselvää oliko kyseessä vahinko, itsemurha vai murha. Tästä syystä hänet haudattiin ensimmäisen kerran siunaamattomana syrjään muista haudoista.
Ruumista tutkineiden lääkäreiden epäilykset heräsivät siitä löytyneissä kamppailun merkeissä, kuitenkin ilman varsinaisia väkivallan merkkejä. Naapurit myös väittivät kuulleensa avunhuutoja kuolinyönä. Tarkempien tutkimuksien jälkeen todettiin että lehtori oli kuollut strykniinimyrkytykseen. Epäilykset kiinnittyivät lehtorin rouvaan, joka oli muutamaa päivää aikaisemmin hankkinut apteekista strykniiniä maalla olevan koiran tappamiseksi.
Kuolemasta liikkui paljon huhuja alueella, aina vaimon huikentelevaisuudesta ja velkaantumisesta salasuhteisiin.
Oikeudenkäynti
Pitkä oikeuskäsittely alkoi Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa kaksi viikkoa kuoleman jälkeen, tarkoituksenaan selvittää Sainion kuolemaan liittyviä tapahtumia. Yleisöä saapui runsaasti paikalle ja leski selitti istunnon alussa aikaisempia elämänvaiheitaan.
Oikeudenkäynnin edetessä todistajien avulla yritettiin selvittää perheen tilannetta, mutta mitään raskauttavaa ei löytynyt. Lesken taloudenpidosta löydettiin huomautettavaa, hän oli mm. tehnyt ostoksia velaksi jättäen laskut maksamatta. Hänet määrättiin pidätettäväksi tutkintavankeuteen lääninvankilaan.
Huhtikuun 8. päivän istunnossa rouva Sainio tunnusti syyllisyytensä petokseen ja taloudelliset väärinkäytöksensä, hänet yritettiin myös saada tunnustamaan myös myrkytys, siinä onnistumatta. Lopulta aikansa kuuluisa asianajaja Lauri Kivekäs, lehtori Sainion isän edustaja, onnistui puristamaan leskestä tunnustuksen. Rouva Sainio oli omat tekonsa peittääkseen myrkyttänyt miehensä ja näin pyrkinyt vierittämään taloudelliset väärinkäytöksensä tämän nimiin. Hän kertoi pyrkineensä näin pelastamaan itsensä.
Hämeenlinnan raastuvanoikeus langetti leskelle kuolemantuomion. Tältä kohtalolta hän säästyi koska keisari oli kieltänyt niiden toimeenpanemisen. Vuoden 1892 lokakuussa tuomio muutettiin elinikäiseksi kuristushuone-rangaistukseksi.
Vasta tunnustuksen jälkeen 10. päivä huhtikuuta, lehtori Sainiolle järjestettiin suuret hautajaiset pitkällä Lyseon väen hautajaissaatolla, koko kaupungin seuratessa kadunvarsilla. Tällä kertaa hänet haudattiin siunattuun maahan kunniatervehdyksin.
Lesken uusi elämä
Aina Maria päätyi Hämeenlinnan naisvankilaan ja vietti siellä 12 vuotta, kunnes 1890-luvulla lakimuutos mahdollisti elinkautisvankien vapautuksen ehdonalaiseen. Vuonna 1904 hänetkin vapautettiin, samana vuonna hänen tyttärensä kuitenkin menehtyi vain 12-vuotiaana Tuusulassa aivokalvontulehdukseen.
Kuolemaantuomitun uusi elämä alkoi vankilan jälkeen, hän muutti ensimmäiseksi sukunimensä ja noin vuoden kuluttua meni uudelleen naimisiin. Hänen uusi miehensä Kalle työskenteli varastonhoitajana ja kirvesmiehenä, heidän asuessaan Sahalahdella ja myöhemmin Tampereella. He saivat kaksi lasta, esikoisen Heikin ja Helmi-tyttären, asuen pääosin Tammelassa.
Aina Maria kuoli Tampereella 30. päivänä lokakuuta vuonna 1931 ja hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle yksinäiseen kertahautaan, jolla ei ole enää vuosiin ollut muistomerkkiä.
Kirjallisuudessa
Tapahtumien ja Aina Sainion epäillään innoittaneen Minna Canthia Sylvi-näytelmän kirjoittamisessa, jossa aviovaimo myrkyttää miehensä. Oikeuskäsittelystä liikkui laajalti paljon huhua ja erikoisuudellaan se sai aikanaan paljon mediahuomiota aikanaan, jopa pilkkalaulun muodossa. Yhtäläisyys näytelmän ja tositapahtumien välillä on juuri murhassa käytetty strykniini.
Sekä Eino Leino että Larin Kyösti kokivat tapauksen nuorina lyseolaisina ja ovat omissa muistelmissaan kerranneet tapahtumien kulkua, antaen erilaiset näkökulmansa asianomaisiin henkilöihin ja tapahtumiin itseensä.
Lähteet
- Rantala Anne | Kuolemaantuomitun kaksi elämää | Sukuviesti 2:1995
- Rantala Anne | Lehtori Sainion myrkyttämisestä juoruttiin laajalti | Hämeen sanomat 14.10.1999
- Rantala Anne | Lehtori Sainio, voiko nainen tappaa? | Aamulehti 8.9.1997
- Rantala Anne | Miksi Aina murhasi Nantin? | Hämeen sanomat 3.7.1994
- Mankonen Jenni | Aino Sainio saa armon näyttelyssä | Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo 9.6.2007
- Niinimäki Pirjo-Liisa | Pilkkariimejä moralisoinnin varjolla | Hämeen sanomat 30.1.05