Janakkalan vaakuna

Taiteilija Onni Oja on kirjoittanut Janakkalan vaakunan suunnittelemisesta Janakkala ennen ja nyt -lehdessä vuonna 1952 seuraavasti:

Muutama vuosi sitten myönnettiin maamme kunnille oikeus vaakunain hankkimiseen. Tässä yhteydessä varasi valtioneuvosto kuitenkin itselleen tilaisuuden suunniteltavien vaakunoitten tarkastamiseen ja hyväksymiseen, estääkseen täten sattumanvaraisten ja epäaitojen ratkaisujen käyttöön joutumisen. Vaakunatieteen puhtautta on pyritty aivan tietoisesti vaalimaan aina keskiajasta lähtien. Siinä onkin onnistuttu muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Vaakunatieteelle eli heraldiikalle ovat vuosisatojen kuluessa kehittyneet omat ankarat lakinsa, jotka perustuvat keskiaikaisten vaakunataiteilijaan aatteelliseen ja teknilliseen perinteeseen.

Uuden vakuutussäännöksen tultua voimaan kiirehtivätkin lukuisat maamme kunnat suunnittelemaan vaakunaa. Useissa tapauksissa on aluksi julistettu aatekilpailu pitäjäläisten kesken. Myöhemmässä vaiheessa on julistettu yleinen vaakunanpiirustuskilpailu tai pyydetty joltakin heraldiikkaa tuntevalta taiteilijalta ehdotuksia. Suurin osa Suomen kunnista on melko uusia, eikä niiden historia, luonto tai elinkeinoelämä hevin tarjoa mitään luonteenomaista, muista poikkeavaa lähtökohtaa vaakunan aiheeksi. Näin joudutaan usein joko väkinäisesti etsittyyn tai kovin ylimalkaiseen aiheratkaisuun. Janakkalan tapauksessa ei tätä vaikeutta ole, pikemminkin voitaisiin puhua runsauden pulasta. Tämän havaitsin heti, kun v. 1950 ryhdyin suunnittelemaan Janakkalan vaakunaa. Koska olen asunut Janakkalassa lapsuuteni ja nuoruuteni ratkaisevat kehitysvuodet, on pitäjän historia ja nykyisyys aina ollut sydäntäni lähellä. Muistelen joskus varhaisnuoruudessani eläytyneeni pitäjämme ristiretkien aikaiseen muinaisuuteen siinä määrin, että minun oli pakko yrittää ilmentää näin heränneitä mielikuvia sekä kirjallisesti että kuvien avulla. Kun nyt siis aluksi, ennenkuin ryhdyin tonkimaan Valtionarkiston aineistoa, kyhäsin vaakunaa varten useampia kymmeniä alkuluonnoksia, liikkui niiden aihepiiri suurimmalta osaltaan Hakoisten linnavuoren ympärillä. Heraldiikka tarjoo tässä tapauksessa liiankin helpon ratkaisun, koska sen tiivistettyyn kuvakieleen kuuluvat sekä kolmoisvuori että muinaislinna. Kokeilin vaakunan ratkaisua myös erilaisin elinkeinoelämästä otetuin aihein. Tältä pohjaltahan olivat lähteneet myös useimmat Janakkala-Seuran julistaman aatekilpailun osallistujat. Syvennyttyäni arkiston ainehistoon tulin kuitenkin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että niin arvokkaita historiallisia perinteitä omistavan pitäjän kuin Janakkalan on saatava viralliseen tunnusmerkkiinsä selvä viittaus historiaansa sekä asemaansa maakunnan johtavana pitäjänä. Keskustel¬lessani asiasta erään valtion vaakunakomiteaan kuuluvan historioitsijan kanssa mainitsi hän, että joko Janakkalalle tai Vanajalle onkin ajateltu suoda oikeus korostaa asemaansa maakunnan vanhimpana pitäjänä ottamalla vaakunaansa Hämeen tunnuseläimen pää. Päätin näinollen yrittää yhdistää tämän pitäjän johtoasemaa alleviivaavan symbolin historiallisia perinteitä korostaviin viitteisiin. Koska nyt jouduin sisällyttämään luonnoksiini kaksi erisukuista perusideaa, oli minun turvauduttava heraldiikan tällaisessa tapauksessa suomaan keinoon, vaakunakilven jakamiseen. Tätä tietä päädyin vähitellen siihen lopulliseen muotoon, jollaisena Sisäasiainministeriö on Janakkalan vaakunan hyväksynyt.

Tulkoon tässä lyhyesti selostetuksi vaakunan aate- ja asiasisältö. Kilpi on jaettu kahteen osaan sakarakorolla, joka vaakunatieteen kielellä muistuttaa saman rakenteisesta linnoituksen harjasta. Koron syvennykset ovat muurinharjan ampuma- ja tähystysaukkoja. Janakkalan vaakunan koro-aihe viittaa sekä pakanuuden aikuisiin muinaislinnoituksiin että (Birger Jaarlin) ensimmäiseen, Hakoisten vuorelle rakennuttamaan Hämeen linnaan. Vaakunan hallitseva kuva-aihe, edestä päin nähty irvistävä ilveksen pää, voidaan kuvitella kiinnitetyksi linnoituksen punatiilisen muurin ulkoseinään varoitukseksi viholliselle. Yläkentässä eli lakiossa käydään aatteiden taistelua, pakanuuden nuolet sinkoutuvat uuden uskon tunnusmerkkiä, ristiä, kohti. Ristin tyyppi, mantovalainen, muistuttaa samalla Birger Jaarlista, sillä hänen sinetissään esiintyy tämän tyypin risti.