Pohjoisten kartano

Pohjoisten kartano Tuuloksen Pohjoisen kylässä on muodostunut 1670-luvulla kolmesta linnoituksen komendantti Thomas Kinnemondille lahjoitetusta tilasta. Säteriratsutilaksi se muodostettiin 1600-luvun lopulla. Pohjoisten kartano ja kulttuurimaisema on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Kartano ja ympäristö

Kartanon hirsinen, mansardikattoinen päärakennus on 1780-luvulta. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sitä jatkettiin pohjoispäästä. Ulkovuorauksen yksityiskohdat ja vilpola ovat vuodelta 1921. Korjauksista huolimatta rakennus on säilyttänyt alkuperäisen mallinsa; mm. korkean taitekaton. Karjapihan puolella sijaitsee liiterin alla ikivanha holvattu kellari, jonka on arveltu olevan 1600-luvulta. Ormajoen suulla on jäänteitä vanhasta myllymiljööstä. Kartanoa ympäröivä maisema on rikasilmeistä; siihen liittyy kartanolle johtava Multasillantie, jota reunustavat talonpoikaistalot ja itsellisten mökit. 1900-luvun alussa Pohjoisten kartanoalueella oli 8 torppaa. Suolijärven jylhä metsäinen itäranta komeine kalliojyrkänteineen ja sitä pehmentävä Multasillantie niittyineen, vanhoine puineen ja rakennuksineen ovat osa maakunnallisesti arvokasta perinnemaisemaa. Pohjoisten kartanon mailla on myös komeaa kangasmetsää.

Kartanon asukkaita 

Tila mainitaan ensi kerran vuoden 1539 maakirjassa; sen isäntänä oli silloin Mikko Juhonpoika. Vuonna 1644 se lahjoitettiin eversti Thomas Kinnemondille (k. 1657) rälssi- ja rajapiiritilaksi. Hänen leskensä Kristiina Scott sekä vävy Jacob Bennet hallitsivat kartanoa vuoteen 1693 asti. Vuonna 1668 tilasta muodostettiin säterikartano, johon liitettiin kolme muuta taloa. Läänityksen peruuttamisen jälkeen kartanosta tuli verovapaa ratsutila. Vuosina 1697 - 1707 tilaa hallitsi kappalainen Lars Frisius ja puoliso Anna Frisius ja heidän jälkeensä kihlakunnankirjuri Isak Björkell ja puolisonsa Sofia.

Pohjoisten kartanolla oli useita omistajia tämänkin jälkeen. Kartano oli Karander (Kara) -suvun omistuksessa 1800-luvun alusta n. sata vuotta, ja tämän suvun viimeinen isäntä oli Kalle Kara. Kalle Kara meni naimisiin turkulaisen Hilla Angervon kanssa. Kara oli erittäin pidetty ja huolellinen maatilan hoitaja, joka piti elonkorjuujuhlia alustalaisilleen. Vuoden 1918 kapinan aikana kartanon torpparit suojelivat isäntäänsä. Kalle Kara kuoli yllättäen 1920-luvulla. Hänen vaimonsa Hilla emännöi talossa muutaman vuoden toisen veljensä toimiessa tilanhoitajana, mutta myi kartanon maineen ja muutti sen irtaimisto mukanaan takaisin Turkuun.

Sahalaitoksen omistaja ja myöhemmin teollisuusneuvos Mikko Kaloinen osti tyhjillään olleen kartanon. Hänen tyttärensä Hellä asui ja maalasi taulujaan kartanossa ja piti siellä kesävieraita. Kun hän meni naimisiin vuonna 1937 Leo Häppölän kanssa, tuli kartanosta heidän perheensä koti. Leo Häppölä (1911-1998) oli kotoisin Syrjäntaan Häppölästä, joka paloi vuonna 1918 Syrjäntaan taistelussa. Leo Häppölä toimi kotipaikkakunnallaan kunnallispoliitikkona. Hän oli myös kotiseutumies ja -tutkija. Leo Häppölä loi myös poliittisen uran kansanedustajana ja V. J. Sukselaisen hallituksen puolustusministerinä.

Leo Häppölä oli keskeinen henkilö kantahämäläisen kotiseutututkimusta tehtäessä. Hän julkaisi itsekin kotiseutuun liittyviä tutkielmia ja kirjoitti mm. 1930-luvulla Syrjäntaan VPK:n historian ja 1960-luvulla ilmestyneen tutkielman vapaussodan aikana Tuuloksessa käydystä Syrjäntaan taistelusta ja osallistui paikallisen kaskukokoelman kirjoittamiseen. Häppölä sai kunnallisneuvoksen arvonimen 1966.

Kartanon kuuluisia vieraita

Leo Häppölä on kertonut, että kirjailija Larin-Kyösti vietti Pohjoisten kartanossa ”karkotettuna” koululaisena yhden kesän. Larin-Kyösti oli erotettu Hämeenlinnan lyseosta määräajaksi juopottelun takia ja hän oli karanteeniajan kartanossa, jossa hän vietti useita kesiä. Hänen isänsä ja kartanon silloinen omistaja Karl Fredrik Karander olivat keskenään tuttuja. Kartanon päärakennuksessa on vieläkin huone, jota kutsutaan Larin-Kyöstin huoneeksi. Siellä hän todennäköisesti kirjoitteli runoteostaan Tän pojan kevätrallatuksia. Larin-Kyösti osallistui moniin Tuuloksen tapahtumiin ja juhliin. Kun ensimmäinen huvihuone rakennettiin Tuuloksen Syrjänmäkeen vuonna 1897, esitettiin siellä kahden roolihahmon laulu- ja huvinäytelmä Yökausi lahdella. Larin-Kyösti ja Kalle Kara esiintyivät näytelmässä. Runoilija esitti myös Tuuloksen W.P.K:n juhlissa Seitsemän veljeksen Juhania.

Myös tuuloslainen, Toivonniemen kartanosta kotoisin ollut taiteilija Hjalmar Munsterhjelm vieraili usein kartanossa sen ollessa Karan suvun omistuksessa. Hilla Karan veli Sävele Angervo (1879–1938) asui Pohjoisten kartanossa muutaman vuoden. Kartanossa on vielä tallella seinämaalauksia, jotka Angervo teki. Hän oli lahjakas ja monipuolinen kuuro taiteilija, joka sai arvostusta myös ulkomailla maalauksistaan, muotokuvistaan ja puutöistään.

Lähteet

Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003

Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi. Kust. ja toim. Martti Purhonen 2005. ISBN 925-91-8336-4

Tapahtumia. Lammi. Tuulos. Toim. Uljas Kiuru 2005

http://www.naantaliin.fi/EY/lehti.nsf/($Search)/7AA02704B75D120CC22575C8001C91E4 /