Terveydenhoidon valvontaa Hollolassa sekä Lahden kylässä ja kauppalassa

Arno Forsius

Hollolan kunta

Seurakunnan hoitaman pitäjänhallinnon lopulla vuonna 1865 Hollolan emäseurakunnassa oli yhteensä 6837 asukasta. Lahden kylässä oli edeltäneiden 15 vuoden aikana tapahtunut hiljalleen liikenteen ja kaupan vilkastumista, mutta kokonaisuutena katsoen [Hollola|[Hollolan kunta]], kuten pitäjää oli vuodesta 1866 nimitettävä, oli edelleen tyypillistä maaseutua. Lahden kylän merkitys kunnan toiminnallisena keskuksena korostui entisestään, kun Riihimäen ja Pietarin välinen rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1870.

Taloudellisen tilanteen parantuessa rakennettiin moneen taloon maalaiskylissäkin tuvan jatkoksi kamari tai kaksi, joita ei kuitenkaan käytetty aina asumiseen, vieraiden majoittamista lukuunottamatta. Vuoden 1902 vuosikertomuksessa Hollolan piirilääkäri Oscar Londén kirjoitti, "että juurtunut tapa kylässä rakentaa kaikki talot yhteen ryhmään on tietysti terveydellisessä suhteessa vallan hylkäyksen alainen." Karjatunkiot täyttivät suuren osan pihaa ja levisivät usein aivan asuinrakennuksen sisäänkäynnin lähelle. "Makkia [käymälää] ruumiin puhdistamista warten ihmisille ei löydy talonpojissa missään, waan on nurkan taka kyyristyminen tarpeelleen", kirjoitettiin "Suomen Wirallisessa Lehdessä" Hollolasta huhtikuussa 1875.

Lahden kylä

Vuonna 1865 Lahden kylässä oli noin 540 asukasta ja koko taajamaalueella noin 650 asukasta. Rautatien valmistumisen jälkeen taajama-alueen kasvu jatkui järjestymättömänä aiheuttaen monenlaisia haittoja. Kaupungin perustamista odotellessa pelättiin rakentaa uusia taloja, jotka ehkä olisi samantien pitänyt purkaa uuden asemakaavan tieltä. Asunto-olot muodostuivatkin vähitellen kerrassaan sietämättömiksi, sillä vuonna 1875 Lahdessa oli asukkaita jo noin 890. Muualta muuttaneet asukkaat olivat sijoittuneet suureksi osaksi tilapäisiin asumuksiin, kuten pirtteihin ja saunoihin tai jopa latoihin ja ulkosuojiin, jotka oli jälkeenpäin varustettu tulisijoilla.

1870-luvun puolivälissä hankkeet kaupungin perustamiseksi Lahden seudulle tulivat jälleen ajankohtaisiksi, mutta ennen ratkaisuun pääsyä Lahden kylä tuhoutui 19.6.1877 raivonneessa tulipalossa melkein täysin. Vain muutama rakennus kylän pohjoisella laidalla jäi pystyyn. Nyt oli Lahden tulevaisuus ratkaistava pakostakin ennen jälleenrakentamista.

Lahden kauppala

Lahden kylän palon jälkeen saatettiin todeta, että kaupungin perustaminen ei saanut taakseen tarpeeksi vaikutusvaltaisia kannattajia. Niinpä senaatti tekikin heinäkuussa 1877 periaatepäätöksen Lahden kauppalan perustamisesta, mikä sittemmin vahvistettiin 5.6.1878 annetulla keisarillisella julistuksella.

Kauppalan alue oli varsin suppea ja käsitti vain pienen osan Lahden kylästä. Asukkaitakin kauppalassa oli vajaat 200 henkeä. Väljästi laaditun ruutuasemakaavan mukaan Lahden kauppalaan kuului torin ympärillä 22 korttelia, joissa oli yhteensä 114 tonttia, sekä tulevan kirkkotarhan alue pohjoisella laidalla. Aluetta ympäröivät seuraavat kadut (suluissa niitä vuonna 1988 vastaavat kadut): Pohjois-Rajakatu (osa Lahdenkatua ja Päijänteenkatu), Itä-Rajakatu (osa Vesijärvenkatua), Etelä-Rajakatu (osa Harjukatua) sekä Länsi-Rajakatu (Erkonkatu ja osa Lahdenkatua). Maan pakkolunastuksen ja tonttihuutokaupan jälkeen alkoi heti vilkas rakennustoiminta. V.t. piirilääkäri G. A. von Zweygberg kirjoitti vuoden 1905 vuosikertomuksessa seuraavasti: Kivitalojakin on viime vuosina rakennettu useita. Vahinko vaan että huoneustot tavallisesti tehdään kovin ahtaiksi ja miltei pilataan kovin pienillä huoneilla. Ulkohuoneet ovat miltei yleensä rakennetut ahtaiksi ja makkien suhteen ei ole mitään järjestelmällisyyttä noudatettu.

Kauppalan asukkaat tähtäsivät kaiken aikaa itsenäisen kaupungin perustamiseen, sillä kuuluminen Hollolan kunnallishallinnon alaisuuteen ei tyydyttänyt heitä vähääkään. Syyskuussa 1898 todettiin vaikeudet järjestää kauppalan terveydenhuollon ja vaivaishoidon asioita Hollolan kunnan osana. Tämä olikin yhtenä tärkeänä perusteena esitykselle kaupungin perustamiseksi. Kun Lahdesta tuli kaupunki 1.11.1905, oli sen asukasluku vuoden päättyessä 2779 henkeä. Silloin kaupungin ja sen lähiympäristön muodostamalla taajama-alueella asui kaikkiaan 5827 henkeä.

Siisteyskasvatusta Hollolan kunnassa

Maalaiskunnissa terveydenhoidon valvonta ja toimeenpano kuului vuonna 1870 voimaan astuneen terveydenhoitosäännön mukaan kunnallislautakunnalle, joka oli pelkästään luottamusmiehistä kokoonpantu. Piirilääkärillä tai kunnan palkkaamalla lääkärillä sekä kirkkoherralla tai hänen sijaisellaan oli läsnäolo-oikeus käsiteltäessä terveydenhoitoon liittyviä asioita, mutta heillä ei ollut oikeutta osallistua päätöksentekoon. Kunnan oli laadittava terveydenhoitojärjestys, jos se oli tarpeen tai jos kuvernööri niin vaati. Se oli lääkintöhallituksen tarkastuksen jälkeen alistettava kuvernöörin vahvistettavaksi. Terveydenhoitosäännössä mainittiin tarttuvia tauteja koskevassa luvussa mahdollisuus asettaa terveydenhoitolautakunta myös maaseudulla sijaitsevia yhdyskuntia varten, ilmeisesti juuri tarttuvien tautien vaatimien toimenpiteiden hoitamiseksi.

Hämeenlinnan läänin kuvernööri Edvard Reinhold von Ammondt pyrki monin tavoin kohentamaan lääninsä sosiaalisia ja terveydellisiä oloja. Hän ryhtyi vuonna 1878 toimenpiteisiin myös ympäristöolojen parantamiseksi. Asia oli esillä Hollolan kuntakokouksessa 7.5.1878: Herra Kuvernöörin käskystä valittiin rakennuskomitea, joka tulee neuvoa antaa rakennuksia asettaessa kyläkunnissa, kuin myöskin huolella pitää ettei likasia ja haisevia vesiä anneta seisoa asuntojen pihoissa, nurkissa eli likisyydessä, josta voi syntyä tautia y.m. haittaa. Tähän komiteaan valittiin esimieheksi kunnallisLautakunnan esimies August Islander ja jäseniksi lautakunnan jäsenet, jotka pitävät tätä tointa 3 vuotta samaan maksoon kuin lautakunnan jäsenyyden viran. Komitean pitää antaa joka vuosi kertomus heidän toimistaan Herra Kuvernöörille Wallesmannin kautta. Valitun rakennuskomitean toiminnasta ei ole säilynyt mitään tietoja.

Hollolan kunnan ensimmäinen terveydenhoitolautakunta

Vuosina 1884–1885 annetut koleravarotukset olivat ilmeisestikin saaneet jälleen kuvernööri von Ammondtin tarttumaan toimeen, tällä kerralla terveydenhoitolautakuntien perustamiseksi kuntiin. Hollolasta oli tähän liittyvä uutinen sanomalehdessä "Hämäläinen" kesäkuussa 1886: Terweyslautakunta Hollolassa on t.k. 7 p:nä alkanut terweyttä edistäwän toimintansa. 6-miehinen seurue toimekkaan esimiehensä A. H. Jurwan johdannolla kulkee kylästä kylään ja talosta taloon antamassa ohjeita kaiwoin, karja-pihattojen, likawesien y.m.s. suhteen. Tämä terweyttä edistäwä toimi ei näytä kaikille nyt alussa mieleiseltä, mutta ehkäpä nautinnossa [siitä hyötyessään] owat siitä wielä kiitollisiakin.

Piirilääkäri K. A. Ringbom kirjoitti vuosikertomuksessaan vuodelta 1886 samasta asiasta seuraavasti: "Kesän aikana olivat terveyslautakunnat jokaisessa seurakunnassa, läänin Kuvernöörin tekemän esityksen johdosta, käyneet pitäjän jokaisessa kylässä, ja yrittäneet niissä saada tilanomistajat ottamaan käytäntöön ja ylläpitämään parempaa järjestystä ja puhtautta asuintalojensa lähimmässä ympäristössä. Tämän toimenpiteen johdosta esimerkiksi navettatunkiot, jotka monin paikoin ovat aivan asuinhuoneiden rappujen vieressä, siirrettiin kauemmas pois. Myös kaivojen huoltamiseen ja hoitoon kiinnitettiin asiaankuuluvaa huomiota. Terveydenhoidollisessa suhteessa täytyy tuollaisilla toimenpiteillä olla tärkeä merkitys yleiselle terveydentilalle, erityisesti jos kulkutauteja alkaisi riehua." Hollolan terveyslautakunnan toiminnasta ei ole olemassa muita tietoja.

Hollolan kunnan terveydenhoitosääntö

Hollolan kuntakokouksessa 7.6.1892 oli käsiteltävän vain yksi asia: Hämeenlinnan läänin kuvernöörin lähettämän kirjeen johdosta valittiin komitea laatimaan terveydenhoitosääntöjä kunnalle. Kuvernööri oli lähettänyt myös piirilääkärille kirjelmän, jossa tälle annettiin tehtäväksi laatia ehdotus terveydenhoitojärjestykseksi jokaiselle kunnalle. Lääkintöhallitus oli puolestaan lähettänyt 23.5.1892 piirilääkärille "Osviitan Terveydenhoitosääntöjen tekemiseen maalaiskunnille" ja suositellut sääntöjen laatimista sen mukaisesti. Ilmeisesti tästä syystä "Terweydenhoito-Sääntö Hollolan kunnassa" on saatu valmiiksi niin pian, että kuvernööri on vahvistanut sen jo 26.8.1892.

Kunnan terveydenhoitosäännössä määrättiin, että piirilääkärille tai kunnan palkkaamalle lääkärille oli annettava tieto kunnallislautakunnan kokouksesta terveydenhoitoon liittyviä asioita käsiteltäessä. Kunnanlääkäri Vitali kirjoitti vuoden 1904 vuosikertomuksessa seuraavasti: "Lautakunnan kokouksissa en ole kertaakaan ollut saapuvilla eikä niitä ole minulle ilmoitettukaan. Kuuloni mukaan ei liene niissä terveyden hoitoa koskevista asioista yleisemmin neuvoteltu eikä myöskään mistään uusista toimenpiteistä tai parannuksista päätetty." Vitali totesi vuoden 1905 vuosikertomuksessaan lisäksi, että Hollolan isännät eivät pane "suurtakaan arvoa herrain hassutuksille."

Terveydenhoitosäännön mukaan terveydenhoidon valvonta kuului kunnallislautakunnan vastuulle. Valtakunnallisesta terveydenhoitosäännöstä poiketen oli mukaan otettu lisäksi määräykset katsantomiesten asettamisesta kuntaan: "Yleisen terweyden- ja sairaahoidon paremmin edistämistä ja silmällä pitämistä warten jaetaan kunta pienenlaisiin piireihin, joiden laajuuden ja rajat kunnallislautakunta määrää, katsoen että ne eiwät tule isompia kuin että niitä woidaan pitää kunnollisesti silmällä; ja otetaan itsekunkin semmoiseen piiriin katsantomies, jonka kunnallislautakunta walitsee 3 wuodeksi kerrallaan. Joka on ollut 3 wuotta perätysten katsantomiehenä saapi kieltäytyä rupeamasta siihen toimeen seuraawiksi 3 wuodeksi."

Tässä yhteydessä esitetään kunnan terveydenhoitosäännöstä näytteeksi vain terveydenhoidon valvontaan kytkeytyvä 8. ‘ katsastusmiehistä: "Katsantomies saa olla osallisena kunnallislautakunnan keskusteluissa, waan ei päätöksissä. – Katsantomiesten tulee, itsekunkin piirissään: pitää silmällä että tätä terweydenhoitosääntöä sekä muita terweyden- ja sairaanhoitoa koskewia asetuksia ja määräyksiä noudatetaan ja milloin sitä, kehoituksista huolimatta, ei tehdä, sen kunnallislautakunnalle ilmoittaa; ainakin kerran kewäällä maan sulaksi tultua ja kerran syksyllä sekä muulloinkin, milloin syytä on, käydä piirin jokaisessa talossa tai asunnossa ja katselmuksen päätettyään kunnallislautakunnan-esimiehelle ilmoittaa onko näiden sääntöjen määräyksiä noudatettu sekä mitä muuta silloin on ollut muistutettawaa; wiranomaisen käskystä tai yksityisen pyynnöstä pitää tutkimuksia ilmoitetuista, terweydelle wahingollisista epäkohdista sekä aina asian laatua myöten joko itse ryhtyä niiden korjaamista tarkottawiin toimiin tahi sitä warten ilmoittaa asia kunnallislautakunnalle; kerätä ja kunnallislautakunnalle toimittaa taudin- ja kuolemantapaukssissa niin luotettawat tiedot kuin suinkin, lääkintöhallituksen hywäksymän kaawan mukaan; olla kunnallislautakunnalla apuna heikkomielisten henkilöin ja turwattomain lasten hoitoa silmällä pitämässä; piirilääkärin tai kunnallislautakunnan-esimiehen kutsumuksesta kokoontua yhteisiin neuwotteluihin."

Kaitsijamiehet valittiin 28.4.1893 pidetyssä kunnallislautakunnan kokouksessa kolmivuotiskaudeksi 1893–1895 edellisenä vuonna vahvistetun terveydenhoitosäännön mukaan siten, että kaitsijamiehiä ja terveydenhoitopiirejä oli 38. Nykyistä Lahden kaupungin aluetta olivat seuraavat piirit: 8. pohjoispuoli Lahden kylää, 9. eteläpuoli Lahden kylää, 10. Lahden kauppala ja Lahden ympäristön tehtaat, 11. Jalkaranta, 13. Ala-Okeroinen ja 14. Ylä-Okeroinen. Tämä piirijako pysyi voimassa aina vuoteen 1905 asti. Edellä mainitussa kokouksessa "Päätettiin myöskin, että nyt valitut kaitsiamiehet tulevat tekemään ensimäisen tarkastuksensa piirissänsä viimeistään ennen tulevan Toukokuun kaksikymmenettä päivää ja tarkastuksestansa tehdä kirjallinen kertomus ja se esittää, joko itse tai kunnallislautakunan jäsenen kautta saman kuun viime päivinä pidettävään kunnallislautakunnan kokoukseen."

Kunnallislautakunnan kokouksessa 26.5.1893 "Otettiin tarkastettavaksi viime kokouksessa valittujen terveyden hoidon kaitsia miesten kirjalliset ja suulliset kertomukset heidän piirinsä tarkastuksesta ja huomattiin niistä seuraavaa: [Kuuden kaitsijamiehen] kirjallisista kertomuksista että kun muistutuksia on tehtävä puhtauden pidon suhteen, niin määrättiin että heidän tulee käydä piirissänsä paikkakunnan jäsenen kanssa ennen tulevan Kesäkuun 6 päivää ja vaatia määräajan sisällä että lausunnossa mainitut vajavuudet tulee korjatuksi ja toimeen pannuiksi sekä jos ei sitä noudatettaisi ilmoittaa asia kunnallislautakunnalle kanteeseen panemista varten. Sitävastoin huomattiin [13 kaitsijamiehen] kirjallisista kertomuksista että puhtauden pitoa kunnan terveyden hoitosäännön mukaan on heidän piirissänsä noudatettu, jonka vuoksi ei lautakunta katsonut olevan syytä tässä suhteessa enään mitään lähemmin määrätä. Mutta kun kokoukselle ei ollut saapunut viime kokouksessa määrättyä kirjallista kertomusta eikä myöskään ollut tilaisuuteen saapunut suullista kertomusta antamaan, joka myöskin vastaan otettiin, niin päätti lautakunta että heidän, nimittäin [16 kaitsijamiehen] tulee antaa kirjallinen kertomus kunnallislautakunnalle ennen tulevan Kesäkuun 6 päivää piirinsä tarkastuksesta ja vallitsevasta puhtauden pidosta."

Moni kaitsijamies oli ymmärrettävästi vailla kaikkea terveydenhoidon tietämystä ja moni ehkä kirjoitus- ja lukutaidotonkin. Annetut määräajat olivat sitäpaitsi kovin lyhyitä. Kaiken tämän huomioon ottaen annettujen kertomusten määrää on pidettävä varsin tyydyttävänä. Myöhemmin kunnallislautakunnan pöytäkirjoissa ei näy mainintoja kaitsijamiesten kertomuksista.

Lahden kyläseutu muodosti Hollolan kunnassa muusta poikkeavan taajama-alueeen, jonne alkoi vähitellen sijoittua myös teollisuutta. Lahden kyläseudun terveydellisistä ongelmista on niukasti tietoa ennen kauppalan perustamista. Kuitenkin voidaan todeta piirilääkäri Ringbomin kiinnittäneen vuonna 1877 huomiota siihen, että veden vaihtuvuus oli puutteellista Pikku Vesijärvessä satamaradan penkereen johdosta.

Lahden kauppalan terveydenhoitolautakunta

Vuoden 1879 terveydenhoitosäännön mukaan voi maaseudun yhdyskunnissakin olla terveydenhoitolautakunta kulkutautien hoitamista varten. Siihen perustuen Lahden kauppala, joka varsinaisesti kuului Hollolan kunnan terveydenhoitotoimen piiriin, perusti koleravaaran uhatessa vuonna 1892 oman terveydenhoitolautakunnan. Kauppalanhallituksen kokouksessa 22.7.1892 "Walittiin erityinen terveyshoitokunta, jonka velvollisuutena on pitää tarkka huoli siitä, että lääkärin antamat neuvot ja määräykset tulevat säännöllisesti noudatetuiksi, sekä sitä paitsi valvoa ja peräänkatsoa, että paikat ja kadut pidetään puhtaina ja siivona sekä hyyskänalustat ja muut kosteat paikat tulevat vaadittavalla kuivitusaineilla varustetuiksi." Ilmeisesti terveyslautakunnan toiminta päättyi vuonna 1894 koleravaaran väistyttyä. Tätä vaihetta lukuunottamatta Lahden kauppalan lakimääräiset terveydenhoitoasiat käsiteltiin Hollolan kunnan luottamuselimissä.

Lahden kauppalan terveydenhoidon valvonta

Lahden alueen terveydenhoidolliset ongelmat alkoivat lisääntyä selvästi kauppalan perustamisen jälkeen. Kauppalalla ei ollut omaa terveydenhoitolautakuntaa edellä mainittuja vuosia 1892–1893 lukuunottamatta. Kauppalalla ei ollut myöskään omaa terveydenhoitojärjestystä ja kauppalan ohjesäännötkään eivät sisältäneet minkäänlaisia määräyksiä terveydellisistä oloista. Siten Lahden kauppalan terveydenhoidosta vastasi Hollolan kunnallislautakunta ja terveydenhoidon valvonnassa noudatettiin Hollolan kunnan terveydenhoitosääntöä, joka oli kuitenkin tarkoitettu pelkästään maalaisoloja varten.

Lahden kauppalan terveydenhoidollisista ongelmista tärkeimpiä olivat vesi- ja likavesikysymykset, joita käsitellään tuonnempana. Muista ongelmista mainittakoon katujen siisteyden puute. Päällystämättömät kadut olivat kuivina aikoina pölyisiä ja sateisina aikoina liejuisia. Niitä oli vaikea pitää puhtaana ja kaiken lisäksi asukkaiden siat ja muut kotieläimet kulkivat usein vapaina pitkin katuja ja kujia. Erityisen kiusallisia olivat siat, jotka söivät kaiken kasvillisuuden ja tonkivat vielä maankin ylösalaisin.

Kauppalanhallitus antoikin heinäkuussa 1880 palovahti Okkerin tehtäväksi ottaa kiinni kauppalassa kuljeskelevat siat ja luovuttaa ne tiettyä palkkiota vastaan omistajilleen. Vuonna 1883 alettiin istuttaa torin ja Aleksanterinkadun varrelle vaahteroita, mutta siat ja muut eläimet olivat tehdä niistä lopun melkeinpä samantien. Sen vuoksi asiaan puututtiin jälleen kauppalanhallituksessa joulukuussa 1883. Silloin päätettiin määrätä kauppalan kaduilta tavatusta hevosesta, lampaasta, pukista, vuohesta tai sarvikarjasta sakkoa 5 markkaa ja siasta 20 markkaa, minkä lisäksi omistajan oli suoritettava korvaus eläinten kiinni ottamisesta ja säilyttämisestä.

Vuonna 1897 esitettiin kauppalanhallitukselle valituskirjelmä, jossa todettiin, että kauppalan useimpien katujen kurja tila oli tuottanut suuria vaikeuksia sekä jalan että hevosella kulkeville, ja vaadittiin kauppalanhallitusta valvomaan niiden sekä pihojen puhtaanapitoa voimassa olevien terveyssääntöjen mukaisesti. Kauppalanhallitus huomautti, että kaupunkien terveydenhoitomääräykset eivät koskeneet kauppalaa, minkä vuoksi olisi ensin ryhdyttävä toimenpiteisiin terveydenhoito-ohjesäännön aikaansaamiseksi. Kauppalanhallitus valitsi valituksen tekijät komiteaan, joka sai tehtäväkseen laatia ehdotuksen ohjesäännöksi kauppalan katujen kunnossapidosta ja terveydenhoidosta. Valittajat kuitenkin kääntyivät valituksineen kuvernöörin puoleen ja tämä vaati asian johdosta selvitystä kauppalanhallitukselta. Vaikka puute nyt olikin tullut esille, ei kauppalan ohjesääntöihin kuitenkaan saatu mitään muutoksia tai täydennyksiä. Syyskuussa 1898 pidetyssä kauppalan yleisessä kokouksessa tuotiinkin esiin ne vaikeudet, joita oli ilmennyt kauppalan terveydenhoidon ja vaivaishoidon järjestämisessä Hollolan kunnan osana.

Seuraavan kerran ohjesääntöasioita käsiteltiin vuonna 1903 viemäröintikysymysten yhteydessä. Kuvernöörille annettavassa vastineessa kauppalanhallitus mm. totesi, että terveydenhoito kauppalassa kuului Hollolan kunnallislautakunnalle. Elokuussa 1904 käsitellyn viemäröintiongelman yhteydessä päätti "Kauppalanhallitus Terveyshoitosäännön määräysten mukaisesti vaatia että Hollolan kunnallislautakunta, jolle tänlaiset toimet tässä kauppalassa kuuluvat, ryhtyisi kiireellisiin toimenpiteisiin tämän epäkohdan poistamiseksi."

Vuonna 1902 tehtiin kauppalanhallituksen kokouksessa päätös katujen kastelemisesta kuivana aikana pölyn sitomiseksi. Elokuussa 1904 päätettiin laskea kivillä osa Aleksanterinkatua, Mariankadusta torin alakulmaan asti, jossa kauppalan ajureilla oli pysäkkipaikkansa, jos kauppias A. Eklund suostui kiveämään oman puolensa katua puhtaanapidon helpottamiseksi. Vuonna 1905 tuli ajankohtaiseksi Rautatienkadun kiveäminen Harjukadusta Hämeenkatuun, koska liikenne sillä oli varsin vilkasta. Melkein samantien päätettiin kivetä Rautatienkatu kokonaisuudessaan ja "päätettiin kauppalan puuolesta tarjota vapaat katukivet talonomistajille, jotka mainitun kadun varrella omistavat tonttia Puistokadusta asemalle päin, jos he omasta puolestaan kustantavat ojakivet ja laskemispalkat."

Teurastusta koskevat määräykset johtivat useissa kaupungeissa teurastamoiden perustamiseen. Lahden kauppalassa teurastuslaitoksen rakentamista harkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1903. Marraskuussa 1905 kauppalanhallituksen kokouksessa oli esillä kauppalan teurastajien ja lihakauppiaiden pyyntö torikaupan järjestämiseksi. Asia jätettiin kuitenkin juuri perustetun kaupungin "uusien virastojen" hoidettavaksi.

Kauppalan hautausmaa

Lahden kirkon valmistuttua vuonna 1890 alettiin kauppalaan suunnitella myös omaa seurakuntaa. Silloin kohosi esiin kauppalan yleisessä kokouksessa kesäkuussa 1890 myös ajatus omasta hautausmaasta, koska "kauppala sillä välin saisi kärsiä vaivaa ja vastenmielisyyttä viedä kuolleitansa kaukaiseen Hollolan hautausmaahan." Sama asia oli esillä kauppalanhallituksen kokouksessa koleravaaran yhteydessä heinäkuussa 1892: "Koska nykyiseen hautausmaahan kauppalasta tulee sangen pitkä matka ja ruttotautiin kuolleiden ruumiitten kuljetus sinne siitä syystä on erittäin vaarallisena pidettävä, katsottiin tarpeelliseksi hankkia erityinen hautausmaa kauppalan likeisyyteen, joksika esitettiin eräs Talollisen Juho Anttilan maalla oleva mäki, sijaitseva kauppalan lounaispuolella, ja sen lunastamiseksi, josko paikka muuten asianomaisilta katsotaan tähän tarkoitukseen soveliaaksi, kaksisataa markkaa hehtaarilta."

Tämä nykyisellä Radiomäellä sijaitseva "vanha hautausmaa" otettiin käyttöön kesällä 1894. Joulukuussa 1894 Hollolan kunnan vaivaishoitohallitus pyysi saada haudata Lotilan vaivaistalossa kuolleet kauppalan hautausmaahan mm. pitkän matkan vuoksi, mihin anomukseen kauppalan yleinen kokous suostuikin. Vuonna 1903 kauppalalle hankittiin lahtelaiselta tehtailija H. Lindiltä ruumisvaunut verhoineen ja valjaineen.

Talousveden saantivaikeudet

Talousveden saannin turvaaminen oli yhdyskuntien tärkeimpiä tehtäviä. Sitä tarkoittava velvoite tuli myös terveydenhoitoasetukseen, joka astui voimaan heinäkuussa 1880.

Hollolan kunnassa oli veden saanti yleensä hyvin turvattu kaivojen ja lähteiden ansiosta. Tosin joskus kuivina kesinä sattui, että kaivot pääsivät tilapäisesti kuivumaan. Piiri- ja kunnanlääkärien vuosikertomusten mukaan vesi oli yleensä laadultaan hyvää. Mutta paljon oli myös huonosti rakennettuja kaivoja, joita juoksevat pintavedet pääsivät likaamaan.

Lahden kauppalassa ilmeni jatkuvasti vedensaantiongelmia. Vuonna 1880 kauppalanhallitus päätti rakennuttaa kauppalan varoilla kaksipumppuisen kaivon entisen n.s. Juustilan kaivon kohdalle. Helmikuussa 1882 kauppalanhallituksessa selviteltiin torilla olevan kauppalan kaivon kunnostamista. Joulukuussa 1889 ilmoitettiin kauppalanhallituksen kokouksessa, että torilla olevan kaivon vesi oli pilaantunut, minkä vuoksi kaivo päätettiin korjata. Joulukuussa 1890 kaivo oli edelleen huonossa kunnossa ja vesi vähissä.

Joulukuussa 1895 pidetyssä kauppalan yleisessä kokouksessa ilmoitettiin, että Helsingin kaupungin vesijohtokonttori oli tehnyt putkikaivokokeita kauppalassa. Niiden mukaan kauppalan alueella ei ollut toivoakaan saada kaivoa, jossa olisi hyvää juomavettä. Sen vuoksi "päätti kokous jättää kauppalan hallituksen toimeksi ensi vuoden kuluessa pakkolunastuksen kautta hankkia kauppalan omaksi sen läheisyydessä sijaitsevan niin kutsutun Launeen lähteen ja tähän tarkoitukseen käyttää kauppalan varoja." Alueen pakkolunastus saatiin päätökseen vuonna 1900. Näin oli veden saanti tulevaisuudessa turvattu, mutta kesti vielä monta vuotta, ennen kuin vesijohto saatiin rakennetuksi.

Toistaiseksi oltiin siis edelleen kaivojen varassa, mistä aiheutui jatkuvasti vaikeuksia. Helmikuussa 1902 oli kauppalassa ankara veden puute, jolloin kaivojen kannet oli pidettävä lukossa, etteivät vieraat olisi vieneet kaikkea. Vettä jouduttiin noutamaan hevosilla Launeen lähteestä. Huhtikuussa 1902 päätettiin rakentaa kauppalalle uusi kaivo Yhteiskoululle ja syyskuussa 1902 päätettiin kauppalanhallituksen kokouksessa kauppatorin kaivo täyttää kokonaan tarpeettomana.

Likaviemäriongelmat

Veden käytön lisääntyminen aiheutti samassa suhteessa tarvetta likavesien johtamiseksi. Lahden kauppalassa likavesiongelmat olivat heti 1900-luvun alussa pahentuneet siihen määrään, että jotain oli tehtävä asian hyväksi. Kauppalan rahatoimikamarissa oli syyskuussa 1902 esillä tehtailija Mattssonin anomus saada rakentaa yksityinen viemäri tontiltaan n:o 26 (nyk. osoite Aleksanterinkatu 16 – Vesijärvenkatu 20). Lupa olisi voimassa "ehdolla kummiskin, että, jos likaviemäri syystä tai toisesta havaitaan haitalliseksi tai terveydellisessä suhteessa vahingolliseksi, Tehtailija Mattsson on velvollinen sitä silloin annettavien määräyksien mukaan korjaamaan ja pahimmassa tapauksessa kokonaan sulkemaan." Lokakuun alussa kauppalanhallitus antoi Mattssonille luvan "teettää ja toistaiseksi ylläpitää anomansa likaviemäri, joka on vietävä jokeen asti Wesijärven kadun alitse, kuten kartta osoittaa, jotapaitsi Tehtailija Mattssonin on vuokralaisille korvattava se vahinko joka viemärin kaivannon kautta mahdollisesti heidän mailleen syntyy."

Vuoden 1903 alussa talonomistaja Virta, joka omisti talon Hämeenkadulla, ilmoitti kauppalanhallitukselle, että saman kadun varrella olevan saunan likavesi juoksi hänen talonsa kohdalla maan pinnalla ja pilasi hänen tontillaan olevan kaivon veden. Virta vaati kauppalaa rakentamaan tälle kohdalle likaviemärin. Kauppalanhallitus pysyi entisessä kannassaan, minkä vuoksi Virta valitti asiasta kuvernöörille. Valituksen johdosta antamassaan lausunnossa kauppalanhallitus huomautti, että jos se nyt velvoitettaisiin rakentamaan viemärijohtoja yksityisten saunavesille, siihen varmaan kohdistuisi samanlaisia vaatimuksia muidenkin taholta.

Kauppalanhallitus huomautti vielä, että kauppalassa tonttien myynnistä kertyneet varat olisi säilytettävä lääninrahastossa erillisenä rahastona, jota oli kuvernöörin esityksestä ja senaatin suostumuksella käytettävä kauppalan tarpeisiin. Kun rahasto nyt oli määrältään 15 000 mk, anoi kauppalanhallitus, että varat luovutettaisiin kauppalalle käytettäväksi yksinomaan likaviemärien rakentamiseen. Siinä tapauksessa kauppalanhallitus sitoutui rakennuttamaan kyseisillä varoilla ja muilla mahdollisilla varoilla likaviemärijohtoa niin pitkälle kuin varat riittäisivät, etupäässä kuitenkin Aleksanterinkadulle pääjohdoksi kadun muutenkin suuremman viemäritarpeen vuoksi.

Huhtikuussa 1903 kauppalanhallituksessa "esitettiin useiden kauppalan asukasten lähettämä anomus likaviemärin rakentamisesta kauppalaan ja päätettiin lausunnon antamista varten lähettää Rahatoimikamariin." Eräs anomuksen tekijöistä oli piirilääkäri Oscar Londén ja pyyntö koski likaviemärin rakentamista Hämeen-, Aleksanterin- ja Nikolainkaduille (nyk. Vapaudenkadulle). Rahatoimikamarin mielestä viemärit olivat tarpeen, mutta koska ne vaativat suuria kustannuksia, ehdotettiin viemäriä silloinkin aluksi vain Aleksanterinkadulle. Asia oli sittemmin esillä kauppalanhallituksessa useampaan otteeseen, mutta tuloksetta. Viemärijohtojen rakentaminen jäikin tulevan kaupungin tehtäväksi muutama vuosi myöhemmin.

Toukokuussa 1903 kauppalanhallituksessa Talonomistaja Richterin anomuksesta päätettiin velvoittaa tontin N:o 102 [nykyinen katuosoite Harjukatu 32 – Mariankatu 2] omistaja kiireimmiten varustamaan makkinsa alustan sellaiseksi, ettei sieltä naapurin rasitukseksi juokse likaa eikä muuta roskaa. Sitäpaitsi määrättiin hänet kuukauden kuluessa tiedon tästä päätöksestä saatuaan neljänkymmenen markan sakon uhalla panemaan aidan tonttinsa ympärille ja korjaamaan sortunut katu.

Elokuussa 1904 käsiteltiin kauppalanhallituksen kokouksessa jälleen viemäriasioita: "Koska Rakennusosakeyhtiö Rauhalan [nyk. katuosoite Rautatienkatu 10 – Puistokatu 5], Tehtailia Henrik Mattsson'in ja Talonomistaja Kaarle Wilhelm Sandelin'in pihamailta [Rautatienkadun ja Hämeenkadun kulma] tässä kauppalassa johdetaan likavettä kaduille, joilla se levittää pahaa hajua ja on yleiselle terveydelle vahingollinen, päätti Kauppalanhallitus Terveydenhoitosäännön määräysten mukaisesti vaatia, että Hollolan kunnallislautakunta, jolle tämänlaiset toimet tässä kauppalassa kuuluvat, ryhtyisi kiireellisiin toimenpiteisiin tämän epäkohdan poistamiseksi."

Vuonna 1905 kauppalanhallitus päätti luovuttaa Lahden Osuusmeijerille tontin n:o 3 korttelissa n:o 27 (nyk. osoite Mannerheiminkatu 10 – Salininkatu 1) ja päätti samalla, että meijerin tulee "johtaa likatorven ulos kauppalasta kuin myöskin valvoa, ettei sikatarhaa tai muuta terveydelle vahingollista laitosta tontille aseteta." Kesäkuussa 1905 rahatoimikamarissa "Lotta Majanderin [nyk. katuosoite Aleksanterinkatu 4] anomus, koskeva viereisen talon [Aleksanterinkatu 6] likaveden juoksua hänen tontillensa, päätettiin lähettää Kauppalanhallitukselle ja pyytää Kauppalanhallitusta pakoittamaan kauppias Nordgrenia johtamaan likavetensä niin, ett'ei se juokse toisten pihamaalle."

Julkaistu aikaisemmin: Hollolan Lahti 1988: 4: 4–8. Tarkistettu heinäkuussa 2004.

Lähteitä

• Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuosina 1866–1985. Lahden kaupunki. Vammala 1992.

• Heikkinen, A.: Hollolan historia III. Taloudellisen ja kunnallishallinnon murroksen vuosista 1860-luvulta toiseen maailmansotaan sekä katsaus Hollolan historiaan 1940–197. Hollolan kunta. Lahti 1975.

• Nieminen, K.: Lahden kauppalan historia. Lahden kaupunki. Lahti 1920.

Arkistot

• Lahden kaupunginarkisto: Lahden kauppalan yleisen kokouksen, kauppalanhallituksen, rahatoimikamarin ja terveydenhoitolautakunnan pöytäkirjat

• Hollolan kunnanarkisto: Hollolan kuntakokouksen ja kunnallislautakunnan pöytäkirjat