Hollolan pappila

Hollolan vanha kirkkoherranpappila

Hollolan vanha pappila

Hollolan vanha kirkkoherranpappila sijaitsee aivan Hollolan keskiaikaisen kivikirkon vierellä, sen itäpuolella. Alue on ikivanhaa kulttuurimaisemaa, jota reunustavat Kapatuosian linnavuori luoteessa, Vesijärvi idässä ja pappilan entiset peltoalueet etelässä. Vanhin maininta Hollolan kirkkoherrasta on vuodelta 1328, mutta seurakunta on katsottu perustetuksi jo 1200-luvulla. Pappilan rakennuksista ja niiden sijainnista ei ole keskiaikaisia lähteitä, vaikka joistakin pappilan maa-alueista – lähimpänä tunnettua pappilanpaikkaa näistä "kirkon niitty" – on säilynyt näinkin vanhoja tietoja. Pappila muodosti oman kylänsä, johon kirkkokin rakennettiin. Kustaa Vaasan aikana kruunu otti haltuunsa pappilan maat, rakennukset ja karjan. Tilasta tehtiin nyt kuninkaankartano joksikin aikaa, kunnes se vuonna 1572 palautettiin seurakunnalle kirkkoherranpappilaksi. Kuninkaankartanoon perustettu salpietaritehdas jatkoi toimintaansa vielä 1600-luvun puolelle.

Pappilan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa 6. helmikuuta vuonna 1706. Tuolloin paloi myös rovasti Gustaf Bernerin suuri omaisuus, johon kuului runsaasti kulta- ja hopeaesineitä ja 900 taalarin arvoiseksi katsottu kirjasto. Isovihan jäljiltä pappila oli sitten muutoinkin rappiolla. Seuraava tulipalo pappilaa kohtasi toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1756, jolloin paloi pappilassa sijainnut arkisto. Tämän ja isovihan aikana sattuneiden Hollolan kirkonarkistojen tuhoutumisten vuoksi tiedot Hollolan seurakunnan ja pappilan varhaisemmista vaiheista ovat hyvin niukat. Viimeisin vanhalle tontille pystytetty päärakennus valmistui vuonna 1813 ja se toimii nykyään Hollolan seurakunnan juhlatilana. Vielä 1960-luvulla tontin pohjoispuolelle rakennettiin moderni pappilarakennus, jossa sijaitsee nykyään muun muassa seurakunnan arkisto.

Hollolan kirkko ja pappila (A) vuoden 1812 kartassa, Hollolan seurakunnan arkisto

Vanhin Hollolan kirkonympäristöä kuvaava kartta on pitäjänkartta noin vuodelta 1650, jonka seliteluettelossa ei kuitenkaan mainita pappilaa. 1700-luvun puolivälin pitäjänkartassa on kuvattu pappila tunnetulle paikalleen ja vuoden 1812 kartassa näemme jo useita pappilan rakennuksiakin.

Arkeologiset tutkimukset pappilan ympäristössä

Hollolan Kirkonkylän ympäristöstä oli löydetty ennen 1990-lukua jonkin verran irtaimia muinaisesineitä, kuten pappilan eteläiseltä peltoalueelta taltioitu ristiretkiaikainen solki. Runsaimmat löydöt on tehty Kapatuosian linnamäeltä, josta tunnetaan löytöjä kivikaudesta historialliseen aikaan, muun muassa viikinkiaikainen hopea-aarre, joka sisältää yli 300 hopearahaa. Vuonna 1998 Lahden kaupunginmuseon arkeologit löysivät pappilatontin eteläpuolelta rautakautisia esineitä, jotka viittasivat paikalla asutun jo ennen seurakunnan perustamista. Kesällä 2013 suoritetuissa tutkimuksissa rautakautista keramiikkaa löytyi jo itse pappilatontilta. On selvää, että jo ennen kirkon ja pappilan rakentamista nykyinen Hollolan Kirkonkylä on ollut merkittävä rautakautinen asutus- tai puolustuskeskus. Viimeisissä tutkimuksissa havaittiin, että maassa säilyneet merkit ihmisen toiminnasta näyttäisivät jatkuvan suoraan tai lähes suoraan rautakaudesta historialliseen aikaan, mutta arkeologisen aineiston perusteella ei toistaiseksi kyetä sanomaan, milloin mahdollisesti paikalla aiemmin ollut talo ja tila muutettiin pappilaksi.

Kirjallisuus ja arkistolähteet

Kuusi, Sakari: Hollolan pitäjän historia. Muinaisuuden hämärästä kunnallisen elämän alkuun 1860-luvulle. Osta 1 ja 2. Toinen yhdistetty ja korjattu painos. Salpausselän kirjapaino, Kukkila 1980 (alkup. 1935 ja 1937).

Pellinen, Hanna-Maria: Päijät-Hämeen keskiaikaiset pappilat. Hollolan, Padasjoen ja Sysmän pappilatonttien arkeologinen inventointi. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen arkisto ja Museoviraston arkisto, 2014.