Kerttu-Kaarina Suosalmi

Tuotanto Tuotanto|Tekstinäyte Tekstinäyte

Suosalmi-Karden, Kerttu Kaarina

s. 1921 Lahti
k. 2001 Hämeenkoski 

Proosaa, runoja ja näytelmiäkin kirjoittanut Suosalmi pääsi ylioppilaaksi vuonna 1943 ja valmistui sosionomiksi vuonna 1946. Lisäksi hän suoritti opintoja Helsingin yliopistossa.
Hän työskenteli opettajana ennen ryhtymistään ammattikirjailijaksi.

Kerttu-Kaarina Suosalmi sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuosina 1970, -77, -83 ja -89, Hämeen läänin taidepalkinnon 1970, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon palkinnon, Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon vuonna 1989 sekä Aleksis Kiven palkinnon vuonna 1993.

Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 2. Kerttu-Kaarina Suosalmi on kuvannut lapsuutensa kotikaupunkia Lahtea:"Minun lapsuuteni maisema oli pikkukaupungin idylli. Turvallinen talo, suuri piha puineen, nurmikkoineen, lehtimajoineen. Sen vieressä vanha asema balkongeineen, platformeineen, asemamiehineen, kasööreineen, junanlähettäjineen, järjestelyvetureineen, joista toinen oli nimeltään Kukko ja toinen Kana. Siihen liittyi Loviisan pikkurata suloisine niittykukkapenkereineen. Asemapäällikkö Lundgrenin porsas, jolla oli sininen sillkirusetti kaulassa. Asematori, siinä muutama issikka, johon äitini usein hätäpäissään heittäytyi kun oli myöhästymässä koulusta. Harju, jolla oli hautausmaa . . . Siihen liittyi Gustavssonin limonaditehdas, pitkä talo, jonka pihassa syreenien keskellä kuormattiin juomakoreilla tukevan hallavaharjaisen tamman rattaita. . . Lahdessa pikkukaupunkina oli vanhaa vuosisadan vaihteen jälkeen syntynyttä teollisuutta. Se oli kasvanut tasaisesti kaupungin myötä. Nyt syntyi humauksessa uusi. Kasvumuutoshan on sinänsä positiivinen asia, mutta silloin kun se tapahtuu liian nopeasti, kun se alkaa vapisuttaa perustuksia, horjuttaa balanssia. Kun kaupunki joutuu henkiseen sekasortoon pitkäksi aikaa, silloin se on pahasta. Eikä tämä kaupunki ole vieläkään aivan toipunut."

Suosalmen lapsuuteen liittyy olennaisesti kesäinen elämä veden äärellä Päijänteellä. Tyttö alkoi jo pienenä liikkua hyvin itsenäisesti vesillä ja luonnossa. Isä oli intohimoinen purjehtija, ja äiti oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa meren rannalla, joten kiintymys vesielementtiin oli yhteinen koko perheelle. . .
Suosalmi aloitti luku- ja kirjoitusharrastuksensa erittäin varhain. Jo viidennen ikävuoden tienoilla hän kirjoitti runoja, kahdeksanvuotiaana hän osasi Koskenniemen Kootut-runot ulkoa, kymmenvuotiaana hän luki ensimmäisen kerran Tolstoin Anna Kareninan. . . Suosalmi on siis kirjoittanut lapsuudestaan saakka, vaikkei koskaan ajatellutkaan ryhtyvänsä kirjailijaksi. Pääasiassa hän kirjoitti runoja, päiväkirjat täyttyivät proosatekstistä. 
(Lassila, Eija, 1984)

Juhani Salokanteleen (2001) mukaan Suosalmea luonnehti kirjailijana ja ihmisenä harvinaisen välittömänä ja intensiivisenä pysynyt suhde nuoruuteen.
Kerttu-Kaarina Suosalmi julkaisi myös kuusi kirjaa lapsille ja nuorille sekä kirjoitti elokuva- ja tv-käsikirjoituksia ja näytelmiä, joita on esitetty mm. Kansallisteatterissa. == Tuotanto ==

==

Romaanit

Tehtävä VPT. Nuorisoromaani. Otava 1963.

Neitsyt. Otava 1964.

Nyt saapuu Annamaria. Otava 1965.

Hyvin toimeentulevat ihmiset. Otava 1969.

Venematka. Otava 1974.

Tummelin kevät. Gummerus 1976.

Jeesuksen pieni soturi. Uusi kirjakerho 1977.

Onnen metsämies. Gummerus 1982.

Ihana on Altyn-köl. Gummerus 1988.

Runot ja novellit

Melanmitta. Runoja. Otava 1950.

Meren Maaria. Runoja. Otava 1952.

Synti. Kaksi novellia. Otava 1957.

Rakas rouva. Gummerus 1979.

Kenkää suurempi jalka. Novellikokoelma. Gummerus 1992.

Näytelmät ja kuunnelmat

Uudenkuun juhla eli Tarinoita vanhasta talosta: äänilevy. Otava 1959.

Vanha morsian. 1978.

Satahampaiset. Kaksi näytelmää. Gummerus 1981.

Saari joka liikkuu. Kustannus oy Teatteri 1986.

Omien teosten käännökset

unkarin kielelle:

Onnen metsämies, 1986

Rakas rouva, 1992

viron kielelle:

Hyvin toimeentulevat ihmiset,1978 

Onnen metsämies, 1995

Muutuotanto

Uudenkuun juhla eli Tarinoita vanhasta talosta. Otava 1955.

Sadun lintu ja Takkutukka. Otava 1960.

Tule takaisin Menninkäinen! Otava 1961.

Tekstinäyte

Veijo aukaisi pahvilaatikot, leikkasi puukolla narut poikki. Annikki aukaisi aina solmut ja keri narut talteen - mitä nyt enää tehtäisiin naruilla, tämä talo oli viimeinen etappi, hänen hankintojensa päätepiste, hänen elämäänsä ei enää mahtuisi muita taloja. Täällä oli selvittävä kaikesta - ensin talon velat, sitten lasten opintovelat, sitten mahdollisen väitöskirjan aiheuttamat velat - hän olisi vanha mies ennen kuin olisi omillaan, jos koskaan. Ensimmäisen kerran hän nyt näki elämänsä järjestettynä; koronmaksu, lyhennys, koronmaksu, kaksi kertaa vuodessa, määräpäivinä. Hänet oli sidottu systeemiin, hän oli elin- ja yhteiskuntakelpoinen niin kauan kuin pystyi maksamaan velkansa.

Veijo nosteli laatikoista paperipinkan toisensa jälkeen, täyteen kirjoitettuja liuskoja, sata, kaksi, kolmesataa. Hän heitti ne pöydälle erikorkuisiin pinoihin. Siinä oli auto ja hevosvoimat, talo ja tavarat, siinä oli hänen tuottamaton pääomansa, tähän hän oli uhrannut aikaa ja tässä se vuodesta toiseen rapistui, saakeli, niin kuin joku käyttämätön huvila. Ja entä sitten, jos ja kun väitöskirja on valmis, mikä olisi sen käytännöllinen arvo, mitä se hänelle tuottaisi? Ei mitään. Se oli kuin joku kunnialegioonan nauha rintapielessä, väitöskirjan jälkeen hän edelleen maksaisi velkoja, korjaisi iltakaudet kehnoja aineita, opettaisi astevaihtelua ja Seitsemää veljestä, purnaisi omaa opetustaan vastaan, metodeja, päämääriä vastaan, söisi kuin joku helvetin lohikäärme omaa häntäänsä. Minkä ikäinen tuo simcamies oli, tuskin neljääkymmentä, kouluja käymätön, mutta tiesi alusta lähtien mihin pyrki. Mitä oli hänen kolmesataa liuskaa tuon miehen konkreettisten arvojen rinnalla. Ei mitään.

Hyvin toimeentulevat ihmiset, 1969

Lähteet:

- Suomen Kirjailijat 1945-1980. SKS 1985, s. 665-666.
- Miten kirjani ovat syntyneet 2. WSOY 1980, s. 170-171.
- Lassila, Eija. Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanien maailmankatsomus. Oulun yliopisto. Kirjallisuuden laitos. Pro gradu -tutkielma 1984, s. 15-16.
- Juhani Salokannel. Helsingin Sanomat 15.2.2001.