Erkki Norell

Erkki Norell

(s. 1940)

Tietoa kirjailijasta

Helsingissä syntynyt, nykyään Vääksyssä asuva Norell harrastaa kalastusta, valokuvausta, kirjoittamista ja yhdistystoimintaa.

Opinnot ja ammatit:

- merkonomi
- MKT ja MAT -tutkinnot
- myyntimies, Sammutin Oy (1965-70) 
- markkinointipäällikkö, Rapala (1970-87)
- tehtaan johtaja, Rapire, Irlanti (1987-91)
- yrityskonsultti, Rapala (1991-92) 
Hän jäi sairauseläkkeelle vuonna 1992.

"Tarinani pohjautuvat omakohtaisiin kalastus- ja luontokokemuksiin.
Moneen tarinaan liittyy kalastusvinkkejä, jotka ovat suoraan tai muunneltuna soveltuvia lukijan omaan kalastukseen.
Mukana kalastusmatkakuvauksia eri puolelta maailmaa, myös historiakuvauksia eri maista.
Lapin historiaan liittyviä tarinoita: esim. Operaatio Kulkunen ja Hugo Sandberyin konesavotta " Norell kertoo.

Erkki Norellin useiden kirjojen kalastustapahtumat sijoittuvat hänen kotikuntaansa Asikkalaan; Kalkkistenkoskelle ja Päijänteelle. Lisäksi hän on kirjoittanut Kalkkistenkosken perhoista ja niiden historiasta.

Tuotanto

Novellikokoelmat

Elämäni perhot. WSOY 1995.

Perhokalastajan vuosi. WSOY 1997.

Kaukana kalassa. WSOY 1999.

Kalapäiväkirjani kertomaa. WSOY 2001.

Kalaretkieni Lappi. WSOY 2004.

Jopas sattui...: kalastuskommelluksia seitsemältä vuosikymmeneltä. Otava 2005.

Muu tuotanto

Kalaretkien perhonsidontaopas. WSOY 1996.

Tekstinäyte

Kalkkis-perhot ovat syntyneet lähes varmasti pankinjohtaja Wasastjärnan avustuksella. Hänellä oli ollut vieraana Kalkkistenkoskella muutama englantilainen urheilukalastaja, nimenomaan perhokalastaja. Siinä oli tutkailtu erilaisia perhoja ja niillä kalastamista. Wasastjärna oli pyytänyt silloista soutajaa Abel Mannista hommaamaan muutamia suuria Kalkkisten siikaperhoja. Manninen pisti poikansa asialle, ja englantilaiset saivat mukaansa Lontooseen näytteet siikaperhoista, joista piti sitoman oikeat jäljitelmäperhot. Samoin he saivat vietäväkseen tarkat tiedot myöhemmin syksyllä esiintyvästä tummasta, joskin pienemmästä siika- eli vesiperhosta, josta myös odotetiin omaa sidosta.

Seuraavan kesän aikana nuo uudet sidokset olivat Kalkkisten Kalastusklubin silloisen jäsenten käytössä. Oli vaaleampi malli samoin kuin myös tummempi perho, joka puolestaan oli sidottu pienempään koukkuun. Tuolloin elettiin ensimmäisen maailmansodan loppuaikoja, jolloin elämä maassamme muutoinkin oli hieman sekaisin. Ehkä juuri tästä syystä kokeilut uusilla perhoilla jäivät puolinaisiksi. Kalastajien merkinnät olivat myös sangen ylimalkaisia, joten monet tuonaikaiset tiedot ovat enimmäkseen olettamuksia.

Elämäni perhot : Kalkkisten vaalea ja tumma, 1995.