Anja Laitinen

Anja Laitinen

(s. 1940)

Puumalassa syntyneen ja nykyisin Lahdessa asuvan Anja Laitisen harrastuksiin kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, teatteri ja ulkoilu.

Opinnot ja ammatit

- kauppateknikko, Markkinointi-instituutti
- merkonomi, Savonlinnan liiketaloudellinen instituutti
- opintoja Suomen Nuoriso-opistossa
- myynti- ja toimistotehtävät, liikeala (1958-83)
- kanslisti, Savonlinnan kaupungin sosiaalitoimi (1984-2003)

Anja Laitinen on saanut Lahden Runomaratonin kunniamaininnan vuonna 2001.

Teokset

Anja Laitisen runoja on julkaistu kolmessa antologiassa: Vino pino: antologia runoa ja proosaa (Linnalan kansalaisopiston kirjoittajaryhmät 1998), Vapaus nyt: valikoima kilpailurunoja (toim. Petri Tamminen. Lahden Runomaraton 2001),Taloni katon vei tuuli (toim. Anneli Pääkkönen. Kirjoittajayhdistys Akseli 2004) sekä Uunista ulos -runoa ja proosaa * (toim. Reijo Pakarinen. Kirjoittajayhdistys Akseli 2008). Häneltä on myös ilmestynyt runokokoelma Serpentiinitie (Imprimatur, 2006). Lisäksi hänen runojaan on julkaistu Taite-lehdessä (nro 3-4/2006).

Kaksikymmentä vuotta vertaistukea : Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistys ry 20.2.1990 - 20.2.2010 : lyhyt historiikki. Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistys, 2010.

Tekstinäyte

Tuomi levittää
valkean maton
Kuljen kuin keiju
etten tallaisi
viatonten vaatetta

Vapaus nyt, 2001.
Serpentiinitie : runoja, 2006

• Kirjoittajayhdistys Akseli ry:n Uunista ulos sijoittui Päätalo-Instituutin vuosittain järjestämässä omakustannejulkaisujen Möllärimestari-kilpailussa antologiasarjassa toiseksi.

Anja Laitisen tekstejä

Junasta jäänyt

Asemalaituri tyhjenee juna lähtee mutta matkustaja seisoo laiturilla numero yksi

nopea pendoliino kiitää ohitse kuin aika se jättää hitaan

lähtijöitä ja tulijoita liikkuu aina asemilla matkustajia ei mistään - ei mihinkään

laiturilla numero yksi seisoo junasta jäänyt

Enkelipuhelin

Enkelipuhelin ei vastaa päivystys suljetaan tänä yönä soita huomenna

                                                     huomenna

huomenna jätä viesti viesti viesti

hätä on suurin yön hiljaisina hetkinä lähiökapakan valot sammuvat ja sielussa on vamma

jos huomista ei tule enkelini valkeat siipesi saavat mustan tahran

Uudempia runoja

Ruusu on ruusuisin

juhannuksena

yöttömän yön kukka

valvoo rakkauden tekoja

terälehdet vaikenevat

oksan varjossa katse

+++

Täyden kuun aikana

kumahtavat keskiyön kellot

rattaat kolisevat pihamaalla

satojen vuosien piina

painaa kuljettajaa

hän etsii kirkkotietä

+++

Puolikuun punaiseksi

värjäämät ripset

silmien alla varjojen vako

hiekan ja lehtien kahinassa

eilisen äänet

iltakävelyn totuus

ihminen jättää jäljen

päivitän turhaan

eletyn elämän askeleita

Kädet vapisevat täysikuun humalasta

                     mandoliinikrapula

yön lävitse varjokujia, rännikatuja pitkä matka vaarallisella joella

yön lävitse

Siirappipurkissa kasvaa anopinkieli ikkunaverhossa mansikat tässä kuvassa kuuluu keinutuolin narahdus

jos olisin perillä olisi perillä - nyt

Kadunlakaisija on armoton tienposkeen hiekka kuolleet lehdet kaikki askelten jäljet

+++

Ristiriitainen kaupunkikuva

                bisnes-city

korkeakulttuuria ja väkivaltaa

kauppakatu vilisee markettien mainoksia pyörätuoleja kärsiviä kasvoja

muovikassimies horjahtelee silmät harittavat olemus tyhjää täynnä ilma tiheä huudoista huomaa rakasta

kiirehdin askeleita pelkään - itseäni?

60-luvun runoja

Asemalaituri

Raiteiden viitoittama perspektiivi hälisevien, nauravien, surullisten ihmisten massa

Huomio, huomio… ensimmäinen raide pikajuna lähtee pohjoiseen

Vihellys, pyörien ääni hei, muista kirjoittaa, tavataan sitten…

Huiskuttavien käsien jälkeen tyhjä asemalaituri kauaksi suunnattu katse

Punainen lehti

Verenpunainen vaahteranlehti kadun vieressä

kirpeä läikkä asfaltissa

Kiireiset askeleet, kulkijat katujen yli,

suljetut silmät, huolien painamat juonteet

Kuka huomata voi;

miksi maassa on punainen vaahteranlehti

miksi taivas on kirkas

ja kadut niin harmaat

Tanssi

Tuulen henkäys pölyisellä tiellä

huolettomien päivien tanssi

teitä pitkin

esitanssijattaren hulmuavat kiharat

ja rytmin lumo

mukaansa vievät

tomupilvivanassa tuuli kujertaa

Päivien saattajana soi cha-cha-cha hirtehisesti vieressä nauraa musta kuolema