Myllymäen kalliolla

Kuva: Irma Alarto

Päivittäisen kävelyretkeni tärkein pysähdyspaikka on Myllymäen kallio. Sen reunamalta katsellessani itää kohti levittäytyy keskikaupunki kuin tarjottimella eteeni. Sinisenä kimaltelee Vanajavesi. Takana näkyy Kappolanvuori. Keskellä kaupunkia kohoaa valkoinen kirkko. Vasemmalle kun katsoo, niin siellä seisoo vanha uljas Hämeen linna ja komea Lyseon rakennus. Näky on lähes samanlainen kuin se oli 75 vuotta sitten. Onhan sinne kaupunkiin tosin rakennettu useita korkeita asuintaloja, siis onhan se keskikaupunki vähän kasvanut. Itse Myllymäen kallio on aivan erilainen

Kuva: Irma Alarto

nykyisin kuin silloin ennen. Kallion päällys on puuton, nurmikkoinen ja sinne on rakennettu lapsia varten tuulimylly ja leikkipuisto istutuksineen. Hyvä niin, mutta silloin vuosikymmeniä sitten oli kallion päällys meidän lasten oma Pikkumetsämme. Se oli aivan täynnä nuorta puustoa ja pensasta. Polut risteilivät sinne ja tänne. Oli jännittävää leikkiä inkkaria ja sotaa kapeilla poluilla. Siellä täällä oli isoja kivenlohkareita joiden välissä oli vettä, siis pieniä lammikoita, joissa uiskentelivat sammakot. Keväisin oli meillä lapsilla hyvä tilaisuus seurata sammakonkudun kehitystä. Veimme kotiin keittiön ikkunalaudalle lasipurkillisen vettä, jossa uiskenteli nutipäitä. Oli mielenkiintoista nähdä niiden kehittymistä oikeiksi sammakoiksi. Pikkumetsästä poimimme ensimmäiset sini- ja valkovuokot ja kielot. Lammikoiden ympärillä kasvoivat pajupensaat. Kilpailimme kuka osasi linkkarilla veistää hienoimmin kirjaillun kävelykepin pajupuun oksasta. Ja myös siitä kuka osasi tehdä parhaiten soiv

Kuva: Irma Alarto

an pajupillin

Eräänä päivänä kävelimme pitkin kallionlakea etelän suuntaan, naapurin täti oli oppaana Kävelimme metsän halki ja tulimme paikkaan, jossa oli kiviä ja niiden keskellä oli hyvin kirkas pieni lähde. Täti kertoi, että kauan sitten oli kuningas pysähtynyt ratsastusmatkallaan juuri tähän ja juottanut janoisen hevosensa tässä lähteessä, sen vuoksi oli lähde saanut nimensä, siis se oli Kuninkaanlähde. Lähde on samalla paikalla vielä tänäkin päivänä. Sen ympärille on istutettu kukka-asetelma ja katos suojaamaan lähdettä. Paikalla on hyvinhoidettu puistoalue ja lasten leikkikenttä.

Itse kallion Louhimokadun puoleinen reuna oli täynnä jännittäviä koloja. Kivilouhimo oli kai sijainnut siinä kallion kupeella. Kolot olivat mielestämme jännittäviä luolia. Siellä usein kiipeilimme kolosta toiseen. Muistan erään vapun aaton. Olin saanut hienot "beesväriset" pikkukengät, joissa oli päällä remmi, joka kiinnitettiin sievällä napilla. Tietysti piti lähteä kalliolle kiipeilemään. Ja hauskaa oli, mutta illalla kotona huomasin, että hienot uudet  kenkäni olivat aivan pilalla. Kengänkärjet olivat täynnä halkeamia ja naarmuja. Asuimme siinä aivan kallion lähellä, Torikatu 9, talo oli Luontilan omistama.  Talon länsipuolella pihaa oli paljon marjapensaita, sitten oli  puuaita. Sen takana oli kalliota. Keväisin tällä kalliolla kävivät Pelastusarmeijalaiset laulamassa, soittamassa rummuilla ja saarnaamassa pelastusta. Se oli hauskaa ohjelmaa meistä lapsista.

Juuri tällä paikalla oli kuulemma sijainnut viimeinen tuulimylly. Näitä tuulimyllyjä oli ollut kalliolla neljäkin myllyä. Tämä viimeinen mylly oli mylläri Sireniuksen omistama. Vanha mylly oli purettu ja uusi mylly oli rakennettu vuonna 1883. Pian mylläri Sireniuksen kuoltua mylly myytiin ja siirrettiin Ahlbackan kartanoon. Tästä kalliolta myllyn paikalta löytyy Myllymäki-yhdistyksen vuonna 1996 tekemä ja pystyttämä  taulu, jossa kerrotaan tarkkaan myllyn historiaa. Siellä on myös tuulimyllystä jääneitä myllynkiviä.

Niin tänäkin keväänä poimin ensimmäiset sinivuokot Myllymäen kalliolta. Jälleen tuli mieleeni  Pikkumetsä ja lapsuuden leikit.

Toukokuussa 2011   Irma Alarto