Lumikuninkaan kivi

Lumikuninkaan kivi on historiallisen ajan muinaisjäännöksenä rauhoitettu rajakivi vanhalla Kalvolan ja Sääksmäen rajalla. Nykyään se on rajakivenä Kanta-Hämeeseen kuuluvan Hämeenlinnan ja Pirkanmaahan kuuluvan Valkeakosken välillä.

Kun valtatie 3 rakennettiin moottoritieksi, kivi jäi aivan moottoritien varteen. Kivi on merkittynä nykyiseen peruskarttaan rauhoitettuna muinaismuistona. Kiven tiedot ovat myös Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa. Vuoden 1956 peruskartasta nähdään kiven tuolloin olleen Sääksmäkeen kuuluneiden Jutikkalan, Munteen ja Lahisten kylien sekä Kalvolaan kuuluneiden Sittalan ja Keikkalan kylien rajapaikka.

Kari Rydman kertoo kivestä näin:

Kun uusi moottoritie oli linjattu Pyhänsuon ja Tunturivuoren kupeelle, ja uusi peruskartta alueesta oli julkaistu, kauhistuin todella: moottoritie kulki täsmälleen yli sen kiven ja pisteen, jossa yhdistyvät kuin tuhatsakaraisena tähtenä niin vanhojen pitäjien kuin kylienkin rajat. Soitin Tampereen arkeologeille; siellä vähän etsimisen jälkeen muistettiin, että tuo kuuluisa kivi oli ollut edesmenneen ystävämme Anna-Liisa Hirviluodon silmäterä, ja "toivottavasti säilynyt".

Olen busseista ja autoista käsin tiiraillut moottoritien maisemaa, ja monesti arvellut sen itäpuolella näkeväni tuon paikkakuntamme 1600-luvun harvinaisen muistomerkin. itse asiassa tuo rajakivi on kirkon jälkeen vanhin Sääksmäen aarteista.

Muinaisten teittemme ylivertainen tutkija Matti Vakkilainen kuvailee kirjassaan "Vanhoilta valtateiltä" (1983) Kalvolan ja Saarioispuolen välistä muinaista ja vielä edellisissä kartoissa näkyvää Selkätietä tarkoin, ja poikkeaa sitten Tiihalan polulle (s. 361).

"[...] Tiihalan polku on eronnut luoteeseen juosseesta Selkätiestä länteen Tunturivuorelle noustessa. Se on vienyt ensin syvällä korvessa piilevän pitkän Pyhäsuon pohjoislaitaan, Sääksmäen ja Kalvolan väliselle Tiihalankiven eli Pyhäsuonveräjän rajapaikalle. Polun varteen, likelle rajakiveä on joskus raivattu vähäinen erämaa-asumakin, josta korkean kuusikon saartama ahdas heinittynyt tanner kiviraunioineen enää muistuttaa. Rajamerkkinä toimineeseen ja edelleen toimivaan Tiihalankiveen, matalahkoon viistopintaiseen luonnonjärkäleeseen, ovat isonjaon maanmittaajat hakkauttaneet tavanmukaiset renkaansa ja numeronsa. Järkäleen kaltevaa kylkeä verhoavan sammalpeitteen alta löytyy kuitenkin vanhempi ja itse asiassa harvinaisen mahtava kaiverrus, miltei neliömetrin laajuisen alan kattava 'WR A *619' eli 'Wasa Rex Anno 1619' kauniisti tyyliteltynä."

"Selkätieltä Tiihalaan polkua voi seurata helposti  - metsätyökoneiden runnomilla osuuksilla se kaiketi näkyy nyt selvempänä kuin koskaan -  mutta sen jatke Tiihalasta Pyhäsuon pohjoisreunan suuntaisesti Saarioispuolen kyliä kohden käy sitä hämärämmäksi. Maanmittaaja on pari vuosisataa sitten piirtänyt paperilleen poluksi tulkittavan katkeilevan juonteen, jota nykyisillä kartoilla ei kuitenkaan vastaa mikään katkoviiva eikä maastossakaan nykyään minkäänlainen kulunjälki."

Vakkilainen julkaisee kirjassaan loistavan kuvan tuolloin vielä löytyneestä Tiihalan polusta. Se jäänee tuoreeseen muinaishistoriaan, sillä moottoritien työmaa on perusteellisesti tuhonnut tuon muinaisen tieuran. Pyynnöstäni paikalla kävi Mirjam Saarela kuvaaja Leevi Milenin kanssa. He totesivat havaintoni pitävän paikkansa, mistä todisteena on oheinen kuva. Jotain muinaisesta sentään on tässäkin paikassa säilynyt...

Lähteet

• Kari Rydman: Lumikuninkaan kivi. Sääksmäki 2000, julkaisija Sääksmäki-seura
• Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos
• Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. Museovirasto
• Peruskartta 2132 01 Kalvola (1956). Maanmittauslaitos, Vanhat painetut kartat -verkkopalvelu.