Ero sivun ”Käynti Lammin viimeisessä savupirtissä” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(Yhtä välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 41: Rivi 41:
*Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon arkisto
*Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon arkisto


[[Category:Lammi]][[Category:Yleisiä_muistelmia]]
[[Category:Lammi]][[Category:Yleisiä_muistelmia]][[Category:Häme-Wiki]]

Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 09.55

Savupirtti, entisajan yleisen asumuksen on leviävä kulttuuri työntänyt maamme itä- ja pohjoisosien syrjäseuduille, missä vielä saattaa korven kätköissä nähdä savun lakeisräppänästä tupruttavan. Mutta muualla Suomessa on savupirtti jo kokonaan joutunut museotavaraksi. Vain siellä täällä saattaa nähdä jonkun savupirttivanhuksen seisovan kuin muistona menneiltä ajoilta. Tällainen ”elävä muisto”, Etelä-Hämeen ehkä viimeinen, on Lammilla, missä sen lakeisesta yhä savu tupruaa kuten toistasataa vuotta sitten.

Ensivaikutelma

Mennessäni viime joululomalla katsomaan tätä viimeistä edustajaa satuin juuri parhaaseen lämmitysaikaan. Koko pirtti oli savuverhon ympäröimä, savua tuli lakeistornista, tuli ovesta - ja näyttipä se löytävän tiensä seinänraoistakin.

Kun yritin avata matalaa ovea, joka oli jollain merkillisellä laitteella pöngitetty raolleen, ilmestyivät oven yläreunan savun joukkoon äkkiä silmät, jotka ihmeissään tuijottivat ulos – tosiaankin hiukan niin kuin ”piru kannusta”, kuten Linne sanoi suomalaisista savupirttien asumuksista. Pian siinä kuitenkin tutustuttiin, ja selitettyäni asiani oli eukko heti valmis, sipaisi liinan paremmin päähänsä, ja osoittaakseen tuntevansa muitakin kuin pirttinsä kysäisi tämä aikaansa seuraava savupirtin asukas näennäisesti hyvinkin välinpitämättömästi, onko valokuvauskonetta mukana. – Astuttiin siitä sitten pirttiin. Yrittäessäni sijoittautua vähän arvellen lähemmälle tuolille sujautti eukko alle vanhan sanomalehden, sivumennen huomauttaen: ”… kun toi kana joka paikassa ronaa… Äskenkin yritti pöydälle…” – Ja tosiaankin – nurkassa kökötti laatikon laidalla pirtin toinen asukki, kanavanhus, ennen kai valkoinen, nyt hiukan epämääräisen värinen, silmäpuoli ja muutenkin yhtä ränstynyt kuin koko pirtti, jonka historian eukko tuota pikaa pesää kohennellessaan kertoi.

Pirtin historia

Nykyisellä paikalla, puolisen kilometriä, Kurkijärven kartanosta, ei pirtti ole koko ikäänsä ollut – ja että sillä ikääkin jonkun verran on, todistaa päätyyn, ikkunan yläpuolelle kaiverrettu vuosiluku 1828. Alun perin se oli muutaman kilometrin päässä olevan Hakain kartanon ”oloolla saarella”. Täältä sen siirsi nykyiselle paikalleen n. 65 vuotta sitten muuan pelimanni ”Talperin Kalle”. Talperi oli mustalaisten sukua ja ulkomuodoltaan pelottavan näköinen. Pikku hiljaa hän kai olisi pirtissään pelimannina elellyt, ellei rakkaus olisi iskenyt mieheen kynsiään. Mutta koska Kallea ei oltu kastettu eikä ripillä käytetty, näytti avioliittoon pääseminen vähän vaikealta. Silloin Kallen mielitietty, Tiina opetti sulhaselleen lukutaidon ja seuraavana vuonna mies ristittiin, laskettiin ripille ja vihittiin yhteen kyytiin.

Savupirttinä sai mökki olla pitkät ajat, mutta lopulta meni mahtailun henki Kallen parempaan puoliskoon, joka kuului sanoneen: ”Ennen mä vaikka rupia polvistaan syön, kun koko ikää savupirtissä elän.” […] murheen merkkikiuas purettiin ja tilalle muurattiin jonkinlainen uloslämpiävä ”kakluunitötterö piiseineen”.

Uloslämpiävänä se pysyi kunnes sen osti nykyinen omistajansa, Nummen Tilta. Talon hinta oli silloin kokonaista 20 markkaa. Tiltan aikana muuri – onneksi, tekisi mieli sanoa – sortui, ja koska Tiltalla ei ollut liikoja varoja, muurattiin entisistä tiilistä taas kiuasuuni, kuten alkujaankin ja sellaisena se on pysynyt.

Rakennus

Kooltaan ei pirtti ole suuren suuri. Pituutta sillä on 3,85 m, leveyttä 3,60 m ja korkeutta sisällä keskikohdalla 2,30 m. Vaikka pirtti on näin matala ei savu tee juuri lainkaan haittaa. Istuessa ei sitä huomaa lainkaan, ja Tilta – pienikokoinen kun on – voi siellä melko hyvin seistäkin.

Alkujaan on pirtin edessä ollut eteinen ja sen toisella puolella aitta – siis yhdistettävä, joka Venäjällä on sangen tavallinen. Mutta kun aitta siirrettiin pois, ei eteinenkään kaksiseinäisenä pysynyt pystyssä, ja nyt ei ole eteisestä enempää kuin aitastakaan jäljellä.

Kivijalkaa ei ole vaan pirtti on rakennettu maavaraan, ja ympärille on luotu multiaiset estämään pahimman vedon käynti lattian alta. Ikkunoita on alkujaan ollut kolmekin […] Niistä kuitenkin on suurin, siis oikealla oleva, tukittu hirsillä, luultavasti pirttiä uudelleen rakennettaessa. Vasen sivuikkuna on ollut käytössä vielä 10-kunta vuotta sitten, mutta koska se oli niin alhaalla, että ympärillä laiduntavat kartanon lehmät ulottuivat sen turvallaan särkemään, on aukon molemmin puolin naulattu lautoja ja väli täytetty räsyillä. Ainoa jäljellä oleva on pieni neliruutuinen, yksinkertainen.

Lattia on tehty puolen metrin levyisistä, vahvoista kirveellä veistetyistä lankuista. […] Lankut ovat pahoin pahasti painuneet ja monien väleissä on useiden cm:ien levyisiä rakoja, käsittää, että lattialla käy voimakas veto. Ja kun yksinkertaisessa lautaovessa on yli sentinkin levyisiä, vain osaksi räsyillä tukittuja rakoja, on selvää, että tarvitaan todella rautaista terveyttä tällaisessa pirtissä elämiseen.

[…]

Lämmityksen ajaksi vedetään lakeistorven sulkeva räsytukko pois, ja avataan ovi raolleen. Osa savusta tulee kiuaskiven läpi, mutta suurin osa suun kautta, jolloin liekit joskus tapailevat kattoa. Kuivilla puilla lämmitettäessä täytyykin aina panna päällimmäiseksi märkiä leppiä, jotteivät lieskat sytyttäisi kattoa.

Minkäänlaista hellalaitetta ei ole, vaan hiilet vedetään uunin etuosaan, ja niiden päälle asetetaan jaloilla varustettu pata.

[…]
Ilma oli pirtissä suorastaan harvinaisen raikas ja puhdas – sille ei kanakaan voinut mitään. Myöskään syöpäläisiä, torakoita enempää kuin muitakaan, ei näkynyt. Ei suotta sanotakaan, että täi kestää 7 lipeäkylpyä, muttei savusaunaa.

Asukas

Jos oli pirtti omalaatuinen, niin eipä anna asukaskaan paljoa perään. Viralliselta nimeltään hän oli Tilda Laaksonen, mutta tavallisesti hänet tunnetaan vain nimellä Nummen Tilta. Tumman ihon- ja tukanvärinsä mukaan hän on saanut nimen ”Musta-Tilta” tai hiukan romenttisemman ”Tumma-Tilta”. Savupirtissä hän on syntynyt ja kasvanut. Jo 10-vuotiaana hänen täytyi ajan tavan mukaan lähteä palvelukseen ja hän kehaisi jo 14-vuotiaana lihdanneensa pellavia kilpaa ”muijien” kanssa. Ainoa koulu, mitä hän on käynyt on rippikoulu – mutta sitä sitten varmuuden vuoksi kokonaista 4 vuotta. 71:stä ikävuodestaan huolimatta hän yhä elelee yksinään pirtissään. […]

Lähteet

  • Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon arkisto