Julius Ailio

Julius Edvard Ailio (19.7.1872 Loppi – 4.3.1933 Helsinki) oli arkeologi ja poliitikko, jonka isä oli J.B.Ax, Lopen ensimmäisen kansakoulunopettaja, otti myöhemmin sukunimekseen Ailio.

Opinnot ja ura

Ailio kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta vuonna 1892, vihittiin maisteriksi vuonna 1900 ja väitteli tohtoriksi aiheenaan Suomen kivikautiset asuinpaikat. Jo koulupoikana hän oli kiinnostunut Hämeenlinnan historiaan ja sen muinaismuistoihin, joten arkeologian, geologian ja kemian valitseminen esihistoriasta kiinnostuneelle pääaineiksi oli luonteva valinta. Julius Ailio tutki erityisesti Hämeen linnaa, jonka rakennushistoriasta hän julkaisi vuonna 1901 Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa saksankielisen tutkimuksen. Se julkaistiin suomenkielisenä Kaikuja Hämeestä -sarjassa. Hän sai tehtäväkseen kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin historian, jonka hän sai valmiiksi vuonna 1917. Teos sai tunnustusta myös akateemisella tasolla. Ailio tutki myös Hattulan vanhan kirkon rakennusvaiheita.

Julius Ailio toimi Museoviraston arkeologisen osaston johtajana vuosina 1898-1905, Helsingin yliopiston arkeologian dosenttina vuosina 1910-1926, ja hänet valittiin Kansallismuseon esihistoriallisen osaston johtajaksi vuonna 1920. Hän osallistui myös arkeologisiin tutkimusmatkoihin muun muassa Siperiaan ja Kuolan niemimaalle.

Hän oli ensin nuorsuomalaisten riveissä, mutta siirtyi vuonna 1906 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajana hän oli vuosina 1919-1921 ja 1924-1932, Tokoin senaatissa senaattorina ja Tannerin hallituksessa opetusministerinä vuosina 1926-1927.

Kansansivistystyö

Kansansivistystyö oli Ailiolla sydäntä lähellä. Hän oli vuosina 1909-1912 eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja yhtenä puuhaamassa Työväen Akatemian perustamista. Ailio toimi akatemian johtokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1924-1933. Hän oli yksi Hämeen museon perustajista Tampereelle. Ailio kirjoitti 18-vuotiaana Lopen omalla murteella, miten pellavaa oli kylvettävä ja hoidettava, kuvasi ja tallensi mm. talkoomenoja ja rakennuksia. Lisäksi hän kirjoitti kansatieteellisiä kuvauksia Lopen ulkohuonerakennuksista, Lopen kalastuksesta ja maanviljelyksestä. Vuonna 1902 ilmestyi tieteellinen tutkimus ”Lopen asunnot eri kehitysasteissaan”.

Ailion muistomerkki on Työväen Akatemian pihakalliolla, jonne Ailion tuhkauurna on kätketty.

Tuotantoa

• Kansatieteellinen kuvaus ulkohuonerakennuksista Lopella. 1896
• Kesäkausi Jäämeren ja Vienanmeren rannoilla matkamuistelma. 1899
• Burg Tavastehus, ihre Entwickelung und ihr Alter. 1901
• Hämeenlinna sen vaiheet ja sen rakennukset. 1901
• Lopen asunnot eri kehitysasteissaan, 1902
• Jääkausi ja sen jälkeiset ajat erityisesti Suomen oloja silmällä pitäen. 1903
• Raaseporin linnanrauniot kuvallinen matkaopas. 1905
• Die steinzeitlichen Wohnplatzfunde in Finnland I-II. 1909
• Die geographische Entwicklung des Ladogasees. 1915,
• Novgorodilaisten retki Hämeeseen v. 1311. 1915
• Hämeenlinnan kaupungin historia. 1, 1917, Teos on digitoitu ja nähtävillä Hämeenlinnan Lydiassa.
• Fragen der russischen Steinzeit. 1922.
• Karjalaiset soikeat kupurasoljet - katkelmia Karjalan koristetyylin kehityshistoriasta. 1922
• Hämeen museon opas. 1922 (useita painoksia)

Lähteet

• Sakari Wuorenrinne, Lopen Joulu 1983: Julius Ailio – loppilainen tiedemies
  
• Eduskunta - edustajamatriikkeli [1]