Vanajan pappila

Vanajan vanha kirkkoherranpappila

Vanajan vanha kirkkoherranpappila sijaitsee hieman alle puolentoista kilometrin verran Vanajan keskiaikaiselta kivikirkolta kaakkoon, Vanajaveden Miemolansalmen itärannalla, nykyisen Hämeenlinnan alueella. Pappilan itäpuolella kohoaa mäki, jota pitkin ennen on kulkenut tie kirkolle. Nykyään Vanhanpappilantie kulkee aivan pappilan vieritse. Heti päärakennuksen länsipuolella on rautatie, joka aikanaan lohkoi pappilan tontista pois osan puutarhaa ja jonkin ulkorakennuksen. Pappilansalmen rannat ovat savimaata mutta sekä tontin alue että vanhat kotipellot hiekkapohjaisia. Pappilan pihapiiri on rajoittunut melko suppealle, peltojen väliselle alueelle, jossa sijaitsee edelleen myös puutarha ja kasvimaata. Rakennuskannasta ovat vielä pystyssä vuonna 1832 valmistunut päärakennus, pihan itäsivun kookas aitta sekä länsireunalla sijaitseva muonamiesten mökki.

Vanajan vanha kirkkoherranpappila

Vanajan pappilan historiaa

Vanajan seurakunta lienee syntynyt jo 1200-luvulla, vaikka sitä koskevia lähteitä tunnetaan vasta 1300-luvun alkupuolelta. Oletetaan, että pappilan maat olisi lohkottu aikanaan suuresta Turun piispalle kuuluneesta Vanajan kartanosta, joka mainitaan vuonna 1324, mutta lakkasi pian tämän jälkeen olemasta. Juustenin kronikassa vuonna 1326 mainittu ”Johannes Curatus i Waanö” on ilmeisesti ensimmäinen nimeltä tunnettu Vanajan kirkkoherra. Seuraavat tiedot Vanajan kirkkoherroista ovat vasta 1500-luvulta.

Vaikka pappila lienee perustettu viimeistään 1300-luvulla, itse pappilasta on mainintoja vasta 1500-luvulta, jolloin se muun muassa paloi vuonna 1579. Uudelta ajalta pappila tunnetaan 2/3 manttaalin talona, jonka pellot olivat hyvä, mutta niityt, laitumet ja kalavesi heikot. 1600-luvulta on säilynyt tietoja pappilan kunnostamisesta, vuonna 1662 tällä mainitaan olevan kiirekin, koska pappila oli hajoamaisillaan. Edelleen pappilan vaatimista korjaustoimenpiteistä voimme lukea vuoden 1703 käräjäpöytäkirjasta. Maininnat rakennuksista ja niiden varustelusta ovat yksittäisiä: sauna, mallaspirtti, navetta sekä kunnostusta vaativat savupiiput. Vuonna 1707 vasta pystytetty päärakennus tuhoutui tulipalossa.

1700-luvun alkupuolelta lähtien pappilan rakennuksista saadaan jo yksityiskohtaisempaa tietoa. Vuonna 1729 pystytettiin asuinrakennus, joka käsitti salin ja kaksi kamaria. Rakennuskantaan kuuluivat myös toinen kaksikamarinen rakennus, pirtti, navetta, talli ja rehulato. Vuoden 1778 katselmuspöytäkirjaan on merkitty korjaustarpeina muun muassa vuotava katto, kivijalan sortuminen ja lautavuorauksen puute. Näiden korjausten ohella pappilaan tehtiin ensimmäistä kertaa nyt kitti-ikkunat, ja 1790-luvulla multapenkkalattia vaihdettiin rossipohjaan. Kokonaan uusi päärakennus valmistui vuonna 1832. Pappilan nykyinen ulkoasu periytyy 1870-luvulta. Uusi (nykyään purettu) kivinavetta valmistui vuonna 1900 ja piharakennus, muonamiesten mökki, vuonna 1917. 

Vanajan pappila vuoden 1786 kartalla

Kysymys tonttimaan ja rakennusten sijainnista

Vanhimmat kartat, joita on 1600-luvulta alkaen, sijoittavat Vanajan pappilan sen nykyiselle paikalleen. Pappilan maita on ollut muuallakin, sekä salmen länsipuolella että kirkon lähellä, muun muassa 1700-luvulta tunnetaan Kivikonsuon niitty kirkon kupeesta. Vaikka pappilan maita on ollut kirkolla asti ja pappilarakennusten sijainti kirkon vierellä olisi ollut luonteva, mitään suoria todisteita tästä ei ole. Pappila on merkitty 1600-luvun sotaväenjakokartalle kohtaan, joka vastaa sen nykyistä sijaintia, ja joka nykylähteiden valossa on pappilan vanhin tunnettu sijaintipaikka.

Vuoden 1705 kartassa tonttimaan rakennuskanta on sijoitettu neliömäisen pihan ympärille niin, että pihan pohjois- ja itäreunalla sijaitsevat kahdella savupiipulla varustetut talot, länsi- ja eteläreunan rakennuksiin on merkitty yksi savupiippu kumpaankin. Lisäksi pihan lounaisnurkassa on kaksi pienempää rakennusta. Pihapiiristä johtaa ulos useita teitä, yksi kirkolle, yksi rantaan ja yksi – portilla varustettu – eteläisen rakennusryhmän luokse. Nämä erilliset neljä rakennusta lienevät karjapihan rakennuksia, jotka oli eristetty miespihasta aidalla ja portilla. Vuoden 1786 kartalla rakennukset ja niiden sijainnit ovat kutakuinkin samat.

1800-luvun puolelta tarkemmat kartografiset esitykset ovat vuosisadan jälkipuoliskolta, jolloin pappilasta muun muassa lohkottiin osa rannanpuoleista puistoaluetta rautatien rakentamista varten (1866). Vuosien 1875 ja 1879 kartoilla päärakennus on nykyisellä paikallaan pihan länsireunalla, pihapiirin muut rakennukset pihan etelä- ja itäreunalla. Ulkorakennuksia on merkitty erityisesti pihapiiristä pohjoiseen ja etelään kulkevan tien varsille.

Vanajan pappilan pihalta löytynyt kirjan hela

Pappilanpaikkaan liittyvät arkeologiset havainnot ja löydöt

Vanajan pappilan pihapiirissä on edelleen havaittavissa useita kivijalkoja ja niiden osia. 1990-luvulta saakka pappilan vanhan miespihan alueella tehtyjen maansiirtojen yhteydessä on taltioitu myös runsaasti arkeologista löytöaineistoa. Tontin vanhimmat löydöt ajoittuvat kivikauteen. Kivitaltan ja myöhäiskivikautisen keramiikan lisäksi pihapiirin liepeillä sijaitsee kaksi todennäköistä rautakautista röykkiöhautaa. Ajallisesti seuraavat löydöt ovat myöhäiskeskiajalta, lasipikarin ja kivisavisen kannun pala. Löydöissä on myös ns. brakteaatteja, rahoja, jotka saattavat ajoittua keskiajalle. Joka tapauksessa rahalöytöjä on runsaasti 1500-luvulta eteenpäin. Pappilalle tunnusomainen löytö on kirjan hela, joka ajoittuu todennäköisesti 1500-luvulle.

Kirjallisuus ja arkistolähteet

Lampila, Martti 2010. Vanhan pappilan pihalla. Mitä täällä oikein on tapahtunutkaan? Omakustanne.
Pellinen, Hanna-Maria 2013. Kanta-Hämeen keskiaikaiset pappilat. Hauhon, Hattulan, Janakkalan, Lammin, Tammelan ja Vanajan sekä Urjalan pappilatonttien arkeologinen inventointi 24.7.-30.11.2012. Raportti Turun yliopiston arkeologian oppiaineen arkistossa.
Rytkönen, Raili 1992. Vanajan historia II. Jyväskylä.
Suvanto, Seppo 1976. Vanajan keskiaika. Vanajan historia I. Toim. Y.S. Koskimies ja Pekka Lampinen. Wanaja-seuran julkaisuja XX. Hämeenlinna. S. 115-234.