Juhani Peltonen

Monipuolinen ja omaperäinen kirjailija Juhani Peltonen (1941  – 1998 ) kirjoitti Lopella lukuisia kirjojaan. Lopen lisäksi hän asui sukutalossa Vantaan Korsossa. Parhaiten hänet tunnetaan hulvattomasta suomalaista urheiluhulluutta irvivästä teoksestaan Elmo, josta on tehty kaksi kuunnelmaa ja TV-näytelmä. Romaanien lisäksi häneltä löytyy seitsemän kokoelmaa runoja. Peltoselta julkaistiin myös mm. novellikokoelmia, näytelmiä ja pakinakokoelma. 

Poikasena Juhani halusi merikapteeniksi ja hän oli vähän aikaa merillä, mutta häntä ei kelpuutettu merimieheksi. Joten hän päätti ryhtyä kirjailijaksi.

Vuonna 1964 Peltonen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun proosasarjan ja samana vuonna hän sai julkaistua esikoisteoksensa Ihmisiät, joka on runokokoelma. Vuonna 1969 hän sai Kalevi Jäntin palkinnon Päivän sankari -teoksesta. Vuonna 1973 oli vuorossa Kirjallisuuden valtionpalkinnon teoksesta Valaan merkkejä.

Vuonna 1986 hän oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloisin suru ei kuitenkaan ennakkokaavailuista huolimatta voittanut palkintoa.

Ihmisiät

Toimittaja Antti Majander luonnehtii Muistokirjoituksessaan Juhani Peltosen esikoiskirjaa Ihmisiät "romanttisesti mytologisoivaksi runokokoelmaksi". Teoksessa on sanottu olevan vaikutteita espanjalaisesta ja latinalaisen amerikan runoudesta (Lorca, Neruda ym.). Ihmisiät voitti J.H. Erkon palkinnon v. 1964.

Nimiruno on heti kokoelman alussa

Ihmisiät

Pääskynen jakaa saven
tiilenpolttajan kanssa
Missä pilvi uupuu
ainakukkiva puu
on lintujen kirkko
tuhat ihmisikää

Runo ei ole menettänyt merkitystään puolessa vuosisadassa. Ihminen elää edelleen luonnosta - oli uskonto tai uskonnottomuus mikä hyvänsä. Sukupolvet tulevat ja menevät, mutta maa-aines on aina yhtä ja samaa, jakamaton kokonaisuus, joka on kaikkien elävien olentojen yhteisessä käytössä.

Päivän sankari

Juhani Peltonen on nimennyt tämän Kalevi Jäntin palkinnon saaneen näytelmän komitragediaksi. Päivän sankari on keski-ikäinen Mortus, joka on jonkinlaisessa terminaalihoidóssa - tai niin kuin tekstissä sanotaan esihaudassa.

Sitten tulee Mortuksen kuolinpäivä, jota vietetään niin kuin syntymäpäivää. Mortus saa vaimoltaan Raisalta ja vanhemmiltaan tavanomaisia lahjoja solmion, kirjan, rocford-juustoa ja E.T.A. Hoffmanin kirjan Paholaisen eliksiirit. Mortus on otettu varsinkin kirjasta, jota hän oli koko ikänsä metsästänyt. 

Vähitellen huoneeseen, jossa Mortus makaa, tulee myös muita ihmisiä ja lopulta huoneessa on toistakymmentä ihmistä Mortuksen sukulaisia ja ystäviä. Monenlaisen sähellyksen jälkeen tulee hetki, jolloin Mortuksen on määrä kuolla.

Katosta laskeutuu koukku, johon sänky kiinnitetään. Huoneesta sammuvat valot, ja ihmiset ovat paniikissa. Sänky nostetaan ylös - ja päivän sankari katoaa jonnekin. Valot palaavat huoneeseen. Mortus on kuollut.

Valaan merkkejä

Valaan merkkejä on erikoinen, unenomainen tarina Joona Hemmermainista, jolla on elämässä kolme unelmaa, joista yksi toteutuu, kun hän perii kioskin kokoisen kukkakaupan.

Lisäksi hän haaveilee vanhasta laivasta, jonka keulassa komeilisi ruostunut valaanpyyntitykki. Sellaisen hän onnistuu ostamaan. Viimeinen haave rappiokartano jää haaveeksi.
Kirjassa sattuu ja tapahtuu paljon kummallista. Joona joutuu jotenkin mystisesti erilleen viimeisillään raskaana olevasta vaimostaan Anleenasta, mutta lopulta pääsee taas yksiin tämän ja vastasyntyneen tyttärensä kanssa.

Joonan toilailut ovat unenomaista, painajaismaista, kafkamaista liikkumista tilanteesta ja paikasta toiseen, joita hän ei hallitse. Suomi - tai rinnakkaistodellisuus - jossa päähenkilö perheineen elää muistuttaa hänelle ja hänen perheelleen yhä enemmän Solzhenitsyn Vankileirien saaristoa.

Lopussa ympäriinsä vaelteleva perhe saapuu pieneen kylään, jossa heitä kohdellaan niin huonosti, että he ovat menettää henkensä. Joona näkee kuitenkin näyn

"Tau-tähden [Valaan tähdistöstä] lähettyviltä laskettiin minua ja kahta naistani varten raskas solmuinen köysi. Ja ennen kuin kallonmurskaava potku ehti tapahtua, minä ylimaallisen liekin sytyttämänä ponkaisin ylös."

Tarinassa Joona ja Anleena perheineen selviytyvät köyttä pitkin, mutta oliko kaikki vain harhaa… Joona kuitenkin uskoo selviytyneensä vankilasiirtolasaarelta.

Elmo

Elmolla Juhani Peltonen saavutti jopa kansainvälistä kuuluisuutta. V. 1979 kirjan pohjalta tehty kuunnelma sai erikoismaininnan 46 maan Prix Italia -radio- ja tv-ohjelmakilpailussa.

Suomalainen, kuvitteellisen Kainalniemen kuvitteellinen Elmohan oli kaikkien aikojen paras urheilija - kaikissa kesä- ja talvilajeissa mihin vain osallistui. Elmon ja Suomen huippuhetket osuivat Derwangan jättilaiskisoihin - siis jonkin sortin Olympialaisiin -, joihin hänet valmensi hänen koulukaverinsa Reijo "Rymy" Petkelström.

YLE:n selostaja Immo selostaa innossain mm. sadan metrin juoksun finaalia

"- Suomen Yleisradio! Derwanga! Ja täällä Immo! Ensimmäinen loppukilpailupäivä on koittanut. Katsomoihin on jälleen tunkenut täysi huone. Vähintäin 222 000 ihmismuurahaista muodostavat värikkään rypäleen. (..) Elmo on selvittänyt itsensä loppukilpailuihin tai jatkoon kaikissa lajeissa, joihin hän on osallistunut. Elmon suosio on täällä muutoinkin rajaton. (..)

- Miehet seisovat lähtötelineitten takana. (..) Ja nyt kuului valmiit-komento. (..) Kuului kova pamaus. (..) Ensimmäinen lähtö onnistui! Miehet räjähtävät matkaan! Elmo kaatuu! Elmo on nurin! Nousee pystyyn! Saavuttaa muut! Viimeiset metrit! Menee ohi! Heittäytyy! Voittaa! Mikä ihmeellinen juoksu!

- Epävirallinen aika 9,7 ja osia! Uusi maailmanennätys! Ja loistava sellainen!"

Mutta muistaako kukaan miten Elmon lopulta kävi? Elmon äiti katselee taivaalle ja kysyy mieheltään

"- Näitkös sinä tuota valoilmiötä äsken?

- Näin ja jotenkin tuli Elmo mieleen.

- Tapiokin [Elmon poika] sitä katseli ja sanoi 'isi menee'."

Teokset

Runokokoelmat

• Ihmisiät. 1964. (J.H. Erkon palkinto)
• Oudot minät. Runoja, nostalgioja, nekrologeja. 1966.
• Felix Navitan etu- ja takaraivo. Rauma: Kirjamaailma, 1967.
• Kesken asumisen. 1968.
• Pitkää, omalaatuista rykimistä. 1974. ISBN 951-0-06601-X.
• Valittu runous. Runoja vuosilta 1964–1976. 1977. ISBN 951-0-08017-9.
• Välimatkakirja. 1984. ISBN 951-0-12438-9.
• Näköisveistos ruumisarkusta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14706-0.

Novelli- ja pakinakokoelmat

• Vedenalainen melodia. Yhteneväisiä kertomuksia. 1965.
• End. 1976. ISBN 951-0-07839-5.
• Natalian kanssa. Valiokoiruuksia. 1981. ISBN 951-0-10835-9.
• Islanninhevosia, rakkaani. Väliinpudoneitten proosaa. 1982. ISBN 951-0-11481-2.
• Metsästys joulun alla. Valitut kertomukset. 1987. ISBN 951-0-14523-8.
• Puisto jouluksi.1990. ISBN 951-0-16531-X.

Romaanit

• Salomo ja Ursula. 1967
• Kolme. 1969
• Valaan merkkejä. 1973. ISBN 951-0-05981-1. (Kirjallisuuden valtionpalkinto)
• Elmo. 1978. ISBN 951-0-08851-X.
• Jumalan kuopus. 1980. ISBN 951-0-10142-7.
• Iloisin suru. Yksinäisyyden apoteoosi. 1986. ISBN 951-0-13304-3. (Finlandia-palkinto ehdokkuus)
• Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä. 1991. ISBN 951-0-16907-2.

Näytelmiä

• Salomo ja Ursula. 1966
• Perimmäisten ammattien äärellä. 1968
• Päivän sankari. Kohti maailman sydän ja muita näytelmiä. 1968 (Kalevi Jäntin palkinto)
• Jatkojen aika. 1969
• Suomen leijona. 1971
• Semmoinen karhu. 1973
• Metsästys joulun alla. 1977
• Kohti maailman sydäntä ynnä muita näytelmiä. 1979

Radiokuunnelmia

• Surunapit. 1964
• Kiertoajelupäivä. 1968
• Suuntaan nolla. 1969
• S/S Neekeri, eurooppalainen keskikoululainen. 1970
• Norjasta ostettu posliinitonttu. 1971
• Pateettiset tarinat. 1973
• Maanäären viinitarhurit. 1975
• Elmo, urheilija. 1978
• Elmo – muu maailma. 1979 (Kunniamaininta Prix Italia)
• Isän aarteet. 1987
• Katu virtaa huoneeseen. 1987
• Kotka ei pyydystä kärpäsiä. 1989
• Ikuisen rakkauden polulla. 1989

TV-näytelmiä

• Metsästys joulun alla. 1978
• Ei jälkeäkään. 1988