Ero sivun ”Egon Meuronen” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(Yhtä välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 41: Rivi 41:
Tuula Heinänen: Egon Meuronen - vesivärin taikuri Hämeenlinnasta, teoksessa Taiteilijan muotokuva&nbsp;: Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1948-1998, ISBN 952-91-0279-8<br>  
Tuula Heinänen: Egon Meuronen - vesivärin taikuri Hämeenlinnasta, teoksessa Taiteilijan muotokuva&nbsp;: Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1948-1998, ISBN 952-91-0279-8<br>  


[[Category:Kuvataiteilijat|Meuronen, Egon]]
[[Category:Kuvataiteilijat|Meuronen, Egon]][[Category:Häme-Wiki]]

Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 10.08

Piirtäjä, taidemaalari, tarinaniskijä, mainosmies

Egon Meuronen syntyi 19.12.1922 Viipurissa, ja hänen ollessaan viisivuotias perhe muutti Helsinkiin. Hän opiskeli Taideteollisessa Keskuskoulussa Ateneumissa vuosina 1936–1945. Egon Meuronen ja Elli o.s. Hepola solmivat avioliiton vuonna 1952. Perhe asui aluksi lyhyen aikaa Kemissä ja Hämeenlinnan he muuttivat vuonna 1953.

Egon Meuronen työskenteli pitkään piirtäjänä ja kuvittajana. Vuosina 1942–1965 hän piirsi sarjakuvia muun muassa Helsingin Sanomille ja Iltasanomille. Meurosen Syöksypommittaja oli ensimmäisiä suomalaisia päivittäisiä jatkosarjakuvia, ja hänen hahmojaan olivat Into Ilves, Saku ja Esa Ahto. Sarjakuvissaan Meuronen oli seikkailija ja tarinaniskijä. Suomen sarjakuvaseuran tunnustuksena hänelle myönnettiin Puupäähattu vuonna 1996. Hämeen Sanomien palveluksessa ilmoituspäällikkönä ja mainospäällikkönä hän oli vuosina 1965–1983.

Päivätyön ohella kulki mittava ura kuvataiteilijana. Egon Meuronen osallistui Hämeenlinnan Taiteilijaseuran vuosinäyttelyihin vuodesta 1954 alkaen. Vuonna 1957 hänen teoksiaan hyväksyttiin Suomen Taiteilijain näyttelyyn ja mukaan pääseminen antoi lopullisen suunnan taiteilijan pyrkimyksille. Egon Meuronen toimi aktiivisesti kuvataiteen kentällä, piti vuosikymmenien kuluessa lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistui ahkerasti koti- ja ulkomaisiin yhteisnäyttelyihin. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 1987.

Perheen tuki

Egon Meuronen oli pyörätuoliin sidottuna 1980-luvun lopulta alkaen, mutta se ei estänyt taiteellista työtä, vaan hän maalasi viimeisiin vuosiin saakka. 1990-luvulla Hämeenlinnan Taidemuseolla ja taiteilijalla oli alustavia suunnitelmia laajan, retrospektiivisen näyttelyn pitämisestä, mutta Egon Meurosen ankara itsekritiikki esti tuolloin näyttelysuunnitelman toteuttamisen kotikaupungissa. Viimeisin taiteilijan tuotantoa esittelevä yksityisnäyttely oli Mikola-museossa Vaasassa vuonna 2000.

Perheen tuki ja erityisesti puoliso Elli Meurosen kannustus ja käytännön apu näyttelyiden järjestelyissä oli taiteilijalle tärkeää, varsinkin viimeisinä vuosikymmeninä. Poika Juha Meuronen - taidemaalari hänkin - jakoi isänsä kanssa syvän kiinnostuksen suomalaiseen karuun luontoon. Kun Egon Meuronen ei enää itse voinut liikkua luonnossa, Juha Meuronen valokuvasi ja videoi isälleen Perämeren ja Vanajaveden laakson maisemia, vuodenaikojen vaihtelua ja luonnon yksityiskohtia. Egon Meuronen kuoli Hämeenlinnassa 30.3.2005.

Kubistista tyylittelyä ja materiaalikokeiluja

Taidemaalari Egon Meurosen varhaiskauden öljyvärimaalaukset syntyivät modernismin perinteen pohjalta. Rakenteellisuus, tarkka sommittelu, selkeät väririnnastukset ja yksityiskohtien karsiminen näkyvät 1950-luvun kubistissävyisissä maalauksissa. Lähtökohtana oli usein kodin piiri, tunnistettavat esineet ja läheiset ihmiset arjen askareissa.

1960-luvun alussa maamme kuvataiteen valloittanut informalismin aalto merkitsi Meuroselle vapauttavaa sysäystä abstraktiin ilmaisuun. Taiteilija etsi koko ajan uutta ja 1960- ja 1970-luvuilla luontoabstraktiot, arkkitehtoniset muodot ja erilaiset materiaalikokeilut veivät ilmaisua yhä pelkistetympään suuntaan.

Niukkuuden estetiikkaa

Egon Meuronen tunnetaan erityisesti akvarellistina. Vuosikymmenien kuluessa hän kehitti oman tunnistettavan tyylinsä ja ilmaisi vahvoja luonnontunteita herkin ja kuulain vedoin. Hänen akvarelleissaan on samankaltaista luontolähtöistä kiteytystä kuin japanilaisissa haiku-runoissa.

Niukoilla siniharmaan sävyillä, jota keltainen usein säestää, sekä muutamilla säästeliäillä lyijykynän viivoilla taiteilija nosti maisemasta esille sen olennaiset piirteet. Syksyn ja talven myrskyt, syystalvinen valon väheneminen ja kevään kuulaus, koivunrunkojen rytmiikka ja koristeelliset oksistot, suolaisessa merituulessa suhisevan kaislikon liike ja kallioluotojen pehmeät muodot ovat valkoisella paperilla elämyksinä, kuultavissa, katsottavissa ja haistettavissa.

Perämeren karu rantamaisema puolison kotiseudulla ja perheen kesäpaikassa Tiurasen saaressa Simossa, Vanajaveden rantojen näkymät Tyrvännön mökillä sekä kotikaupungin Hämeenlinnan puistot ja katunäkymät olivat Meuroselle läheisiä kuvauksen kohteita.

Taidelahjoitus vuonna 2004

Vuonna 2004 Egon Meuronen lahjoitti Hämeenlinnan Taidemuseolle kolmekymmentä teosta uransa eri vaiheista. Hänen teoksiaan on museon kokoelmissa kaikkiaan viisikymmentä.

Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyssä 24.2.2012–20.1.2013 on esillä öljymaalauksia, materiaalimaalauksia ja akvarelleja vuosilta 1954–1995. Näyttelyn runko muodostuu lahjoituskokoelman teoksista ja sitä täydentävät Janakkalan kunnan kokoelman kaksi öljymaalausta sekä yksi maalaus Tervakosken Taiderengas r.y:n kokoelmasta.

Lähteet

Artikkelissa on käytetty Hämeenlinnan taidemuseon sivuston tekstiä:
Egon Meuronen - luonnontunteiden tulkki (27.3.2012)

Muita lähteitä:

Tuula Heinänen: Egon Meuronen - vesivärin taikuri Hämeenlinnasta, teoksessa Taiteilijan muotokuva : Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1948-1998, ISBN 952-91-0279-8