Anna Hjerpe (sotaleski)

Hämeenlinnassa kirjoilla ollut leski Anna Hjerpe (s. 1760) kuoli 64-vuotiaana 18.6.1824 ilmeisesti siihen, kun susi oli purrut häntä ja hän oli saanut sudelta tappavan vesikauhun. Kirkonkirjoihin on merkitty, että susi oli tappanut Annan, mutta myöhempien tapausten perusteella on päätelty, että susi on mitä ilmeisimmin sairastanut rabiesta eli vesikauhua, mikä johti myös Anna Hjerpen kuolemaan.

Anna Hjerpe on ainoa hämeenlinnalainen, jonka susi on historian aikana tavalla tai toisella tappanut.

Anna Hjerpe katsoi pienen tuvan ikkunasta ja näki jotain, mitä hän ei ollut nähnyt sen jälkeen, kun oli ollut pikkutyttö. Metsäpolulla melkein hänen korkuisensa otus oli kävellyt vastaan, haistellut uteliaana, kiertänyt ympäri ja jolkotellut muina miehinä matkoihinsa. Nuori urossusi oli jättänyt laumansa ja lähtenyt vain vaeltelemaan - ja ehkä riiustelemaan - ja päättänyt käydä ihmistenkin ilmoilla, mitä Anna ei silloin tiennyt. Ei edes sitä, että hän oli kohdannut suden ennen kuin kertoi kohtaamisesta kotona.

Tämä susi käyttäytyi eri tavalla kuin se toinen susi. Susi oli selvästi nälkäinen, laiha ja kapinen ja läähätti kummallisesti. Sen suupielestä valui vaahtoa. Ilmeisesti aitauksessa määkineet lampaat olivat houkutelleet suden paikalle, mutta niin voimaton se oli, ettei jaksanut hypätä aitaukseen tai kaivautua aidan alta, jotta olisi päässyt lammaspaistille. Se katseli lampaita hetken ja jatkoi sitten verkalleen matkaansa kohti Matkolammin rantaa, jossa näki liikettä.

Anna seurasi sutta ja oli huolissaan. Hänen tyttärensä Emmi ja tyttärentyttärensä Ilmi olivat rannassa värjäämässä villalankoja. Kivien päälle aseteltu suuri pata höyrysi. Ilmi hämmensi keitosta suurella kauhalla. Emmi kokosi polttopuita. Vedenrajassa telmi Suomen pystykorva Vahti, joka ei ollut vielä haistanut sutta. Se seurasi silmä kovana rannassa uiskentelevia sorsia ja toisinaan haukahteli niille.

Anna otti seinältä edesmenneen miehensä Suomen sodan aikaisen musketin, tottuneesti latasi ja viritti aseen ja lähti sitten juosten ulos. Anna valitsi oikopolun rantaan, jotta pääsisi perille samaan aikaan suden kanssa. Ja siinä hän onnistuikin.

Anna yllätti suden täysin. Juuri kun susi oli saanut Emmin ja Ilmin näkyviin, Anna olikin jo paikalla ja huusi, että “varokaa, susi on tulossa - ja se saattaa olla vaarallinen”. Naiset jähmettyivät paikoilleen, eivätkä tienneet heti mitä tehdä. Emmi otti polttopuiden joukosta käteen sopivan pulikan ja Ilmi hivuttautui Emmin kehotuksesta kohti rantaa.

Susi oli seisahtunut paikoilleen, roikotti hetken aikaa päätään, ja näytti siltä, ettei se tiennyt mitä tehdä. Sitten se ryntäsi niin kovaa kuin pääsi kohti Annaa. Anna nosti aseen poskelleen, tähtäsi ja laukaisi. Hän osui eläimeen, mutta se ei kuollut. Susi jatkoi vielä etenemistään - ja ehti purra Annaa käteen ennen kuin tuupertui kuolleena maahan.

Lähteitä

Antti Lappalainen. Suden jäljet. Metsäkustannus. 2005 ISBN 952-5118-79-7