Muistelua lapsuudesta siirtokarjalaisena Hauholla

"Synnyin Hauholla sota-aikana vuonna 1940. Olimme siis jo tulleet Karjalasta Hämeeseen. Ennen oman tilan saamista asuimme muun muassa Hovin kartanossa vuoden ja Eteläisten kartanossa puoli vuotta. Lopulta paperit tulivat ja vuonna 1944 saimme tilan Hovin kartanon maista 10 hehtaarin peltoineen ja metsineen. Tontilla ei ollut ennestään mitään rakennuksia, mutta perheeni rakensi sille pienen mökin sekä navetan.

Kun olin neljän tai viiden vanha äitini sanoi, että viekää Joulupukin kirjeet karjakeittiön ikkunalle. Veimme kirjeet sinne ja aamulla ne olivat kadonneet. Ihmettelin kaksi vuotta vanhemmalle siskolleni, että kyllä Joulupukki on olemassa. Emme silloin vielä ymmärtäneet, että äiti näki mitä kirjeissä luki.

Kansakoulu alkoi. Meiltä oli sinne matkaa noin viisi kilometriä. Kuljimme koulumatkan kävellen, koska koulubusseja ei ollut. Koulumatkojen kävelemisen vuoksi minulle tuli hyvä kunto. En ole ollenkaan pahoillani siitä, että jouduin lapsuudessani rasittamaan luustoani.

Koulumatkan varrella oli kauppa, jossa aina pysähdyimme. Sinne kerääntyi väkeä, kuten joidenkin isojen talojen isäntiä. Koulusta kotiin päin kävellessäni he nykäisivät minua hihasta ja veivät sisälle. Kaupassa sain muutaman tikkunekun ja pari sataa grammaa irtokarkkeja. He vähän säälivät meitä karjalaisia evakkoja. Lähdettyäni kaupasta paikalliset lapset kysyivät, miksi minulle ostetaan karamellia mutta heille ei.

En lapsuudessani ollut nälässä, pärjäsimme kyllä. Kansakoulussa monet kertoivat minulle, kuinka ison perheen lapsina heillä ei ollut sota-aikana sukkiakaan, vaan he joutuivat pitämään niitä vuorotellen.

Kerran lähdimme koulusta koko luokka kopat kainalossa naapurin viljelyksille. Viljaseipäät oli korjattu pois, joten niistä oli karissut paljon tähkäpäitä maahan. Keräsimme niitä koppiin ja seuraavalla viikolla niistä keitettiin puuroa.

Kouluaikana menimme aina joulukirkkoon. Eräs kuorma-autoilija kyyditsi meitä auton lavalla kirkkoon ja pois. Kaksi kertaa kävin joulukirkossa hevosellamme ja siinä oli mukana vähän sellaista kilpailua muiden kanssa, koska hevonen oli seissyt jumalanpalveluksen ajan kylmässä, joten takaisin kotiin mentiin kovaa vauhtia, jotta sen tulisi lämmin. Joulun aika onkin jäänyt erityisesti mieleeni."

Mies, s. 1940