Ero sivun ”Muistelua Hyömäestä ja Alvettulasta: Matti Kuuselan haastattelu” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 58: | Rivi 58: | ||
©Marjatta Tuomisto | ©Marjatta Tuomisto | ||
[[Category:Muistot jakoon, Hauho]] | [[Category:Muistot jakoon, Hauho]][[Category:Häme-Wiki]] |
Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 10.14
Matti Kuusela s. 1927
Matti syntyi Augusti Siltasella, Ilmari Kuuselan ja Otilia Kuuselan, os. Höök toisena lapsena. Otilia oli kotoisin Pylkönmäeltä ja hän oli tullut piiaksi Solperille, jossa Ilmari ja Otilia tapasivat. Pian Matin syntymän jälkeen perhe muutti Kuuselaan, Ilmarin mummun ja vaarin kanssa samaan taloon.
Näin Matti muistelee:
"Minä kävin koulua Hyömmäessä. Alvettulassa oli niin ahrasta, oli evakot ja kaikki.
Olihan sinne matka pirempi. Alvettulan kouluhan oli vaan saran metrin päässä kottoo, mutta minä tykkäsin käyrä Hyämmäessä, siällä oppi. Opettajina oli mun aikanani Tuomaala ja Hinkkala, ne oli hyviä opettajia. Siellä oppi ja ne piti kurin. Kaikki oppilaat tottelivat Hyämmäessä opettajia, kukkaan ei pullikoinu, toisin kun Alvettulassa. Heimo oli ihan olematon opettaja mitä kurinpitoon tuli. Heimo meni porraan heti huaneeseensa, kun sitä vähäkin kiusas. Alvettulasta koulua joutu muuttaan Saarisen Sakari ja Termosen Keijo. Ateniuksen Matti ja Heleniuksen Jaakko ei muuttanu Hyämmäkeen, vaikka olis pitäny.
Lapsena ja viälä nuarenakin me oltiin raitilla, maantiellä, ei sillon ollu muuta paikkaa. Syksyisin käytiin omenavarkaissa, olihan se jännittävvää. Tupakanpoltosta sain aina selkääni Ilmarilta, niin paljo kun koko kyläläiset yhteensä. Sitte mä kerran otin makkarahalloon ja annon sen isäni kätteen ja sanon: ”Verä tolla, ja verä päähän ja verä viälä toisenkin kerran, sen jälkeen ei tartte ennää lyärä.” Siihen loppu selkäsaunat.
Ussein minä olin Silmannilla sillon kun olin kylillä. Se oli kanssa semmonen talo, että siällä oli aina mustalaisia, vaikka oli niitä mustalaisia Kuuselassakin pirtin laattia täynnä, varsinkin Oskarin aikaan. Silmannilla oli kanssa kasvattilapsia, kaks Topia. Toinen oli Niämen Arvon veli ja toinen Niurasen Topi. Joku siittä Niurasen Topista makso. Sen äite oli kotosin Ilmoilasta, isästä ei kukkaan tiänny. Koulunsa Topi kävi Alvettulassa, taikka se taisi olla kiartokoulu.
Ilmarin muari Erika ja vaari Oskari oli vissiin kotosin jostain Torvoilasta. Lähetettiin me kirjeitä Lammille Liesoon Järventaustaan, voi se olla niinkin, että Oskari oli sitte siältä.
Salon Manta oli kanssa jottain sukulaisia. Se asu Hyämmäen koulun lähellä, siällä me käytiin joskus kylässä. Ton minä muistan, kun Erika kuali, sillon minä olin hauralla.
Oskari kävi parantelemasa ihmisten hevosia, sitä minä en tiärä mistä se ne lääkkeet hankki.
Saarisekkin, Kalle, Tyyne ja Sakari oli Kuuselassa vähän aikaa asumassa sen jälkeen, kun ne tuli Monnaalasta Tyrvännöstä takasin Alvettullaan. Ne osti Salosen Heikiltä pirtin Jurvalta ja sitä tartti ensin korjata, sen aikaa ne asu meillä. Tyyne oli piikana Solperilla parriinkin otteeseen. Se talokauppa oli semmonen, että kun Heikki sai siittä rahat, tilattiin Tuomisen pirssi ja ajettiin niin kauan kun rahhaa piisas. Sen jälkeen Heikki muuttikin Kuuselaan kortteeriin. Ei se vissiin eres maksanu kortteerista mittään. Voi olla että sillä oli omat evväät, mutta kahveeta se kumminkin joi.
Kapinassa Ilmari oli mukana vaikka oli nuari. Oli se Hämmeenlinnassa vankinakin. Sillon kun se pääsi siältä pois, niin Oskarilla oli ollu tyämiähiä rakentamassa talloo. Ilmarilla oli ollu niin kova näläkä, että se oli syäny niitten tyämiästenkin evväät. Sitte kun Ilmari tuli sotaväki-ikkään, kutsunnat oli ollu Lammilla. Taisi se olla vähä juavuksissakin sinne mennessään, mutta siällä ne oli sanonu, ettet sinä armeijaan kelpaa, kun olet ollut punakaartissa. Ei ne ollu huolinnu sinne Estemmaan Mauria eikä Vestin Huukookaan. Ilmari meni uurestaan kutsuntoihin Hämmeenlinnassa, ja siällä se kelepas. Olivat kuulemma sanoneet että se ov vaan hyvä, jos ossaa ampua.
Armeijan se kävi Lappeenrannassa ja Viipurissa. Hyvä ampuja Ilmari olikin, kerran se oli ollu jossain kattelemassa, kun sotaherrat ampu tauluun. Ne oli kysyny, että jos Ilmarikin näyttäs kuinka ammutaan. Ilmari näytti. Luti oli asetellu viälä taulua, kun Ilmari pamautti keskelle kymppiä. Alvettulan koululla oli aikonaan täytetty jänis ja valkonen varis, molemmat oli Ilmarin ampumia. Itte minä sain toissa kesänä verkosta kuikan. On sekin jossain täytettynä.
Sillon kun seurojentalo rakennettiiin siällä kokkoontui suojeluskunta, niillä oli ampumaratakin tuolla Neittyssuolla. Rata oli 300 metriä pitkä, siällä oli hyvä ampua. Sallaa me katteltiin poikain kanssa niitten touhuja, ei sinne olis saanu mennä.
Ei meiltä osallistuttu mitenkään erikoisesti tyäväentalon touhuihin. Otilia siivos ja keitti kahveeta, minä pyärin jaloissa. Ilmari oli mukana viäläkin vähemmän.
Sillon kun linja-autoliikenne oikein alko Hämmeenlinnaan, Rautamakin tarjos kaupunkissa kahveet kulkijoille, näin se sai eres vähän kulkijoita. Ihmisillä ei ollu rahhaa kulkee ja matkat oli kalliita. Sota-aikana linja-autot oli täynnä, sillon kulki väkkee.
Pääsin ripille viistoistavuotiaana. Sillon lährin ens kertaa uitolle, sillon join kans ens kerran viinaa, kokonaisen pullon. Uitolla samassa porukasa oli mukana Silmannin Pekka, Lehtos-Kössi, Estemaan Mauri. Se oli silloin siällä vöörinä. Tukkilautalla me tultiin Lakkian selälle (Vuolteen alajuoksu). Joskus kun otettiin vähä viinaa, se oli viinakaupasta ostettua, kaupanviinaa. Vaikka sitä ennen vanhaan myytiin kylläkin, mutta kun rahaa oli vähän, ei siinä pimmeetä viinaa osteltu. Sev verran sai palkkaa että sillä juuri ja juuri elettiin. Sillon kun oltiin uitolla, pernoita saatiin taloista, mutta särvin piti olla ittellä.
Kerran ostin ittelleni läskiä viis killoo, se oli hyvin suolattu niin se säily hyvin. Siihen aikaan siassa olikin läskiä ainakin kymmenen sentin paksuurelta, ei sillon leivänpäällä voita tarvittu. Ponttoolla minä sitä paistoin, ja sitä riitti pitkäks aikaa. Leipää ja maitoo haettiin taloista. Kyllä siittä tukkilaisuudesta puuttu sillon kaikki romantiikka, se oli kovvaa tyätä. Eikä sitä tansseissa käyty niin kun elokuvissa, ei nuorena eikä myähemminkään.
Sota-ajaasta muistan semmosen korreen päivän, kun vihollisen pommikonneet meni Alvettulan yli ihan matalalla. Laivueessa oli usseita kymmeniä koneita, varmasti lähes viiskymmentä. Silloin me kakarat pelättiin tosissaan, mutta kiinnostus oli kumminkin niin kova, ettei menty kokonaan piiloon, vaan jäätiin kurkkiin liiterin oven rakosesta taivaalle.
Toisen kerran viiren konneen laivue purotti pommia Hauhonselkään Paljassaaren tykö. Yks niistä pommista putos lähempänä Hauhontaustaa. Voi se olla niinkin, että ne pudotti ne järveen tahallaan, kun eivät voineet mennä takasin Venäjälle pommiensa kanssa. Niij ja sitte ne latvialaiset konneet, jokka laski Roineen jäälle. Lentäjät oli menny talloon, ja kun ne kuuli sanan Finland, niin ne oli lähteny ja lujjaa. Kyllä minäkin kävin kattomassa sitä konetta, mikä niiltä jäi siihen jäälle, kun se ei lähteny käyntiin.
Kyllä meillä asu evakoitakin sota-aikana. Yhret Kaukoset ja niillä oli Pirkko-niminen lehmä.
Sammaa sukua oli yks Tyyne. Ne asu Torvoilassa, ja sitä Ilmari vähä helssaskin, saatteli tienvarteen polkupyärällä. Yhren kerran Otilia sitte suuttu ja oli lähtemässä pois kottoo, mutta minä hajin sen pois viisarilta kotio takasin.
Isä Ilmari kalasti ja se myi kallaa Hyömmäen kartanoonkin. Minä jourun sitä sinne viemään, kun isä ei viittiny jaaritella sen Mäkisen kanssa. Se oli kova puhhuun, sillä riitti juttua. Kun lährin käveleen poispäin, Mäkinen seuras kartanon portille asti. Mäkinen oli muutenkin omituinen miäs, kun se ei raskinnu hakata mettästään polttopuita. Siällä hakattiin poltettavaks valmiit reet, huonekalut ja puuvenneet. Mäkinen vaan sano, että mettää ei myyrä ennekun sitä myyrään kilokaupalla. Kartanossa oli oikeita aarniomettiä. Joskus isä Ilmari oli siällä mettätöissä, kun tuli se pakkohakkuu. Puut oli ollu tyveltään toista metriä paksuja. Sem Mäkisen aikana ei oltu hakattu mettää ainakaan kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Kartanossa oli ollu vanhaan aikaan ainakin 300 lehmää ja 30 hevosta. Mäkinen sai perintöjäkin, ainakin puhuvat että neljä miljoona olis tullu Lauttian kartanosta.
Sillon kun menin naimisiin Ellin (os. Kujanpää) kanssa, me asuttiin jonkun aikaa Hyämmäen kartanonossa yhressä yläkerran huaneessa. Siälä synty Marja, Elli oli sillon siällä piikana.
Jälkeenpäin on kuulunu että Ellistä pirettiin kartanossa, se oli semmonen ihminen, että se osas tehrä tyhjästäkin ruokaa. Siitähän siälä oltiin miälissään, kun ne oli niin nuukia. Siältä me muutettiin Alvettullaan seurojentalolle, yläkerrassa oli huone ja kammari. Se oli joskus 1950–1960-luvun vaihteen aikoihin kun me siällä asuttiin. Seurojentalolla synty Kalevi ja Kaarina ja sitte se yks laps, joka kuali. Pekka ja Tapio syntykin sitte Hyämmäessä. Kontrahtiin kuulu, että me oltiin samalla talon vahtimestarit ja maksettiin talon sähkölaskut ja lämmityskulut, muuta vuokraa ei asumisesta tarvinnu maksaa. Sillon esitettiin talvisaikaan usein elokuvia. Sillon kulki semmosia kiertäviä elokuvan näyttäjiä. Ylleensä ne esitti pari elokuvvaa ehtoossa.
Saunassa me käytiin Kuuselassa. Siällä oli semmonen korsusauna, se oli rakennettu maan sissään rinteeseen. Ilmari rakensi sen vuonna 1938. Kuuselassa kävi paljon muitakin saunassa kun me. Kyläläisiä kiinnosti, että onko siälä nii hyvät löylyt kun sanotaan. Jurvaltakin kävi Marttilat ja Ateniuksen Lyyti. Lyyti ja Kunnaksen Esme täyty panna aina viimesenä saunaan, ne riias sammaa miästä ja niillä riitti sitä juttua. Puita meni vuoressa 24 syltä. Vestin Kalle toi uppotukkia roomulla Rukkoilasta, ja niistä me tehtiin saunapuut.
Vesi hajettiin koulun kaivosta, kotona ei ollu kaivoo, vaikka muille käytiin niitä tekemässä.
Sauna lämmitettiin niin kuumaks, että kivet oli ihan harmaita. Sähkövalo saunaan oli veretty roikalla. Saunan jälkeen keitettiin aina saunakahveet kaikille. Kahveetakin meni motti päivässä, sev verran kävi aina porukkaa.
Kyllä sitä väkkee Kuuselasa riitti, oli äirellä ja isällä siällä hoirossa Lyömilän Elliinan lapsekkin, Pauli ja Sirkka. Sirkan haki sitte isä pois ja ne muutti Iisalmeen. Pauli pääsi kanssa johonkin perheeseen. Sirkka oli piänenä kova huutaan, se huusi aina kun se pantiin petille. Niin kauan se huusi kun sai henkee, sitte kun ilma loppu se nukku.
Tuli sitä tehtyä yhtä jos toistakin tyätä, olin minä Parangon sahallakin, ja joskus mettätöissä. Kaikkia töitä piti tehrä mitä oli saatavilla, kun tartti rahhaa. Elli hoiti lapsia ja väliajjaat syyskesällä marjasti ja sitte myi marjat joko torilla taikka muuten. Oli sillä kutomakonekkin, sillä hankki vähäsen kun teki viaraille.
Sitte me muutettiin tänne Hyämmäkeen, Seurojentalolle tuli joku porukka pittään jottain leiriä ja ne tartti huaneita. Täältä me ostettiin paikka Linruusilta. Ensin asuttiin tossa viäreisellä tontilla olevassa talossa ja sitte myähemmin ostettiin tää, missä minä ny asun. Ja ny nää tontit on yhristetty. Linruusin Taunon tääkin on ollu, ton toisen omisti sen äite."
Haastattelu tehty Hyömäessä Matin kotona v. 2004. Haastattelusta koonnut Marjatta Tuomisto, os. Saarinen, haastatellun sisarentytär.
©Marjatta Tuomisto