Ero sivun ”Elokuvarahan hankinta” versioiden välillä

Häme-Wikistä
imported>Villähteen pojat
(Ak: Uusi sivu: '''Raimo Häkkinen 18.9.2009.''' 50-luvulla nuorten harrastukset olivat melko vähäisiä, jos vertaa esimerkiksi nykyaikaan. Harrastukset oli itse etsittävä ja rahoitettava. Vi...)
 
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(2 välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Raimo Häkkinen 18.9.2009.'''
'''Raimo Häkkinen 18.9.2009.'''


50-luvulla nuorten harrastukset olivat melko vähäisiä, jos vertaa esimerkiksi nykyaikaan. Harrastukset oli itse etsittävä ja rahoitettava. Villähteelä oli tuohon aikaan tavallista viettää aikaa kioskilla päivällä ja alku-illasta, mutta sitten hajaannuttiin milloin minnekin, kuten esimerkiksi rannalle kesäaikaan.  Pajulahdessa käytiin paljon syksyisin ja talvellakin, nostettiin painoja, pelattiin biljardia ja pingistä yms.  
50-luvulla nuorten harrastukset olivat melko vähäisiä, jos vertaa esimerkiksi nykyaikaan. Harrastukset oli itse etsittävä ja rahoitettava. [[Villähde|Villähteelä]] oli tuohon aikaan tavallista viettää aikaa kioskilla päivällä ja alku-illasta, mutta sitten hajaannuttiin milloin minnekin, kuten esimerkiksi rannalle kesäaikaan.  [[Pajulahti|Pajulahdessa]] käytiin paljon syksyisin ja talvellakin, nostettiin painoja, pelattiin biljardia ja pingistä yms.  


Mutta elokuvat olivat sellainen hauskin ajanviete, että aina kun oli tilaisuus niitä päästä katsomaan joko Nuorisoseuran talolle tai Lahteen, tilaisuus käytettiin. Elokuvarahan hankinta oli joskus vähän monimutkaista, kun vanhemmilta ei niitä pyytämällä joka kerta saanut. Täytyi keksiä itse keinot rahan hankkimiseen. Paviljongin ympäristöstä kerättiin tyhjiä viinapulloja aina tanssien jälkeen, ja niitä sitten vietiin viinakauppaan kaupunkiin, osa rahoista hupeni kuitenkin linja-automaksuun. Tulipa käytyä joskus kukkia myymässä Lahden torilla. Käpyjäkin kerättiin  ja niitä sitten kiikutettiin kaupanhoitaja Pakkaselle Kauppakuntaan, joka maksoi niistä omien ehtojensa mukaan, milloin minkin verran.
Mutta elokuvat olivat sellainen hauskin ajanviete, että aina kun oli tilaisuus niitä päästä katsomaan joko Nuorisoseuran talolle tai Lahteen, tilaisuus käytettiin. Elokuvarahan hankinta oli joskus vähän monimutkaista, kun vanhemmilta ei niitä pyytämällä joka kerta saanut. Täytyi keksiä itse keinot rahan hankkimiseen. Paviljongin ympäristöstä kerättiin tyhjiä viinapulloja aina tanssien jälkeen, ja niitä sitten vietiin viinakauppaan kaupunkiin, osa rahoista hupeni kuitenkin linja-automaksuun. Tulipa käytyä joskus kukkia myymässä Lahden torilla. Käpyjäkin kerättiin  ja niitä sitten kiikutettiin kaupanhoitaja Pakkaselle Kauppakuntaan, joka maksoi niistä omien ehtojensa mukaan, milloin minkin verran.
Rivi 15: Rivi 15:
[[Luokka:Nastola]]
[[Luokka:Nastola]]
[[Luokka:Villähde]]
[[Luokka:Villähde]]
[[Luokka:Muistelmat]]
[[Luokka:Muistelmat]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 10.40

Raimo Häkkinen 18.9.2009.

50-luvulla nuorten harrastukset olivat melko vähäisiä, jos vertaa esimerkiksi nykyaikaan. Harrastukset oli itse etsittävä ja rahoitettava. Villähteelä oli tuohon aikaan tavallista viettää aikaa kioskilla päivällä ja alku-illasta, mutta sitten hajaannuttiin milloin minnekin, kuten esimerkiksi rannalle kesäaikaan. Pajulahdessa käytiin paljon syksyisin ja talvellakin, nostettiin painoja, pelattiin biljardia ja pingistä yms.

Mutta elokuvat olivat sellainen hauskin ajanviete, että aina kun oli tilaisuus niitä päästä katsomaan joko Nuorisoseuran talolle tai Lahteen, tilaisuus käytettiin. Elokuvarahan hankinta oli joskus vähän monimutkaista, kun vanhemmilta ei niitä pyytämällä joka kerta saanut. Täytyi keksiä itse keinot rahan hankkimiseen. Paviljongin ympäristöstä kerättiin tyhjiä viinapulloja aina tanssien jälkeen, ja niitä sitten vietiin viinakauppaan kaupunkiin, osa rahoista hupeni kuitenkin linja-automaksuun. Tulipa käytyä joskus kukkia myymässä Lahden torilla. Käpyjäkin kerättiin ja niitä sitten kiikutettiin kaupanhoitaja Pakkaselle Kauppakuntaan, joka maksoi niistä omien ehtojensa mukaan, milloin minkin verran.

Jännittävin tapa elokuvarahojen hankkimiseen oli kuitenkin tanssi-iltoina tapahtunut isäntien viinapullojen pihistäminen ja niiden myyminen. Pukeuduttiin mahdollisimman maastonvärisiin vaatteisiin ja hakeuduttiin mahdollisimman lähelle niitä paikkoja, joissa nähtiin isäntien ryypiskelevän tanssien aikana. Miehet työnsivät korkatut pullonsa piiloon läheisiin puskiin, kivien viereen tai puiden juurelle, aina sellaiseen paikkaan, jonka luulivat muistavansa seuraavaa ryyppyä taas käydessä ottamassa. Piilostamme tarkkailimme, mihin miehet pullonsa piilottivat, ja kun he poistuivat paikalta hiivimme siirtämään pullon paikkaa metrin tai kaksi, ja merkkasimme paikan esimerkiksi pienillä kivillä.

Musiikki kuului hyvin tanssipaikan lähistössä, ja kun se lakkasi vähän pidemmäksi ajaksi, tiesimme orkesterin pitävän taukoa ja äijien tulevan taas ryypylle. Usein miesporukoita oli metsikössä useita, ja silloin täytyi olla erikoisen varovainen, ettei nämä olisi huomanneet meitä, koska se olisi ollut sitten jaloista kiinni, tuliko selkäsauna tai muita seuraamuksia, sillä miehet alkoivat epäillä, että pullon oli joku "löytänyt" sinä aikana, kun he tanssivat. Joskus miehet tulivat jopa muutaman metrin etäisyydelle piilopaikastamme, ja silloin kuulimme selvästi heidän keskustelunsa. Monenlaista tarinaa sattui kuulemaan, sellaistakin jota ei uskaltanut kenellekään kertoa. Huvittavinta, näin jälkikäteen, oli se kun miehet tulivat, kuka enemmän tai vähemmän humalassa pulloja etsimään. Käsi haroi pusikossa ja suusta tuli kaikenlaisia voimasanoja kun pulloa ei löytynyt. Ehkäpä se oli hyväksikin etteivät enempää humatuneet, sillä humalaisten väliset tappelut saattoivat jäädä vähemmälle eikä kankkunenkaan ollut niin ankara seuraavana aamuna.

Tanssien jälkeisenä aamuna menimme keräämään viinapullot pois. Ne pullot joita miehet eivät olleet löytäneet, sisälsivät viinaa, ainakin jonkin verran, useimmiten. Kaadoimme viinat niin, että niistä tuli täysi pullollinen, tai kaksi, ehkä enemmänkin. Nämä pullot sitten myytiin. Tyhjät pullot kerättiin myös talteen, ja kun niitä oli riittävästi vietiin vinakauppaan. Viinaa sisältäviä pulloja ei tarvinnut pitkään säilytellä, sillä pajalla niille oli ostajia aina. Rahat käytettiin etupäässä elokuviin, porukalla niiden kesken, jotka osallistuivat pullojen hankintaan. Ei tämänkaltainen rahanhankinta voinut pitkään jatkua, sillä se ei pysynyt kovinkaan kauan salassa. Mennessämme kerran viemään pulloa ostajalle pajalle, tämä sanoi, ettei maksa pullosta mitään, koska tietää, mistä viina on peräisin. Onneksi ostajan velimies sattui kuulemaan kinastelumme ja sanoi ostajalle, että maksa pojalle. Minulle hän sanoi, etä kaupanteko loppui tähän. Ja siihen se sitten loppui.

Tämän jälkeen emme enää pulloja siirrelleet, mutta näimme kyseisen ostajan lymyävän metsikössä joskus tanssien jälkeisinä päivinä. Kerran hän ajoi meidät pois metsiköstä, vaikka olimme vain tyhjiä pulloja etsimässä. Kostimme kyseiselle henkilölle virtsaamalla tyhjiin pulloihin pienen tipan ja lisäsimme siihen muissa tyhjissä pulloissa olleen pienen määrän viinaa, jota jokaisessa pullossa kuitenkin oli. Sitten jätimme jekkupullon hieman näkyville miehen löydettäväksi. Emme tiedä, joiko hän niistä pulloista, mutta näimme hänen haistelevan niitä. Niistä vihaisista mulkaisuista päätellen, joita kioskilla kyseiseltä henkilöltä saimme osaksemme, päättelimme, että kyllä hän taisi ainakin maistaa..?