Ero sivun ”Pärmistön historiallisen ajan hiilimiilu” versioiden välillä
imported>Mtaavila (Ak: Uusi sivu: Pärmistön hiilimiilu sijaitsee Virmailansaaren länsiosassa. Hiilimiilu on Vähäsaloon johtavan tien koillispuolella noin viiden metrin päässä tiestä. Pyöreät miilut ovat ...) |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| (3 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
Pärmistön hiilimiilu sijaitsee Virmailansaaren länsiosassa. Hiilimiilu on Vähäsaloon johtavan tien koillispuolella noin viiden metrin päässä tiestä. Pyöreät miilut ovat halkaisijaltaan noin kolme metriä ja syvyydeltään reilu puoli metriä. Ennen vuosisatojen | Pärmistön hiilimiilu sijaitsee [[Padasjoki|Padasjoen]] [[Virmailansaari|Virmailansaaren]] länsiosassa. Hiilimiilu on Vähäsaloon johtavan tien koillispuolella noin viiden metrin päässä tiestä. Pyöreät miilut ovat halkaisijaltaan noin kolme metriä ja syvyydeltään reilu puoli metriä. Ennen vuosisatojen ajan elettiin omavaraistaloudessa. Kaikki elämässä tarvittavat tuotteet pyrittiin tuolloin valmistamaan itse. Viljelyn ohella talonpojat saivat lisätuloja tervan ja hiilen poltosta. | ||
ajan elettiin omavaraistaloudessa. Kaikki elämässä tarvittavat tuotteet pyrittiin tuolloin valmistamaan itse. Viljelyn ohella talonpojat saivat lisätuloja tervan ja hiilen poltosta. Hiilen poltto tapahtui miilussa. Polttaminen ja ladonta oli tarkkaa työtä, sillä niistä riippui miilusta saatavan hiilen määrä. Hiilen poltto vaati paljon tilaa ja puuta, sillä miilunpolttajien kertomusten mukaan miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 16 syltä eli 28,5 metriä. Miiluun ladottavat halot olivat jopa viiden kyynärän, noin kolmen metrin mittaisia. Puun laatu määräytyi hiilen käyttötarkoituksen perusteella. Valmiiksi ladottu miilu peitettiin havuilla, minkä jälkeen miilu peitettiin mullalla tai turpeella. Miilun sivuille ja päälle jätettiin aukot, joilla säädeltiin palamista. Miilun sytyttyä päällysaukko tukittiin turpeella. Paikaksi miilulle valittiin hyvä korpi, johon suuri miilu rakennettiin. Näin raaka-aine oli lähellä, eikä miilusta vapautuva savu ollut haitaksi asutukselle. Miilun lähellä oli hyvä olla vettä sammuttamiseen ja turvetta miilun peittämiseen. Miilua oli vahdittava ympärivuorokautisesti, että palaminen pysyi sopivana. Tuli ei saanut päästä polttamaan miilua ilmiliekkeihin, mutta sen oli kuitenkin pysyttävä koko ajan kytevänä. Riittävästi palanut miilu tukahdutettiin lopuksi turpeella, jonka jälkeen sen annettiin jäähtyä muutaman päivän ajan. Jäähdytys esti miilua syttymästä avattaessa liekkeihin ja samalla helpotti hiilien käsittelyä. Täysin jäähtynyt hauta avattiin ja hiilet lapioitiin tilapäisiin suojiin. Hiilet saatettiin ajaa myös suoraan rautaruukille. Pohjan tyhjennyttyä alettiin | |||
latoa uutta miilua. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia. Koska miilun poltto kesti noin kolme viikkoa, rakennettiin miilun lähettyville miilusaunoja, joissa miilunpolttajat saivat levätä vahtivuorojensa välissä. Miilusauna oli usein | Hiilen poltto tapahtui miilussa. Polttaminen ja ladonta oli tarkkaa työtä, sillä niistä riippui miilusta saatavan hiilen määrä. Hiilen poltto vaati paljon tilaa ja puuta, sillä miilunpolttajien kertomusten mukaan miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 16 syltä eli 28,5 metriä. Miiluun ladottavat halot olivat jopa viiden kyynärän, noin kolmen metrin mittaisia. Puun laatu määräytyi hiilen käyttötarkoituksen perusteella. Valmiiksi ladottu miilu peitettiin havuilla, minkä jälkeen miilu peitettiin mullalla tai turpeella. Miilun sivuille ja päälle jätettiin aukot, joilla säädeltiin palamista. Miilun sytyttyä päällysaukko tukittiin turpeella. Paikaksi miilulle valittiin hyvä korpi, johon suuri miilu rakennettiin. Näin raaka-aine oli lähellä, eikä miilusta vapautuva savu ollut haitaksi asutukselle. Miilun lähellä oli hyvä olla vettä sammuttamiseen ja turvetta miilun peittämiseen. Miilua oli vahdittava ympärivuorokautisesti, että palaminen pysyi sopivana. Tuli ei saanut päästä polttamaan miilua ilmiliekkeihin, mutta sen oli kuitenkin pysyttävä koko ajan kytevänä. Riittävästi palanut miilu tukahdutettiin lopuksi turpeella, jonka jälkeen sen annettiin jäähtyä muutaman päivän ajan. Jäähdytys esti miilua syttymästä avattaessa liekkeihin ja samalla helpotti hiilien käsittelyä. Täysin jäähtynyt hauta avattiin ja hiilet lapioitiin tilapäisiin suojiin. Hiilet saatettiin ajaa myös suoraan rautaruukille. Pohjan tyhjennyttyä alettiin latoa uutta miilua. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia. Koska miilun poltto kesti noin kolme viikkoa, rakennettiin miilun lähettyville miilusaunoja, joissa miilunpolttajat saivat levätä vahtivuorojensa välissä. | ||
maapohjainen ja se rakennettiin jo ennen varsinaisen miilun rakentamista. Hiilenpoltto loi myös omat ammattilaisensa, jotka elivät hiilen valmistuksella ja asuivat miilusaunoissa. Miilunpoltto ajoittui talveen, jolloin maatilojen työt antoivat tilaa hiilen valmistukselle. Myös puun kuljetus helpottui lumisessa metsässä. Vanhan hiilimiilun pohja on havaittavissa maastossa joko pyyntikuopan kaltaisena syvänteenä tai puolisen metriä korkeana hiekasta tehtynä kumpareena. Miilun pohjan halkaisija on muutaman metrin suuruinen. Miilun jäänteet erotetaan esimerkiksi pyyntikuopasta pintaturpeen alta löytyvästä hiilestä ja noesta. Miilunpohjan ympärillä on joskus havaittavissa katkonainen oja, jolla on säädelty miilun ilmanottoa. | |||
Miilusauna oli usein maapohjainen ja se rakennettiin jo ennen varsinaisen miilun rakentamista. Hiilenpoltto loi myös omat ammattilaisensa, jotka elivät hiilen valmistuksella ja asuivat miilusaunoissa. Miilunpoltto ajoittui talveen, jolloin maatilojen työt antoivat tilaa hiilen valmistukselle. Myös puun kuljetus helpottui lumisessa metsässä. Vanhan hiilimiilun pohja on havaittavissa maastossa joko pyyntikuopan kaltaisena syvänteenä tai puolisen metriä korkeana hiekasta tehtynä kumpareena. Miilun pohjan halkaisija on muutaman metrin suuruinen. Miilun jäänteet erotetaan esimerkiksi pyyntikuopasta pintaturpeen alta löytyvästä hiilestä ja noesta. Miilunpohjan ympärillä on joskus havaittavissa katkonainen oja, jolla on säädelty miilun ilmanottoa. | |||
== Lähteet == | == Lähteet == | ||
* Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin: Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila – kylät Päijänteen sylissä. Loppuraportti 3/5; 2013. Auli Hirvonen, Riitta Kinnari, Katriina Koski, Janne Ruokolainen. ProAgria Etelä-Suomi ry. Padasjoen kirjapaino 2013. | * Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin: Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila – kylät Päijänteen sylissä. Loppuraportti 3/5; 2013. Auli Hirvonen, Riitta Kinnari, Katriina Koski, Janne Ruokolainen. ProAgria Etelä-Suomi ry. Padasjoen kirjapaino 2013. | ||
*[http://etela-suomi.proagria.fi/hankkeet/loytoretkia-paijat-hameen-kyliin-1525 ProAgria: Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke verkossa] | *[http://etela-suomi.proagria.fi/hankkeet/loytoretkia-paijat-hameen-kyliin-1525 ProAgria: Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke verkossa (avautuu uuteen välilehteen)] | ||
*[http://etela-suomi.proagria.fi/sites/default/files/attachment/padasjoki_2_painos_tulostusversio.pdf Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila - kylät Päijänteen sylissä | *[http://etela-suomi.proagria.fi/sites/default/files/attachment/padasjoki_2_painos_tulostusversio.pdf Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila - kylät Päijänteen sylissä (pdf avautuu uuteen välilehteen)] | ||
<br /> | <br /> | ||
[[Luokka:Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke]] | [[Luokka:Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke]] | ||
[[Luokka: | [[Luokka:Padasjoki]] | ||
[[Luokka:Muinaisjäännökset]] | [[Luokka:Muinaisjäännökset]][[Category:Päijät-Häme-wiki]] | ||
Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 10.35
Pärmistön hiilimiilu sijaitsee Padasjoen Virmailansaaren länsiosassa. Hiilimiilu on Vähäsaloon johtavan tien koillispuolella noin viiden metrin päässä tiestä. Pyöreät miilut ovat halkaisijaltaan noin kolme metriä ja syvyydeltään reilu puoli metriä. Ennen vuosisatojen ajan elettiin omavaraistaloudessa. Kaikki elämässä tarvittavat tuotteet pyrittiin tuolloin valmistamaan itse. Viljelyn ohella talonpojat saivat lisätuloja tervan ja hiilen poltosta.
Hiilen poltto tapahtui miilussa. Polttaminen ja ladonta oli tarkkaa työtä, sillä niistä riippui miilusta saatavan hiilen määrä. Hiilen poltto vaati paljon tilaa ja puuta, sillä miilunpolttajien kertomusten mukaan miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 16 syltä eli 28,5 metriä. Miiluun ladottavat halot olivat jopa viiden kyynärän, noin kolmen metrin mittaisia. Puun laatu määräytyi hiilen käyttötarkoituksen perusteella. Valmiiksi ladottu miilu peitettiin havuilla, minkä jälkeen miilu peitettiin mullalla tai turpeella. Miilun sivuille ja päälle jätettiin aukot, joilla säädeltiin palamista. Miilun sytyttyä päällysaukko tukittiin turpeella. Paikaksi miilulle valittiin hyvä korpi, johon suuri miilu rakennettiin. Näin raaka-aine oli lähellä, eikä miilusta vapautuva savu ollut haitaksi asutukselle. Miilun lähellä oli hyvä olla vettä sammuttamiseen ja turvetta miilun peittämiseen. Miilua oli vahdittava ympärivuorokautisesti, että palaminen pysyi sopivana. Tuli ei saanut päästä polttamaan miilua ilmiliekkeihin, mutta sen oli kuitenkin pysyttävä koko ajan kytevänä. Riittävästi palanut miilu tukahdutettiin lopuksi turpeella, jonka jälkeen sen annettiin jäähtyä muutaman päivän ajan. Jäähdytys esti miilua syttymästä avattaessa liekkeihin ja samalla helpotti hiilien käsittelyä. Täysin jäähtynyt hauta avattiin ja hiilet lapioitiin tilapäisiin suojiin. Hiilet saatettiin ajaa myös suoraan rautaruukille. Pohjan tyhjennyttyä alettiin latoa uutta miilua. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia. Koska miilun poltto kesti noin kolme viikkoa, rakennettiin miilun lähettyville miilusaunoja, joissa miilunpolttajat saivat levätä vahtivuorojensa välissä.
Miilusauna oli usein maapohjainen ja se rakennettiin jo ennen varsinaisen miilun rakentamista. Hiilenpoltto loi myös omat ammattilaisensa, jotka elivät hiilen valmistuksella ja asuivat miilusaunoissa. Miilunpoltto ajoittui talveen, jolloin maatilojen työt antoivat tilaa hiilen valmistukselle. Myös puun kuljetus helpottui lumisessa metsässä. Vanhan hiilimiilun pohja on havaittavissa maastossa joko pyyntikuopan kaltaisena syvänteenä tai puolisen metriä korkeana hiekasta tehtynä kumpareena. Miilun pohjan halkaisija on muutaman metrin suuruinen. Miilun jäänteet erotetaan esimerkiksi pyyntikuopasta pintaturpeen alta löytyvästä hiilestä ja noesta. Miilunpohjan ympärillä on joskus havaittavissa katkonainen oja, jolla on säädelty miilun ilmanottoa.
Lähteet
- Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin: Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila – kylät Päijänteen sylissä. Loppuraportti 3/5; 2013. Auli Hirvonen, Riitta Kinnari, Katriina Koski, Janne Ruokolainen. ProAgria Etelä-Suomi ry. Padasjoen kirjapaino 2013.
- ProAgria: Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin -hanke verkossa (avautuu uuteen välilehteen)
- Kellosalmi, Seitniemi ja Virmaila - kylät Päijänteen sylissä (pdf avautuu uuteen välilehteen)