Ero sivun ”Muisto Hyömäestä: harrastukset ja vapaa-aika” versioiden välillä
p (Suojasi sivun Muisto Hyömäestä: harrastukset ja vapaa-aika ([Muokkaus=Salli vain ylläpitäjät] (ikuinen) [Siirto=Salli vain ylläpitäjät] (ikuinen))) |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| (Yhtä välissä olevaa versiota toisen käyttäjän tekemänä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
== Harrastukset ja vapaa-aika == | |||
Meidän perheessä on suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon ollut samanlainen jälkeen sotien kuin mitä se oli ennen sotiakin. Harvoin on kirkossa käyty, mitä joskus joulukirkossa, vihkiäisissä ja hautajaisissa. Isän kanssa kävin joskus nuorena kerran pari vuodessa rippikirkossa. Ei niinkään omasta halustani, vaan kun astmaa sairastava isä tarvitsi apuani kirkkomatkalla. Se että kävin isääni saattamassa rippikirkossa vielä viimeisen kerran puolta vuotta ennen kuolemaansa, vaikka oli ollut muu meno mielessä, on eräs niistä harvoista hyvistä teoista elämäni varrella, joista vieläkin iloitsen mielessäni. Radiosta kuunneltiin sota-aikana ja kauan jälkeenkinpäin jumalanpalvelus joka pyhä. Sekin on melkein jo jäänyt. Jumalaa emme ole hylänneet, vain sen ääneensä palvelemisen. | Meidän perheessä on suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon ollut samanlainen jälkeen sotien kuin mitä se oli ennen sotiakin. Harvoin on kirkossa käyty, mitä joskus joulukirkossa, vihkiäisissä ja hautajaisissa. Isän kanssa kävin joskus nuorena kerran pari vuodessa rippikirkossa. Ei niinkään omasta halustani, vaan kun astmaa sairastava isä tarvitsi apuani kirkkomatkalla. Se että kävin isääni saattamassa rippikirkossa vielä viimeisen kerran puolta vuotta ennen kuolemaansa, vaikka oli ollut muu meno mielessä, on eräs niistä harvoista hyvistä teoista elämäni varrella, joista vieläkin iloitsen mielessäni. Radiosta kuunneltiin sota-aikana ja kauan jälkeenkinpäin jumalanpalvelus joka pyhä. Sekin on melkein jo jäänyt. Jumalaa emme ole hylänneet, vain sen ääneensä palvelemisen. | ||
| Rivi 5: | Rivi 7: | ||
Hartaustilaisuuksia oli kotikylässäni Hauholla 20–30-luvulla useinkin. Samoin myös vaimoni kotikylässä Kangasalan Pyörönmaassa. Väkeä niihin aina meni pirtin täydeltä. Jollei niin uskonnon tähdenkään, mutta toisiaan tapaamaan. | Hartaustilaisuuksia oli kotikylässäni Hauholla 20–30-luvulla useinkin. Samoin myös vaimoni kotikylässä Kangasalan Pyörönmaassa. Väkeä niihin aina meni pirtin täydeltä. Jollei niin uskonnon tähdenkään, mutta toisiaan tapaamaan. | ||
Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla<br /> | Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla.<br /> | ||
Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016 | Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016. | ||
[[Category:Muistot jakoon, Hauho]] | [[Category:Muistot jakoon, Hauho]][[Category:Häme-Wiki]] | ||
Nykyinen versio 12. maaliskuuta 2023 kello 10.18
Harrastukset ja vapaa-aika
Meidän perheessä on suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon ollut samanlainen jälkeen sotien kuin mitä se oli ennen sotiakin. Harvoin on kirkossa käyty, mitä joskus joulukirkossa, vihkiäisissä ja hautajaisissa. Isän kanssa kävin joskus nuorena kerran pari vuodessa rippikirkossa. Ei niinkään omasta halustani, vaan kun astmaa sairastava isä tarvitsi apuani kirkkomatkalla. Se että kävin isääni saattamassa rippikirkossa vielä viimeisen kerran puolta vuotta ennen kuolemaansa, vaikka oli ollut muu meno mielessä, on eräs niistä harvoista hyvistä teoista elämäni varrella, joista vieläkin iloitsen mielessäni. Radiosta kuunneltiin sota-aikana ja kauan jälkeenkinpäin jumalanpalvelus joka pyhä. Sekin on melkein jo jäänyt. Jumalaa emme ole hylänneet, vain sen ääneensä palvelemisen.
Lapsuudenkodissani pantiin aina kädet ristiin ennen ruualle rupeamista. Ääneensä ei meillä kukaan ruokarukousta lukenut. Sunnuntaina ei kirkonmenon aikaan lapsia ulos meluaan juuri laskettu. Ei koko ensimmäisenä joulupäivänä eikä pitkäperjantaina. Ne olivat suurimmat juhlapäivät ja ne piti viettää hiljaisuudessa. Isä, tahi minä vanhimpana poikana, luki Lutherin postillasta päivän saarna-aiheen. Äitini opetti minut jo 5 vuoden ikäisenä lukemaan ja kirjoittamaan, ja 3–4-vuotiaana iltarukoukseksi Isä meidän ja Herran siunauksen. Nuoruuteni päivinä ne unohdin, mutta sota opetti ne uudelleen. Enkä ole sen jälkeen iltarukoustani kait yhtenäkään iltana unohtanut. Olen lukenut ne hiljaa itsekseni ennen nukkumistani. Lapsillemme vaimoni opetti myös 3–4 vuoden iässä rukouksen: ” Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa.”
Hartaustilaisuuksia oli kotikylässäni Hauholla 20–30-luvulla useinkin. Samoin myös vaimoni kotikylässä Kangasalan Pyörönmaassa. Väkeä niihin aina meni pirtin täydeltä. Jollei niin uskonnon tähdenkään, mutta toisiaan tapaamaan.
Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla.
Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016.