Muistelua Hyömäestä ja Alvettulasta: Aune Häggin haastattelu

Aune Häggin (s. 1920) haastattelu 25.5.2005 Hämeenlinnassa

Haastattelun tallentaja ja kirjaaja Marjatta Tuomisto, os. Saarinen.

(Haastattelijan huomautukset, muut tiedot ja kommentit vinotekstillä.)

Haastattelussa käytiin läpi eloa ja oloa Hyömäessä ja Alvettulassa ajalta, jolloin Aune siellä asui. Aune muisteli myöskin isäänsä ”Hekin Akua” ja Akun hurjia tempauksia, joista tämä oli tunnettu pitäjän ulkopuolellakin.

Aune kertoo…

Meirän pirtin paikka on lohkottu kartanon maista. Pirtti oli tarkotus kanssa muuttaa Hyömmäen koulun lähelle siihen mäkkeen, mutta kartanon herra tuli lakituppaan ja sano että Hekin Akun pirttiä ei muuteta mihinkään, taikka Veeliksenkin kanala pannaan Sorrattiin. Ja niin pirtti sai jäärä paikalleen. Muita sisaruksia mulla oli Alli ja Armas, ne oli kassosia, Aili, Anna, Arvo ja Aku. Aku kuoli 10-vuotiaana, oli kylän poikien kanssa löytäny jostain mettästä räjähtämättömän ammuksen, joka sitten räjähti kädessä. Ne oli vissiin niitä kapinan aikasia panoksia.

Isä, Hekin Aku

Aku oli hurja ja peloton miäs. Kylässä se tunnettiin Hekin Akuna. Kerrankin isä seiso Hauhon kirkon kellotapulissa ristin päällä käsillään, olivai vissiin sillon siällä paanuja tervaamassa. Se oli taikuri koko miäs. Että mä tykkäsin siittä. Mulla on valokuva kun Aku seiso kolmikerroksisen talon katon harjalla käsillään. Se tapahtu kanssa Viipurissa. Kun toiset tyämiehet kerto pomoille, että oli Aku seisonu käsillään katon harjalla, ehän ne sitä ollu uskonu. Mutta sillon Aku meni uurestaan harjalle, että pomokkin sen näki. Oli ne ihmetelly. Hurja miäs, niin kaikki ajatteli. Taikuri se oli koko miäs.

Isä oli henkeen ja verreen tyämiäs. Kerrankin Kalliokoski oli istunu vaalilautakunnassa, kun Aku meni äänestään. Lappua antaessaan Aku sano: ”Käännä se perkele kuinka päin hyvvään, niin aina minä olen yhtä punanen.” Aku oli ollu punavankina Hennalassa. Siällä ollessaan se oli saanu vattaansa semmosen vaivan, että sen maha oli aina kuralla, huussi täyty olla lähellä. Pohjolan Ilmari, veljeni Arvo ja Aku, ne kulki ussein porukasa ja veti ne puhelinjohtoja kesäsin Viipuriinkin. Oli siellä tietysti muitakin miähiä. Siihen aikaan täyty käyrä pitkälläkin töissä, jos meinas jostain saara rahhaa kokkoon.

Aku oli pitkä isokokonen miäs, tukka oli hartioille ulottuva ja päässä oli mun tekemäni lakki, iso kun pannumyssy. Se oli tehty kahresta villapairasta. Se lakki oli Akulle rakas, aina se oli Akun päässä sen jälkeen kun oli sen saannu. Lakki oli tehty varta vasten, ettei päätä palele, kun on pilikillä. Isä oli kova pilkkimiäs, aina sillä oli melkein kaverina Kämärin Kalle. Kyllä harmittaa, etten sillon kun muutin Hämmeenlinnaan ottanu isäni lakkia muistoks.

Kylälle muutti soran jälkeen Karjalaisen Eino porukoineen, ne oli evakoita. Äite Martta Karjalainen oli tullu kerran vastaan Akua kylätiellä. Kumpikin oli sanonu toisillen päivää, mutta kun ohitus oli tapahtunu, molemmat katto yhtä aikaa takansa. Kumpikin ihmetteli vissiin toistaan. Karjalaisen rouva oli menny kotio ja sanonu miähelleen, että kylässä on varmaankin luostari, kun munkkikin tuli vastaan. Hekin Aku oli näyttäny isossa lakissaan munkilta, ja lakin alta oli vielä roikkunu olkapäille ulottuvat hiukset. Akulla oli sillon taas ollu pitkä tukka, mitä hän anto vaan poikansa Arvon leikata. Poika asu jo sillon Anjalankoskella, eikä siellä järin ussein käyty.

Sota-aika

Sota-aikana piti mennä töihin, kaikilla kynnelle kykenevillä oli tyävelvote, sai kyllä valita mihinkä meni. Minä menin ammustehtaalle Riihimäkkeen Heleniuksen Aunen kanssa. Olis sinne saannu jääräkkin senkin jälkeen töihin, mutta me lährettiin pois, 250 muun likan kanssa. Siälä me seisottiin asemalaiturilla, kun lährettiin kuka mihinkin. Tein minä mettätöitäkin, sekin oli niitä velvotteita. Porukassa meittiä oli Hinkkalan Mari ja Tuomaisen Martta, molemmat Hyämmäen koulun opettajia. Sitte oli viälä Hinkkalan Marin kasvattipoika, sen nimmee en muista. Minä kaaron niille puut ja pystytin tolpat, joitteka välliin halot pantiin. Saatiin me kaikki hoppeekirveet, siihen piti tehrä neljä mottia halkoja ennen kun sen sai.

(Martta Tuomaala s. 29.9.1898 Pälkäneellä, opettajana Hyömäessä 1925-1959.)
(Maria Hinkkanen s. 5.1.1885 - k. 10.3.1957, opettajana Hyömäessä 1924-154.)

Postinkantajana ja tiilitehtaalla

Jaon postiakin kymmenkunta vuotta soran jälkeen, mun reittini kulki ensin Hyämmäkeen ja siitä Hauhontaka Mettäkulmalle. Niämen Hilja kanto postia sillon Ilmoilaan. Kun muutin Hämmeenlinnaan, kuljetin kumminkin vielä yhren kuukauren postia täältä Hämmeenlinnasta käsin. Menin linja-autolla Hyömmäkkeen, siellä mulla oli pyärä. Täyty hoitaa sopimus loppuun vaikka olinkin jo muuttanu, siinä oli kuukauren irtisanomisaika. Linja-autot kulki niin sopivasti, että pääsin taas ehtoolla takasin kaupunkiin.

Siihen aikaan Mettäkulmalla oli tiilitehras, olin minä siälläkin töissä. Niämen (entinen Kämäri) Hilja riias sillon Mäntymäen Roopee. Kaikki sitä siittä kiusas, sanottiin sille, että joka toisessa tiilessä näyttää lukevan että ”Ropsa rakas”. Naimisiin se kumminkin meni Niämen Arvon kanssa. Samalla tehtaalla oli Anna-sisareni ja Allinpoika Taisto ja Sajantolan Kaarina. Sajantolat asu melkein naapurina, meiltä vähä Alvettullaan päin Kaukosen ja Vuoren Vihtorin välissä tiän vieressä. Vianon miäs oli venäläisiä, sen sukunimi oli Saviloff. Ne muuttikin sitten nimensä Sajantolaksi. Viano eros miähestään ja miäs muutti kaupunkiin.

Kyläläisistä

Hakalan Hanna riiusteli Kalle Mänströmin kanssa, Hanna puhu siitä aina itte. Sitten se Mänström meni vihille kumminkin sen Santran kanssa. Hanna asu Hyömäessä Visamäen pirtin lähellä, viimesenä siinä talossa asu Laineen Hilta. Hanna oli ompelija ja se neulo meille vaatteita. Kyllä me siällä ussein käytiin kylässä ja muutenkin poikettiin.

Melkein naapurisa asu yks paskamainen miäs, se oli olevinnaan semmonen poroporvari. Kun halkojakin tehtiin, nii se hyppi pinojen päällä, että ne menis piukempaan. Kyllä isä siittä sille sitten sano ja otti sitä niskasta kiinni. Se oli joku mutteriherra olevinnaan. Käräjillekkin mä jourun sen mutteriherran takia. Hietalan Viian pirtti oli siinä meirän vieressä ihan melkein vastapäätä. Sanna ja Viia oli sisarukset ja niitten veli oli Reino, se oli kasvattipoika. Viia oli mun ikäseni. Kerran kun istuttiin sen kanssa ikkunalla ja katteltiin pihalle, Lingmanin Hilma meni ohitte semmottella pienellä kelkalla. Kelkka oli Eilan, sen likan. Se Hilma asu miähensä Aleksin kanssa siinnä lähellä. Sillä äijällä oli jottain kaunaa Hilmalle, en tierä kylläkään mitä. Se meni ja rikko pyörällä Hilman jauhopussin halki, nosti kelkan kohralla pyöräänsä sillai, että kelkassa oleva jauhopussi hajos. Me nähtiin se kaikki ikkunasta. Hilma nosti siittä käräjäjutun, ja sinne sitte jouruttiin toristajina. Ennen käräjiä se miäs tuli meille ja käski mun valehrella käräjillä. Se lupas antaa viissattaa ja ryypyn käräjien jälkeen, jos mä valehtelisin. Mutta mä sanon vaan että käräjillä nährään. Kun multa sitte käräjillä kysyttiin asiasta, niin sanon kaikki, senkin mitä se äijä lupas mulle valehtelusta. Käräjien jälkeen se miäs otti mut kylällä hampaisiinsa, mutten mä siittä välittänny.

[Hinkkasen muorilla] oli monta poikaa ainakin Vihtori, Iisakki, Esra ja Tauno ja sitte oli opettaja Mari. Yksi likosta oli muualla talossa emäntänä, mutta likat muistaakseni oli Tilta ja Sirkka. Iisakki oli Torolassa isäntänä. Muorin pirtti oli Hinkkasen ja Laineen Iitan pirtin vieressä, alhaalla lähellä Simolaa. Nys sitä talloo pittää pojan poika. Muorilla oli hylly hyllyn perrään yrttilääkkeitä, pientä pulloo ja purkkia. Muori keräs pihalta kaikki yrtit, ja se tiesi missä mitäkin kasvo. Se oli semmonen parantaja, ei tainnu muori vissiinkään kertoa tietojaan jälkipolville, kaikki viisaus meni hautaan muorin mukana. Kerran mulla särki hammasta niin pirusti. Muori sano, että ”Tuskin likka tänne”. Mä menin ja se otti käteni kätteensä ja puristi ja hiaro muutaman kerran peukalon ja etusormen välistä aluetta, siittä missä on pehmeetä lihhaa. Hammassärky lähti, eikä se sen jälkeen särkeny.

Esra Hinkkanen oli polliisi. Sillä oli semmonen muija, joka luki mustaa raamattua. Se oli vähä erikoinen ihminen. Tytär oli Aune nimeltään, huonojalkainen, oli satuttanut lapsena jalkansa jo koulussa. Sitte se meni Hiltusen Niilon kanssa naimisiin, assuu siellä Esran pirtissä Palssarissa vissiin vieläkin.

Hanne ja Hannen Iita asu siinä missä oli Kämärin kotileipomo. Sen mitä Terttu piti. Sen mies oli Aimo Kämäri. Hannen veli Aleksi asu vähän matkaa Hyömäen koululta etteenpäin Ripon kujansuussa. Poika pittää paikkaa nykyään.

Vähetty on talon nimi, sukunimi on Kämäri. Kämärin talon likat oli nimeltään Lempi, Liisi ja Tyyne. Vanha muori oli kova ajaan pyörällä, mutta se ei osannu jarruttaa. Kerran se tuli Mettäkylän Kaivolaan, tie oli sinne yhtä alamäkkee, ja muori tuli pyärällään suoraan pirttiin. Hättääntynneenä muori oli huutanu: ”Herranjumala kuka minä olen ja mistä minä oikeen tulen.” Kerrankin taas Vähetyn vanha muori meni hirveellä vauhrilla Hökliinin Hilman pihhaan suoraan airan läpi, kun ei ollu oppinu jarruttaan sillä pyörällään. Kerran se kaatu kanssa Turtomäessä, pyärä meni vinksalleen ja pyärän päälikummin sisältä tuli sisäkummi ulos. Muari hättäänty ja huusi apua. Se oli luullu, että siltä oli tullu suolet ulos. Joku sitä meni kattoon ja sillä oli sisäkummi ollu sylissä yhressä mytyssä.

Hökliinin Hilma asu Turtomäen alla, siinä missä nykyään on Hietot, Kaukosen vieressä. Hilma piti kanoja, sieltä mekin haettiin munia. Siällä kävi yks kelloseppä, se kävi riiamassa Hilmaa. Kaukosen Esteriä riiasi ähtärinmustalainen. Se miäs oli oikeen semmonen tummatukkanen. Kerran se oli ollu taas riiuureissullaan Esterin tykönä. Tuli ehtoo ja Esterin isä jo vartos, että koska se miäs lähtee kotio. Ikkunasta oli nähty, että naapurin Hilman sulhanenkin oli lähteny aikoja sitte. Esterin äite oikeen hätäänty ja sano siihen: ”Älä sitä pois käske, sehän on meirän Esterin sulhane.” ”Jaa se onkin sitte eri juttu”, sano isä.

Hiltusen Hulda oli Tyrnillä piikana. Sillä oli poika Antton, sen sukunimi oli Tiemaa, mutta puhuvat, että sen isä olis ollu yks talon isäntä siittä läheltä.

Ranta-Kallen ja Manta Kämärin paikka oli entinen Linruusin Vihtorin veneverstas. Veneverstas poltettiin taikka se palo myöhemmin, ja niin palo Linruusin vanha pirttikin Hyömäessä (nyk. Matti Kuuselan paikka). Siihen aikaan se oli niin tavallista. Vanha maantie Hämmeenlinnaan mennessä lähti Haussalon tykköö Hykkyräiselle päin ja siittä Ranta-Kallen ohitte nousten peltoaukeeta ylös. Mäjellä oli kaivo ainakin 50-luvulla, siittä tie jatko kohti Hinkkasta, Kuoppamäki (Lyömäki) jäi oikeelle pualelle. Tätä tietä sanottiin Lahlajantieksi. Molemmat, Kalle ja Manta olivat Akua vanhempia, mutta Kalle ja Aku kävivät yhdessä pilkillä ja olivat muutenkin paljon yksissä. Kalle ja Manta oli mun kummini. Kalle oli pienikokoinen ja hintelähkö, ja Manta taas riski tyäihminen. Kallella ja Mantalla oli likka Hilja. Ei niillä muita lapsia ollukkaan. Hilja oli meitin Häggien ja Suovan hyvä tuttava ja ystävä, me käytiin paljon toisissamme kylässä. Hilja oli naimisissa Arvon kanssa, ja niillä oli yksi tytär Liisa. Arvon ja Hiljan aikaan ne osti lissää maata Katkelijasta, Vittasmaalta ja Rompseesta. Liisa kuoli nuorena ja Hilja ja Arvo sitä vekkoo, ennää siellä ei o kettään. Nys se paikka on Kämärin Tapanin poijjaalla. Se on hieno paikka niin kesällä kun talvellakin. Arvo oli viimeiset ajjaat Hauhon vanhaikodissa. Sen elämä loppu siihen kun Hilja kuoli, ei siittä ollu ennää yksineläjäksi. Kyllä se tunsi, mutta puhu ihan hulluja, en tiärä. Kerran Arvo kysy, sillon oli jo Hilja kuollu: ”Muistakkos Aune kun purotin sillon kävellessä siellä Hämenlinnassa takkini karulle?” Em minä muistannu, kun en ollu Arvon kanssa koskaan ollukkan kävelyllä.

Haussalon naapurissa asu Villen Iita. Iitan likka oli Liisa. Liisa kävi yhtä aikaa rippikoulun mun kanssani.

Kuusela Ilmari oli ussein mukana kun Naiset mukkaan -toimikunta teki retkiä. Kerrankin mentiin Helsinkiin ja käveltiin katua pitkin. Ilmari kävi ostamassa pullalenkin ja makkaraa. Kävellessään se haukkas välillä pullaa ja välillä makkaraa. Kyllä ihmiset katto pitkään. Ilmari vaan nauro. Ilmari oli hauska ja vitsikäs, semmonen huipelo.

Mäenpään Hilja kävin ussein meillä kylässä (se oli isän sisko) jo sillon kun se asu Myllyllä. Hilja asu punasessa pytinkissä (Myllytupa), siällä otettiin Hiljan kanssa ryypyt, ensimmäinen ryyppy varmaan jo kymmenen vanhana. Muistan kun unikuvana, että sillä tontilla olis ollu usseimpia pytinkejä, jossa asu joku viälä 30-40 luvulla. Siittä Hilja muuutti Oskarin pirttiin, se oli Haussalon Mikon lähellä Hykkyräisen riihipihassa. Se Oskari oli Hykkyräisiä. Oskarin pirtistä Hilja tuli mun pirttiini, ja sitte se meni Pälkäneelle Helmikkalan Eevan, likkansa tykö. Eevakin rupes puhhuun niitä näitä, lähetti Hykkyräisen Sirkallekkin erikoisen kirjeen.

Juutilaisen Pekka oli suutari, siellä käytiin monta kertaa, kun vietiin kenkiä korjattavaksi. Kyllä siellä oli mölyä kun mukuloita oli niin paljo. Elli oli suulas ja puhelias ja tiesi kaikki asiat, kulki talosta talloon aamusta ehtooseen.

Ennen kun Aarne Kunnas tuli Alvettullaan, se oli ollu töissä Niemen kaupassa.

Tapolan Kalle [oli] harras uskovainen miäs, piti pyhäkouluakin. Mutta joskus juhlapyhinä se meni santakuoppaan ja otti ryypyt siellä, ettei olis ihmisten silmissä. Makas piilossa niin kauan kun selvis. Kerran Kalle oli Jurvalla pelloollaan. Sieltä olis pitäny vierä äes kotio, mutta Kalle ei viittiny lähtee hakkeen hevosta, vaan otti äkkeen selkäänsä ja kanto se kotio. ”Em minä viittiny hevosta vaivata”, sano Kalle. Kerran taas olin Pohjolan Ailin kanssa pellolla Tapolassa, Kalle huuteli: ”Tulkaa ny syömään että päästään pellolle takasinkin.” Pöyrässä Kalle otti kätteensä kokonaisen reikäleivän, pani peukalonsa leivän reikään ja söi koko leivän. Porukalla käytiin kirkolla raamatunselityksissä. Kuorma-auton lavalle oli vaikee kiivetä, jos oli huonojalkainen. Kalle otti äitensäkkin sylliin kun pienen lapsen ja nosti lavalle. Tampereella oli joku yrittäny hevosta saara nouseen junanvaunuu, mutta hevonen ei menny. Tapolan Kalle sattu siihen menneen, otti hevosen sylliinsä ja nosti sen sinne. Isäni niitä aina puhu.

Hieton kahvila oli tavallisten ihmisten paikka, siellä sitä käytiin kaljalla. Sitä piti Vuokko ja Reino.

Estemaan Mauri ja Elli oli kovia temaria, kävivät aina kaikissa työväen tillaisuuksissa. Asuvat Alvettulassa Pimpulin Miinan naapurina. Kerran Aku ja varmaan muitakin kylän poikia oli huutelemassa Pimpulin ikkunan takkaa varmaankin Ruuralle, mutta sitte alko ikkunasta lentää huonekaluja. Miina niitä siältä oli heittelly poikien niskaan. Kerran olin kenkäkuponkia hakemassa kirkolla Ruuran kanssa, se sano ammatikseen kehrääjä. Sillon aattelin että mitähän sekin kehrää…

Mattilaisen Lahja oli Lepistön Vihtorin likka Liinavuorelta. Lahjan äite oli Emma, poikia oli kaikkiaan kolme. Vihtori oli uskovaista olevinnaan, mutta kumminkin se hakkas Emmaa haravalla. Lahja oli naimisissa Mattilaisen Eevin kanssa.

Vestin Huukon muistan, se oli semmonen hävytön suustaan, semmonen suupaltti. Kerran mentiin linjurilla kaupunkiin ja autoon tuli aina vaan lissää väkkee. Rautaman Kalle huuteli koko ajan että menkää takappäin, että kaikki mahtuu sisälle. Sillon Huuko huusi: ”Älkää ny ennää tänneppäin tulko, mulla on ny jo munat ihan liiskana.”

Parangon Meeri oli rippikoulukaverini.

Linruusin Vihtorin pirtti pallaa

Linruusin Sirkka ja sen veli oli Aunen kanssa keinumassa Liinavuorella, kun sauhua alko nousta kylästä. Kakarat kuuli kun pillit alko huutaa. Linruusin mukulat tiesi heti sannoo, että se on meirän pirtti kun ny pallaa. Sillon lährettiin vuorelta kotio juoksujalkaa, niin lujjaa kun vaan päästiin. Linruusilla ei ollu meininkiäkään sammuttaa palloo, sinne ei oltu viäty yhtään vettä. Se sano vaan kakaroille, että älkää menkö sinne, siellä voi alkaa mojahrella. Piipunjuuressa oli ollu jottain panoksia piilossa, ja Vihtori pelkäs niitten räjähtävän. Siihen rakennettiin uus pirtti, se jonka Kuuselan Matti osti.

Pilot (Pidot)

Emma Lehtonen oli kylän pitokokki, Emma oli Hykkyräisen Sirkan täti. Olin minäkin joskus jelppaamassa, kahveeta kaatamassa ja pernoita kuorimasa. Juhlissa oli tarjoilu hyvinkin perinteistä, oli laatikot ja rosolla ja jälkiruokaakin oli. Talossa ylleensä tapettiin ensin elukka, että saatiin lihhaa. Jauhot, voit ja kermat oli melkein aina talosta, ja vaikka kaupoissa ei ollu paljookaan tavaraa, niin kyllä sitä jostain rahalla sai mitä tartti. Ja rahhaa talossa ylleensä oli.

Palkkaa pitokokeille maksettiin ylleensä tavarassa, taikka rahassa. Jos ylimäärästä ruakaa taikka muuta tavaraa jäi annettiin sitä, ja jos sitä jäi vähä, sitten lisänä anneettiin rahhaa. Juhlat alko 30–40-luvulla ruualla ja jälkeenpäin oli kahveeta. Sirkka kulki kanssa Emman apuna, taisi kulkee viälä Emman kuoleman jälkeenkin kahveita keittämäsä ja tarjoomassa. Hykkyräisen Sirkka asu Ranta-Kämärin naapurina äitensä Annan kanssa. Talojen välissä oli vaan lehmihaka, nys siinä on Estemaan pytinki. Anna oli ompelija, se ompeli lähinnä herrasväelle vaatteita. Sirkan isä oli kuollu. Sen nimi oli Heikki. Ne oli semmosta hienompaa väkkee. Sirkka muisti aina sanoa, että tää talo on mun isäni kototalo.

Taksvärkkipäivät

Meitillä oli yhteisiä perunamaita Hinkkasen Iisakin mailla ja Hinkkalassa. Ne oli semmosia taksvärkkimaita. Yhrestä pernamaasta piti tehrä 21 päivää kesäsin talloon töitä. Päiviä tekemässä oltiin ylleensä porukalla. Mä muistan ainakin Kuuselan Otilian, Heleniuksen Vannin ja Kämärin Iitan. Meilläkin oli Linruusin Iisakin pellolla pernat ensin, mutta se oli sitte ilkee mies. Kun me mentiin syömään, niin saunanpadasta tuotiin perunat ja lihhaa oli vaan muutama pala ja Iisakki kokos nekin itteelleen, ettei kukkaan muu saanu mittään. Kyllä suututti, sitte me mentiinkiin Hinkkaselle. Oli se kova taksvärkki, kuukausi töitä eikä pennin hyrkkaa koko kesänä. Tehryt työpäivät pirettiin ylhäällä almanakan kyljessä. Hinkkasella oli olo hyvempää, talloo piti vanhappiiat ja vanhat pojat. Likat oli Alma, Veera ja Iita, pojat oli Riku ja mikä se yks ny oli, mutta kukkaan niistä ei ollu naimisissa. Sitte ne otti ottopojan Kalliosen Einon. Se sai kaksi talloo, uuren ja vanhan. Se meni Aaltosen Kaarinan kansa naimisiin, ennen naimisiin mennoo sitä riias kelloseppä. Kyllä kylän kakarat näki ja tiäsi kaikki mitä kylässä tapahtu.

Työväentalo

Siellä tehtiin näytelmiä, sen muistan. Ahosen Aino ja Niemen Hilja ainakin näytteli, ne oli vastanäyttelijöitä, ja molemmat oli hyviä. Tehtiin kiertueita Portaaseen, Tyrväntöön ja ainakin Eteläisiin. Näytelmän nimi taisi olla Roinilan talossa. Matkat kuljettiin linja-autolla, aina sen jostain sai. Pikkuautoja ei siihen aikaan ollu kellään, oli vaan pirssit. Ussein kyytimiähenä meitillä oli Rautaman Kalle, se oli isän veljenpoika. Sillä oli linja-auto. Lahtisen Martti piti huolta työväentalosta, ja sen kanssa näyttelin joskus merimiestä. Laulettiin ja näyteltiin ja kyllä kaikenlaista huvitusta pirettiin. Vappujuhlia oli kanssa joka vuosi.

Iltamien jälkeen tanssittiin. Kyllä tansseja muutenkin pirettiin. Ensin työväentalolla kävi kanssa talolliset siihen asti kuin seurojentalo valmistu. Ne tiesi heti että se on heitin paikkansa. Kaikki näyttämötoiminta viarailunneen oli harrastustoimintaa. Palkkaa ei tullu, eikä sitä ei eres aateltu. Kulissit työvaentalolla oli Mänströmien maalamat. Jommankumman veljeksen, en tiä, molemmathan oli maalareita.

Vappujuhlia pirettiin Hyömäessä, ensin käytiin punasten hauroilla Mustilassa ja sitte Alvettulassa. Alvettulan hauta on seurojentalon lähellä Tapolan maalla. Ne punaset, jokka tapettiin sillon vappuna Mustilassa, niille sanottiin että ny lähretään tetterrii. Oli se vaan semmonen teatteriretki, että kaikki tapettiin.

Ompeluseurat

Niitä pirettiin vuorotellen eri pirtissä. Se kenen tykönä oltiin, se kustansi. Käsityöt oli omia. Annan, siskoni kansa tehtiin isoja pöytäliinoja ja minä olin kova kutoon ja virkkaan, sillon tein monia villapaitoja. Sota-aikana tehtiin rintamalle sukkia ja tumppia, sitä en tiä mistä lankat tuli kutimiin, mutta kurottiin kumminkin. Mänströmin talossa pirettiin kanssa joskus ompeluseuroja, en siellä kyllä usseinkaan ollu. Huusholli oli hieno, sen muistan.

Hyömäen kartano

Hekin Kallen muijakin Manta oli siellä piikana. Sanovat Mäkistä nuukaks miähek, mutta mulle se oli ainakin reilu maksun suhteen. Kerran se tuli oikeen uurestaan tuomaan lissää rahhaa, kun oli miälestään maksanu liika vähän erellispäivänä jostain halkotöistä.

Nykynen Kasarmintiä tai mikä se ny on, on varmaan saannu nimensä siittä, kun siinä oli Visamäen ja Lyömilän pirtein kohdalla kartanon asuntoja. Niissä asu piiat ja rengit. Sitä talloo sanottiin kasarmiks.

Jään nosto

Joka talvi kyläläiset nosti yhdessä jäitä, kaikki talot, Hyömäestä Anttila, Torola ja Kämäri, Niemi, ja ketä sitte Alvettulasta olikin. Aina oli paljo porukkaa, vissiin siälä oli kaikki ne joilla oli lehmiä. Jäillä jährytettiin kesällä lypsymaito ennekun se vietiin meijeriin. Jäät sahattiin isoiks palasiks, nostettiin jäälle ja kuljetettiin hevosilla kuka sitte mihinkin. Jotkut kuusenjuurelle taikka talon varjoseen nurkkaan, päälle pantiin sahanpuruja. Sillai ne säily sulamatta koko kesän. Hyämäkeläinen Niemelän Olavi asu Mettäkulmalla ja se ajo maito-autoo Hauhon Ossuusmeijeriin.

Ravikilpailut - Torolan Iisakin hevoset

Jäällä järjestettiin joskus ravikilpailuja. Torolan Iisakilla oli ravuri, oli sillä muitakin hevosia. Se oli hurjapäinen hevonen. Voitti se raveissa palkintojakin. Muuten Iisakin hevoset oli kaikki hurjia. Kerrankin muistan, kun yks hevonen juoksi Vernasvuorelta kotio täyttä laukkaa. Hevonen pysähty vasta sitte, kun sen pää mäsähti seinään. Me oltiin sillon rattailla, rattailla oli viikatteet ja hankot irrallaan. Se oli kyytiä, ja kyllä me pelättiin, onneks mittään ei tapahtunu.

Kerran taas oltiin Torolan Iisakin pernamaalla, Kämärin Iitakin oli mukana. Iisakin hevonen alko ensin vikuroimaan. Sitte se lähti, ei tuntunu pernannostokone perässä miltään, vaikka se oli sentään kahren hevosen verettävä. Hevonen juoksi kun hullu pitkin pernamaata erestakasin, pernakone tuli perässä että kolisi. Iita meni juosten pellonsyrjään ja siunaili: ”Sillä on varmaan joku perseessä kirreellä kun se tollai riuhtoo.” Hevonen juoksi aikansa ja sitte taas jatkettiin pernannostoo. Tää hurja hevonen myytiin sillon, kun se puri pahasti yhtä Torolan poikaa käsivarresta. Torolassa oli yks poika, joka kuoli nuorena. Sen nimi oli Arvo, sen muistan että sillä oli pitkä keltainen tukka.

Semmoset naiset

Asu siällä meirän kylässä semmosia naisiakin, jokka piti viaraita miähiä. Yhrestä naisesta kulki kaikenlaisia juttuja. Kerran yks isäntämiäs meni sontarattailla tiällä, semmosilla johon oli pantu korkeet reunat, niin sillon joku oli sanonu että, ”jos noille rattaille pantais kaikki ne munat, jokka senkin muijan perseessä on ollu, niin ne ei rattailla pyssyis”. Sitte siällä Alvettulassakin oli semmonen nainen, että ei senkään kakaroista tiänny ketä niitten isä oli.

Enteet

Kerran isäni oli juuri käyny ulkona. Sisälle tullessaan ulkoo oli kuulunu kova kolina, se oli ollu samanlainen ääni ihan kun puupino olis lauennu. Mutta ei siä pihassa mittään pinoa ollu. Samalla suutari Kallioinen tuli sannoon Akulle, että on tulipalo ja isäs pallaa talon mukana. Aku lähti juokseen, mutta mittään ei voinu ennää tehrä. Kun aukas ovet niin vaari kaatu ovesta ulos. Se oli yrittäny väärältä puolelta ovvee ulos ja tuupertunu siihen. Se kolina oli enne.

Isä kävi Mantaa riiuulla Hyämmäen kartanossa. Kerran kellarista tuli valkonen haamu, sieltä se tuli ja pisti avvaimet taskuun ja meni pääpytikin taka. Tää samanlainen haamu nähtiin monneen kertaan, ja aina se tuli ja meni samalla lailla. Lauttian kartanossa kummitteli kanssa. Kun isäntä myi köyhille viljaa, se pani kapan pohjalle välipohjan, ettei jyviä olis menny niin paljo. Sillai petti ihmisiä. Öisin alko isäntää pirut vaivata. Kerran yöllä ilmesty olio, joka sano että ota pois täyte vakkas pohjalta niin kummittelu loppuu. Kun isäntä rupes mittaan jyvät oikein, niin kummittelukin loppu.

Lähteet

Hauhon hautausmaa, muistomerkit (syntymä- ja kuolinajat).

Syrjä, Urpo, Hauhon kansakoulut 1871-1976 : sataviisi vuotta kansanopetustyötä Hauholla. Hauho 1979.