Lotilan vaivaistalon alkuvaiheet

Arno Forsius

Lotilan vaivaistalon perustaminen

Hollolan vaivaishoidossa tapahtui monia ratkaisevia muutoksia 1890-luvulla. Vuoden 1889 mielisairaanhoitoasetus toi kunnille uusia velvoitteita. Sen mukaan kunnan, joka rakensi vaivaistalon tai sellaisena toimivan laitoksen, oli järjestettävä siihen kolme hoitopaikkaa köyhiä mielisairaita varten, ja jos laitos oli useamman kunnan yhteinen, oli näitä hoitopaikkoja oltava vastaavasti enemmän. Sitä paitsi kunnat olivat nyt velvolliset antamaan tarpeellista hoitoa kaikille mielisairaille, myös varakkaille, jotka eivät voineet saada sitä omaistensa tai lähimmän ympäristönsä järjestämänä. Lisäksi Suomen vaivaishoidon tarkastelijan Gust. Ad. Helsingiuksen julistamat periaatteet mm. vaivaisten huutokauppojen tuomittavuudesta johtivat elätehoidon kustannusten kohoamiseen.

Kustannusten nousu oli Hollolassakin perusteena silloin, kun kunnallislautakunnan esimies vuotta 1888 koskevassa kertomuksessaan ensimmäisen kerran toi esiin ajatuksen vaivaiskodin rakentamisesta. Vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksen perusteella laadittu Hollolan uusi vaivaishoitojärjestys ollut myöskään saanut vielä kuvernöörin vahvistusta. Nämä seikat olivat syynä siihen, että Hollolan kuntakokouksessa 15.12.1890 Päätettiin valita komitea, jolle annettiin toimeksi waivaishoidon tarkastaja Herra Helsingiuksen kanssa vastedes määrättynä päivänä Lahden kestikievarissa [kokoontua] keskustelemaan pitäjän vaivaishoidon järjestämisestä, sekä johonkin kuntakokoukseen esiintuoda ehdoitus asiassa.

Asiaa käsiteltiin kuntakokouksessa uudelleen jo 14.2.1891: Tällä komitealla oli tehtävänä laatia uusi eli lainmukainen järjestelmän ehdoitus kuntakokoukselle, vaivashoidosta ja vaivasmaksojen ylöskannosta, koska tässä pitäjässä ei ole vielä semmoiselle saatu vahvistusta. Tässä kokouksessa oli läsnä 11 jäsentä. – Komitea otti ensinnäkin huomioon, ettei nyt käytännössä oleva vaivashoito ole enää nykyajan vaatimusten mukainen eikä enää asetukset myönnä, että huonoja ja peräti kykenemättömiä saisi ruotuihin panna, kuin myöskin, ettei lapsia eikä muita holhottavia voida enää huutokaupalla tarjota elätettäviksi, joten tästälähin vaivashoito, näin ollen, tulee yhä kalliimmaksi. Komitea ehdotti vaivaistalon perustamista, henkilökohtaista vaivaismaksua ja tarvittaessa menojen kattamista kunnallisverolla. Kokouksessa tehtiin päätös vain vaivaistalon rakentamisesta. Muut toimenpiteet jäivät myöhempään vaiheeseen.

Ehdotuksen tultua luetuksi kunta päätti 1,424 äänellä 853 vastaan rakentaa kuntaan vaivaskodin." Samassa kokouksessa "asian valmistamiseen valittiin komitea, jolle toimeksi annettiin kuulustella pitäjässä löytyviä vaivaskodiksi soveliaita tiloja, eli muita paikkoja, sekä keskustelemaan Suomen vaivashoidon tarkastajan kanssa asiasta, sekä sen jälkeen esiintuomaan Kuntakokoukselle ehdoitus, niin hyvin paikoista, rakennukseen tarpeellisien varojen hankkimisestä, y.m. mitä komitea katsoo nyt kunnan tekemän päätöksen vaativan. Komitea päätyi ehdottamaan vaivaistaloa varten Lahden kylässä olevaa Lotilan tilaa, jonka omisti Karl Fredrik Lotila lapsineen, ja teki kaupasta välikirjan jo 6.4.1891.

Komitean ehdotus tuotiin kuntakokouksen käsiteltäväksi 15.6.1891, jolloin määrättiin katselmusmiehet arvioimaan tilaa. Kaksi kuukautta myöhemmin eli 17.8.1891 kuntakokous päätti ostaa talon välikirjassa mainituilla ehdoilla ja jätti kunnallislautakunnan esimiehen tehtäväksi huolehtia lainhuudatuksen saannista. Samalla jouduttiin tilan vuokraajalle Juho Taavinpoika Toivolalle maksamaan korvausta vuokrasopimuksen purkautumisen johdosta. Jälleen valittiin uusi komitea katsastamaan Lotilan talon mailta sopiva paikka vaivaistalon rakentamista varten, hankkimaan tarvittavat piirustukset ja laatimaan kustannusarvio, käyttäen tarvittaessa apuna vaivaishoidon tarkastelijan insinööri Gust. Ad. Helsingiuksen asiantuntemusta. Komitean oli tuotava ehdotuksensa mahdollisimman pian kuntakokouksen ratkaistavaksi.

Komitea oli yhdessä vaivaishoidon tarkastelijan kanssa päätynyt ehdottamaan vaivaistalon paikaksi ns. Mytäjäisten mäkeä. Asiasta jouduttiin äänestämään 14.10.1891 pidetyssä kuntakokouksessa, jolloin komitean ehdotus voitti 524 äänellä niitä 412 vastaan, jotka kannattivat vaivaistalon rakentamista Lotilan talon paikalle Lahden kauppalan kaakkoispuolella. Kun voittaneen ehdotuksen tarkoittama alue osoittautui kuitenkin jakamattomaksi paikaksi, päätti kuntakokous 23.11.1891 yksimielisesti vaivastalon rakentaa Lotilan talon läheisyyteen, ja jätettiin jo ennen valitulle komitealle avonainen valta, paikasta tarkemmin määrätä.

Lotilan vaivaistalon rakentaminen

Arkkitehti C. R. Rosenbergiltä tilatut rakennuspiirustukset ja rakennustapaselitykset uutta vaivaistaloa varten hyväksyttiin kuntakokouksessa 30.12.1891. Vaivaishoidon järjestämistä pohtimaan valittu komitea oli esittänyt 9.1.1891 laatimassaan ehdotuksessa, että vaivaistalo suunniteltaisiin 50 henkeä varten, minkä lisäksi tulisi asunto 5–6 heikkomieliselle. Tämän yksityiskohtaisempia suunnitelmia kunnan asiakirjoissa ei ole. Hyväksyttyjen piirustusten mukaan Lotilan talon pihapiiriin rakennettiin varsinainen vaivaistalo 46 elätettävälle, sairastalo 24 hoidettavalle ja houruintalo 7 hoidettavalle.

Vaivaishoidon järjestämistä pohtiva komitea oli kokouksessaan tammikuussa arvioinut, että vaivaistalon rakennuskustannukset saisivat kohota enintään 20000 markkaan ja tämän kustannusarvion kuntakokouskin hyväksyi 14.2.1891. Lokakuussa 1891 pidetyssä kuntakokouksessa päätettiin kunnassa rakennettavaksi määrättyä vaivastalon rakennusta varten valtiolta hankkia kaksikymmentä tuhatta (20,000) markkaa siitä näitä tarpeita varten perustetusta rahastosta, jota lainaa hankkimaan kunnan puolesta valittiin vara Tuomari C. O. Collin.

Pian tämän jälkeen tuli tietoon Hollolan entisen apteekkarin Karl Edvard Waldstedtin huomattava testamenttilahjoitus Hollolan kunnalle. Niinpä maaliskuun alussa 1892 pidetyssä kuntakokouksessa "päätettiin, että jo ennen päätetty lainan hankkiminen tulevaa vaivastaloa varten jätettäisiin tällä kertaa sikseen, koska toivomus on lainaamalla Apteekari K. Waldstedtin lahjoittamasta rahastosta saada rahatarpeet tässä suhteessa täytetyksi." Waldstedtin kuolinpesän selvittely kesti kuitenkin melko pitkään ja sen vuoksi kuntakokous päätti elokuussa 1892 koettaa saada nostetuksi vaivaistalon rakentamiseen tarvittavat varat etukäteen panttaamalla vakuudeksi kunnan kassassa olevat arvopaperit. Asiaa hoitamaan valittiin kunnallislautakunnan esimies Juho Perttula.

Vaivaistalon suunnittelu ja rakentaminen olivatkin antaneet kunnan luottamusmiehille melkoisesti ylimääräistä puuhaa. Sen vuoksi kuntakokous oli jo lokakuussa 1891 päättänyt "hankkia telefoonijohdon kunnallislautakunnan esimiehelle, sillä ehdolla, että hän itse hankkii apparaatin." Toukokuussa 1893 pidetyssä kuntakokouksessa "Korvaukseksi niihin reisuihin, jotka vaivaistalon rakennuskomitean jäsenet ovat pakoitetut tekemään mainitussa toimessaan määrättiin Lautakunnan esimies J. Perttulalle 100, J. G. Söyring'ille 50 ja G. A. Rinteelle 50 markkaa, kuin myöskin katsoen niihin vaivoihin ja työn toimeen panemiseen lausua sanotun komitean esimiehelle Kapteeni A. Fellmanille ynnä muille yllämainituille jäsenille kiitoksen." Vaivaistalon perustamiseen liittyi lisäksi huomattavan paljon maa-alueiden järjestelyjä, lohkomista, palstoittamista, vuokraamista, viljelysopimuksia, tiejärjestelyjä, metsätöitä ja maa-alueiden myyntiäkin, joita kaikkia hoidettiin samanaikaisesti vaivaistalon suunnittelun ja rakentamisen kanssa.

Lotilan vaivaistalon hallinto

Vaivaistalo oli Hollolassa lyhytaikaisten lastenkotien jälkeen ensimmäinen kunnallinen toimintamuoto, joka vaati jokapäiväistä huolenpitoa. Vaivaishoidon ohjesääntöehdotuksessa, jota käsiteltiin kuntakokouksessa 28.3.1892, oli jo määräykset vaivaistalon hoidosta: "Waiwaishoitohallitus määrää waiwaistalon hoidosta ja taloudesta sen isäntänä, ottaa hoitolaisia siihen sekä ratkaisee kaikki muut taloa ja hoitolaisia koskewat kysymykset."

Ehdotuksessa oli myös määräykset esimiehen valinnasta ja kelpoisuusehdoista: "Waiwaistalon hoitoa sekä hoitolaisten hoitoa ja silmälläpitoa warten ottaa kunnalliskokous waiwaishoitohallituksen ehdotuksen mukaan esimiehen, miehen tahi naisen waiwaistalolle. Awonaisena ollen on wirka määrättäwä haettawaksi kuudenkymmenen päiwän kuluessa. – Waiwaistalon esimieheksi älköön otettako muu kuin se, jolla on jonkinlainen tieto sairaanhoidossa, lapsenkaswatuksessa ja taloudenpidossa sekä kyky toimittamaan yksinkertaisimpia tililaskuja, ja tulee hänen ennen wirkaansa astumista hankkiakseen tarpeelliset tiedot, jonkun ajan oleskella toimessa [toiminnassa] olewassa waiwaistalossa."

Kuntakokouksessa 13.7.1892 "Päätettiin, että vaivastalon hoitajaksi otetaan nainen, jolle palkaksi määrättiin viisisataa 500 markkaa vuodessa, sekä vapaa asunto, valo, lämmin ja ruoka samasta ruoka-aineesta, kuin vaivastalossa käytetään." Kunnallislautakunnan kokouksessa 7.9.1892 valittiin yksimielisesti vaivaistalon johtajaksi kymmenestä hakijasta neiti Aleksandra Paananen Uudeltakirkolta. Virka oli otettava vastaan jo 15.9. ja irtisanomisajaksi määrättiin kolme kuukautta. Johtaja oli velvollinen noudattamaan kuntakokouksen ja kunnallislautakunnan päätöksiä sekä vaivaishoidon ohjesääntöä sekä niiden nojalla katsomaan laitoksen parasta.

Vastavalittu johtaja oli läsnä kunnallislautakunnan kokouksessa 24.10.1892, jolloin pöytäkirjaan merkittiin "Ohjesääntö johtajalle Hollolan kunnan vaivaistalossa." Johtaja oli velvollinen huolehtimaan vaivaistalosta kunnallislautakunnan alaisena, mutta "sitävastoin on hän hoitolaisiin katsoen pidettävä isäntänä ja emäntänä, samalla vallalla niitten ylitse, kuin palkkaussääntö myöntää isäntäväelle palvelian yli." Johtajan "tulee etupäässä harrastaa rauhan, ahkeruuden, siveellisen elämän ja Jumalanpelvon pysyttämistä vaivaistalossa. Hänen pitää kohdella vaivaisia ystävällisesti, vaikka samalla vakavasti ja lujasti." Mainitussa kokouksessa hyväksyttiin myös "Päiväjärjestys Hollolan kunnan vaivaistalossa" ja "Waivaisten ohjesääntö Hollolan kunnan vaivaistalossa."

Lotilan vaivaistalo otetaan käyttöön

Hollolan kunnallislautakunnan kokouksessa 24.10.1892 merkittiin pöytäkirjaan seuraava pykälä: "Kun vaivaistalo on jo saatu siihen kuntoon rakennuksen ynnä muiten talouskalujen vuoksi, jotta sinne voidaan jo sioittaa vaivaisia, niin päätettiin se avata 1:nen päivä ensitulevaa Marraskuuta, jolloin hoitolaisia otetaan sisään yksi kustakin lautakunnan jäsenen piiristä ja sen perään vähitellen viikon päästä."

Ohjesäännön mukaan vaivaistaloon otettiin hoidettaviksi vain 15 vuotta täyttäneitä vaivaisia. Asiakirjojen mukaan siellä on silti jouduttu ainakin ajoittain hoitamaan myös lapsia. Heidät pyrittiin kuitenkin antamaan sopimusten perusteella luotettavien henkilöiden elätettäväksi, mutta siinä ei aina onnistuttu. Lasten hoitoa vaivaistalossa käsiteltiin mm. kuntakokouksessa 4.1.1894, jolloin "kysymys lastenhoidosta vaivastalossa jätettiin tältäkertaa toistaiseksi." Vaivaistalossa oli siis kolme varsinaista hoitolarakennusta, työläis- eli köyhäintalo, sairastalo ja houruintalo. Työkykyiset vaivaiset asuivat köyhäintalossa. Sairastalossa ilmeisesti hoidettiin työkyvyttömiä vaivaisia, siis pitkäaikaisesti sairaita ja vanhuksia. Houruintaloon sijoitettiin mielenvikaiset, joita ei voitu muualla hoitaa.

Vaivaistalon hoitolaisluettelon mukaan vaivaistaloon on otettu 16 hoidokkia 1.11.1892, 15 hoidokkia myöhemmin marraskuun aikana ja 18 hoidokkia joulukuun aikana. Siten hoidokkeja oli vuoden 1892 päättyessä yhteensä 49. Luettelon mukaan heistä oli 3 heikkomielistä, 1 vähämielipuoli, 1 vähämielinen ja viallinen, 2 viallista, 1 jalkaviallinen, 2 halvattua, 3 sokeaa ja 1 kuuromykkä. Muiden hoidokkien kohdalla ei ole mainintaa sairaudesta, he olivat ilmeisesti kohtalaisen terveitä ja ehkä osittain työkykyisiäkin. Iältään mainittujen aikuisten miesten keski-ikä oli 67,2 vuotta, naisten vastaavasti 62,1 vuotta. Viiden miehen ja kolmen naisen ikä ei ole tiedossa. Lapsia oli kolme, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Neljä marras- ja joulukuussa 1892 tulleista hoidokeista kuoli vuoden 1893 aikana.

Hollolan seurakunnan rippikirjan mukaan vaivaistalossa oli asukkaita vuonna 1894 yhteensä 53, miehiä 22 ja naisia 31, viime mainituista ilmeisesti kaksi alaikäistä. Aikuisten miesten keski-ikä oli 68,3 vuotta ja aikuisten naisten 67,7 vuotta. Rippikirjaankin on eräiden kohdalle merkitty vaivaisuuden syy. Miehillä ne olivat: viallinen rampa, saamaton, langettavatauti ja mielisairas, molemmat kädet paleltuneet sormettomiksi, heikkomielinen, raajarikko; naisilla vastaavasti: mielivikainen, sokea, oikea jalkaterä poissa, heikkomielinen, tylsämielinen, vähäkuulonen, aika ajoin heikkopäinen, heikkomielinen. Molemmat alaikäiset on merkitty viallisiksi. Vaivaistalon hoidokeista on vuoden 1894 aikana kuollut kymmenen.

Marraskuun lopulla 1892 pidetyssä kunnallislautakunnan kokouksessa todettiin, että "vaivaistalossamme heikkomielisten osastolla on enemmän tilaa kuin nykyään oman kunnan heikkomieliset hoitolaiset vaatii", minkä vuoksi päätettiin ottaa omasta tai muista kunnista sinne hoidettavia, joiden päivämaksuksi määrättiin 80 penniä. Vuoden 1895 lopulla voitiin jo todeta, että vaivaistalossa oli tilanpuutetta, joten edes välttämättömän avun tarpeessa olevia ei voitu enää sijoittaa hoitoon. Sen vuoksi oli vaivaistalon käyttöön otettiin myös Lotilan talon vanha päärakennus, ilmeisesti juuri vuodesta 1895 alkaen.

Lotilan vaivaistalon ylläpito

Johtajatar Aleksandra Paanaselle myönnettiin ero toimestaan 13.1.1895 alkaen, vaikka irtisanomisaika jäikin määrättyä kolmea kuukautta lyhyemmäksi. Kunnallislautakunta pani hakuajan päätyttyä ehdolle toimeen 17 hakijasta kolme: neidit Dagmar Forss, Hilma Elfving ja Wivi Berg, "joista puoltolause annettiin Neiti Hilma Elfvingille." Tällä kerralla kuntakokous valitsi yksimielisesti toimeen neiti Wiktoria Dagmar Forssin 1.1.1895 alkaen. Palvelussuhteen ehdot merkittiin pöytäkirjaan entisenlaisiksi muutoin, mutta sen lisäksi todettiin, että "johtajan tulee hoitaa kaikkia hoitolaisia ja sairaita niinhyvin vaivaistaloa varten rakennetuissa uusissa huoneissa kuin myöskin mahdollisesti vanhaan Lotilan taloon asetettavia." Dagmar Forss oli kaikesta päätellen tarmokas ja pystyvä vaivaistalon johtajatar, jonka aikana pantiin toimeen paljon uudistuksia ja parannuksia.

Vaivaishoidon tarkastelija Gust. Ad. Helsingius kävi tarkastuskäynnillä Hollolan vaivaistalossa varsin pian johtajan vaihdoksen jälkeen ja hän kertoo matkastaan seuraavasti: "27. p:nä helmikuuta 1895 ennen puoltayötä saavuin Helsingistä [junalla] Lahden kauppalaan, missä seuraavana päivänä kello yhdeksän aamulla Hollolan kunnan vaivaistalolla lähellä kauppalaa pidin kokouksen vaivashoitohallituksen kanssa. Laitoksen nuorella ja kiinnostuneella johtajattarella, neiti Dagmar Forssilla, oli kaikki parhaassa kunnossa. Juuri hänen vaivaistaloonsa osoitin johtajatarharjoittelijat ja -ehdokkaat." Seuraavana aamuna Helsingius jatkoi matkaansa hevosella Asikkalan vaivaistaloon yli 20 asteen pakkasessa. Helsingius käytti matkoillaan tavallisesti omaa kuskia ja rekeä, hevosta vain vaihdettiin matkan varrella. Tälläkin kerralla kuski ja reki olivat saapuneet Lahteen junassa. Vuonna 1898 piirilääkäri Oscar Londén totesi myös vaivaistalon olevan kiitettävässä kunnossa. Huhtikuussa 1896 johtajatar Forssille myönnettiin vaivaiskassasta 50 markan apuraha Jyväskylässä pidetyn vaivaishoitokokoukseen osallistumista varten.

Suuressa vaivaistalossa oli jatkuvasti tehtävä korjauksia ja muutoksia. Vuoden 1895 aikana ryhdyttiin harkitsemaan kaikkien kolmen hoitolarakennuksen varustamista lautavuorauksella, mutta se toteutettiin vasta vuoden 1898 aikana. Elokuussa 1895 vaivaishoidon tarkastelija Helsingius esitti ruumishuoneen rakentamista vaivaistaloa varten. Vuoden 1895 lopulla vaivaistaloon päätettiin hankkia puhelin ja vuoden 1896 aikana johtajattaren asunnossa suoritettiin perusteellinen korjaus. Kunnallislautakunnassa 10.3.1896 "Tohtori Ringbomin ja vaivaistalon johtajan esityksestä päätettiin kahteen heikkomielisten putkaan laittaa sementtipermannot nimittäin 1 miespuolelle ja yksi naispuolelle" ja 13.7.1896 "Päätettiin vaivaistalossa olevan sairashuoneen losetti laittaa siten että haju sieltä johtuu pois ulos, eikä kuten tähän asti pilaisi sairashuoneen muutoinkin huonoa ilmaa."

Lokakuussa 1896 kunnallislautakunnan kokouksessa "Waivaistalon kaunistamista varten katsottiin tarpeelliseksi, että puutarhaksi laitettaisiin neljäsosa siitä maasta, joka on vaivaistalon päärakennuksen pohjoispuolella." Vuonna 1898 rakennettiin vaivaistalon pihapiiriin leipomohuone ja kivikellari, ja samana vuonna tehtiin vaivaistalon ympärille aita. Vuonna 1901 oli rakennettava uusi ulkorakennus, sillä vanha oli palanut. Vuonna 1903 päätettiin rakentaa uusi kellarirakennus ja vuonna 1905 jatkaa sikahuonetta neljällä metrillä. Vuonna 1904 todettiin saunarakennuksen mädäntyneen käyttökelvottomaksi ja uusi päätettiin rakentaa tiilestä ja "koska Vaivaistalolla on muuten vähähkö huoneita ettei kaikin ajoin voi tilan puutteen tähden ottaa vastaan kaikkia sinne pyrkiviä hoitolaisia, sekä ettei ajoittain ole tarpeeksi rangaistus- ja hourujen hoitoputkia", otettiin rakennusohjelmaan saunan lisäksi pukuhuone, jota talvella käytettiin kuivaushuoneena, käsityöhuone, kamari, kyökki ja arestihuone. Vuonna 1904 jouduttiin myös vaivaistalon kivistä laskettu kaivo korjaamaan ja varustamaan sementtirenkailla.

Vaivaistalon tarkoituksena oli toimia työkykyisten vaivaisten työlaitoksena ja sen vuoksi siellä harjoitettiin maataloutta. Siihen kuuluvien töiden johtamista varten vaivaistalossa oli vouti ja vuonna 1897 töiden lisäännyttyä päätettiin vuodeksi 1898 pestata "kolmipäiväinen omaruokainen muonamies". Vaivaistalo ei kuitenkaan ollut läheskään omavarainen edes ruokatavaroiden suhteen ja niitä jouduttiinkin hankkimaan vuotuisilla huutokaupoilla. Niinpä joulukuussa 1899 pidetyssä huutokaupassa ostettiin vähiten vaativilta vuotta 1900 varten seuraavat tavaraerät: ruisjauhoja 9000 kiloa, ohrajauhoja 1500 kiloa, imeläjauhoja 400 kiloa, kaurajauhoja 2200 kiloa, kauraryynejä 5 hehtolitraa, ohrajyviä 5 hehtolitraa, herneitä 8 hehtolitraa ja perunoita 50 hehtolitraa.

Kuntakokouksessa 23.1.1905 "Esitettiin vaivastalon johtajan neiti Dagmar Fors[s]'in anomus että kunta myöntäisi hänelle palkan korotusta senkin tähden että hän johtaja toimessaan on viihtynyt kymmenkunta vuotta, jolla ajalla hän ainoastaan alkuperäisen 500.- markan lisäksi kerran on saanut 100.- markan lisäyksen, päätti kokouksen enemmistö siihen nähden että johtaja Fors[s] kaiken oloaikansa laitoksen palveluksessa on osoittanut ansaittua käytöstä ja säästäväisyyttä, myöntää hänelle 120.- markan lisä palkan vuosittain [jolloin vuosipalkka] on tekevä kaiken kaikkiaan 720 markkaa." Dagmar Forssin johtajakausi Hollolan vaivaistalossa kesti vuoteen 1908 asti.

Vaivaistalon perustaminen ei vähentänyt Hollolan vaivaishoidon kustannuksia, vaikka niin uskottiin tapahtuvan. Vuonna 1901 "Lahden Lehdessä" eräs hollolalainen osoitti vaivaistalon edellisen vuoden tilien perusteella, että aikaisempi vaivaishoidon järjestelmä oli ollut huomattavasti halvempi. Vuoden 1902 puolella johtajatar Forss lähetti lehteen vastineen. Siinä korostettiin, että kuntalaisten kodeissa hoidetut olivat pääasiallisesti lapsia ja työkykyisiä aikuisia, kun taas vaivaistalossa hoidettiin pääasiallisesti vain sairaita ja työkyvyttömiä vanhuksia. Esimerkiksi vuonna 1901 vaivaistalossa oli ollut hoidettavia yhteensä 95 ja näistä vain neljä oli ollut työkykyisiä. Vaivaistalon menot olivat olleet runsaat 7100 markkaa ja tulot runsaat 1600 markkaa, minkä mukaan hoitokustannukseksi saatiin noin 38 penniä hoidokkia kohden päivässä.

Elämää Lotilan vaivaistalossa

Lokakuussa 1892 pidetyssä kunnallislautakunnan kokouksessa hyväksyttiin vaivaistalon johtajan ohjesäännön lisäksi "Päiväjärjestys Hollolan kunnan vaivaistalossa" sekä "Waivaisten ohjesääntö Hollolan kunnan vaivaistalossa". Hämeenlinnan läänin kuvernöörin 25.10.1892 vahvistama "Hollolan kunnan Ohjesääntö yleiselle waiwaishoidolle" sisältää myös "Yleisen järjestyssäännön waiwaistalolle". Sen mukaan "waiwaishoitohallituksen tulee yleisen lain, hywän tawan ja tämän ohjesäännön johdolla laatia erityiskohtaisempia järjestysohjeita waiwaistalolle." Kaikissa mainituissa säännöissä annetaan määräyksiä vaivaistalon hoidokkien elämästä.

Vaivaishoitohallituksen esitys vaivaistalon ruokajärjestelmäksi hyväksyttiin kuntakokouksessa 5.2.1894 ja päivittäinen ruokajärjestys on merkitty kunnallislautakunnan pöytäkirjaan 17. ja 19.12.1894 pidetyissä kokouksissa. Ruokajärjestys on hieman muutettuna hyväksytty seuraavan kerran kunnallislautakunnan kokouksessa 13.12.1899. Laitoksen järjestyksenpito on ilmeisestikin aiheuttanut ongelmia, sillä kuntakokous on kunnallislautakunnan ehdotuksesta hyväksynyt 20.1.1902 jälleen "Järjestyssäännöt Hollolan kunnan Waivaistalolle", nyt entistä ankarammassa muodossa.

Ohjesäännön mukaan "Esimies pitäköön silmällä että järjestystä, siisteyttä, uutteruutta ja hywiä tapoja kaikissa kohdin waiwaistalossa noudatetaan ja tulee hänen sen ohessa kohdella hoitolaisia hywäntahtoisuudella ja hywyydellä, antamatta tarpeellisen totuuden [totisuuden] ja wakawuuden puuttua. Erittäin tulee hänen pitää huolta eläkehoitolaisista."

Esimies saattoi rikkomuksista tuomita yli 14-vuotiaat hoitolaiset seuraaviin rangaistuksiin: "1) Aterioimiseen erillään ja muitten hoitolaisten jälkeen. 2) Kielto 1:stä 4:jään sunnuntaihin perätysten jättämästä waiwaistaloa. 3) Työhön ja oleskeluun yksityishuoneissa 1:stä 10:neen päiwään. 4) Oleskelemiseen eri huoneessa wähennetyllä ruoalla 1:stä 4:jään wuorokauteen saakka." Lapsia esimies oli oikeutettu kurittamaan palkkaussäännön mukaan. Rangaistuksia voitiin vaivaishoitohallituksen harkinnan mukaan koventaa. Esimies oli velvollinen pitämään kirjaa kaikista määräämistään rangaistuksista.

Vaivaistaloon tulevalle hoidokille oli pidettävä huolellinen tarkastus ja hänen vaatteensa oli perinpohjaisesti puhdistettava. "Koska waiwaishoitoasetuksen 32 §:n 2 kohdan mukaan waiwaishoitoyhdyskunnalla, joka wastaanottaa hoitolaisia täydelliseen elätykseen, on omistusoikeus kaikkeen hoitolaisen omaisuuteen, niin ei hänelle woi sallia oikeutta pitämään omanaan mitään huonekalua tahi waatekappaletta, muuten kuin waiwaishoitohallituksen harkinnon ja mielen mukaan; ja on sillä siis oikeus nämät myydä tahi waiwaistalon hyödyksi käyttää. Waiwaishoitolainen pitäköön kuitenkin huostassaan raamattunsa, wirsikirjansa ja muut hartauskirjansa sekä wähemmän kallisarwoiset muistelmansa, jotka kaikki wasta hoitolaisen kuoltua joutuwat waiwaishoidon omiksi."

Vaivaistalon hoidokit joutuivat myös itse osittain vastaamaan turvallisuudesta ja järjestyksestä: "Terveistä hoitolaisista, sekä miehistä että naisista on kukin vuorostaan puoli yötä palovartiana, nimittäin että se joka alkaa illalla on siinä toimessa kello 12[:een] yöllä ja seuraava siitä aamukellon soimiseen asti. Nämät hoitolaiset ovat sitte vapaat kaikesta työstä seuraavan päivän puoliseen saakka" ja "Jokaiseen makuuhuoneeseen ja työpaikkaan asetetaan vaivaisten joukosta yksi järjestysmies tai järjestysnainen, jotka vastaavat järjestyksestä siellä ja ilmoittavat tapahtuvista epäjärjestyksistä johtajalle. Muitten vaivaisten pitää totella kunkin järjestysmiestänsä tai naisen järjestysnaistansa."

Herätys vaivaistalossa oli klo 5.30, jolloin jokaisen oli noustava, sijattava vuoteensa, peseydyttävä ja kammattava itsensä. Sen jälkeen pidettiin lyhyt aamurukous, jonka jälkeen jokaisen oli ryhdyttävä hänelle määrättyyn työhön. Kello 8–9 syötiin aamiainen ja pidettiin lepoa. Ennen ateriaa luki joku johtajan määräyksestä sopivan ruokarukouksen, minkä jälkeen vasta sai istuutua ja aloittaa aterian, jonka aikana kovaääninen puhe oli kielletty. Aterian jälkeen edellä tarkoitettu henkilö luki lyhyen loppurukouksen. Aterialta ei saanut ottaa mukaansa leipäpaloja tai muita ruokatavaroita. Kello 12–1.30 syötiin päivällistä ja pidettiin lepoa. Kesällä päivällistauko oli tuntia myöhemmin. Vaivaisten oli kylvettävä vähintään kerran joka viikkona. Liinavaatteet vaihdettiin kerran viikossa ja vuodevaatteet kaksi kertaa kuukaudessa. Vuoteet oli kuitenkin puhdistettava joka lauantai.

Kello 7 illalla soitettiin työstä pois, minkä jälkeen järjestettiin työkalut, mentiin siistiytymisen tapahduttua iltaruualle ja pidettiin yhteinen iltarukous. Viimeistään kello 9 talvella ja kello 10 kesällä johtaja piti iltatarkastuksen jokaisessa huoneessa, minkä jälkeen "tulet sammutetaan ja kaikki keskustelu lakkaa." Sunnuntaisin ja juhlapäivinä herätys oli kello 6. Silloin vaivaiset olivat koko päivän vapaat lukuun ottamatta talouteen ja puhtaanapitoon kuuluvia töitä. Hoitolaisille oli järjestettävä mahdollisuus olla läsnä yhteisessä jumalanpalveluksessa, ja niille jotka eivät voineet siihen ottaa osaa, oli pidettävä erityinen rukoushetki vaivaistalossa.

Vaivaistalossa hoidetuista sairaista saa käsityksen kunnanlääkäri J. H. Vitalin vuosikertomuksesta vuodelta 1904. Sen mukaan vaivaistalossa oli hoidettu vuoden aikana 28 sairasta ja 12 mielisairasta. Sairastalossa hoidettavista sairasti 12 sisällisiä tauteja, 8 ulkonaisia vammoja, 4 silmätauteja, 2 syöpää ja 2 pitalia (lepra anaesthetica). Lisäksi vaivaistalossa oli erityinen osasto "vanhoja saamattomia" varten.

Vaivaishoitohallituksen velvollisuutena oli huolehtia huostassaan olevien vaivaisten sairaanhoidosta niin vaivaistalossa kuin muuallakin. Vaivaishoitohallituksen oli myös hankittava vaivaisille lääkärinapua, "jos waiwaishoitolaista rasittaa sellainen ruumiinwika, eli heikkous, joka lääkärin käsittelyn kautta luullaan woitawan poistaa tahi liewentää." Johtajan ohjesäännössä sanottiin, että "waikeammissa sairauskohtauksissa pitää lääkärinapua heti hankittaman." Hollolan kunta teki sopimuksia vaivaislääkärin tehtävien hoitamisesta vuodesta 1889 alkaen paikkakunnalla toimivan tehtaanlääkärin ja piirilääkärin kanssa ja vuodesta 1898 lähtien tehtävät kuuluivat Hollolan kunnanlääkärille.

Ohjesäännön mukaan "hoitolaisen ruoka on olewa riittäwä, terweellinen ja kelwollisesti walmistettu, sekä sairaille lääkärin määräyksen mukainen." Kunnallislautakunnan joulukuussa 1894 laatima vaivaistalon ruokajärjestys oli seuraavanlainen: "Sunnuntaina Aamiaiseksi leipää, silakoita ja keitettyjä perunia, Päivälliseksi leipää, hernekeittoa, 30 gr lihaa henkeä kohti seassa, Illalliseksi leipää ja silakoita, Maanantaina Aamiaiseksi leipää ja silakoita, Päivälliseksi leipää ja jauhovelliä, Illalliseksi leipää ja silakoita, Tiistaina Aamiaiseksi leipää, silakoita ja keitettyjä perunia, Päivälliseksi leipää ja perunaruokaa [keittoa] rasvaa (ihraa) 15 gr henkeä kohti, Illalliseksi leipää ja silakoita, Keskiviikkona Aamiaiseksi leipää ja silakoita, Päivälliseksi leipää, silakoita, ohranjauhopuuroa kumm. [kuoritun] maidon kanssa, Illalliseksi leipää ja silakoita, Tuorstaina Aamiaiseksi leipää ja silakoita, Päivälliseksi leipää ja perunaruok. rasvaa (ihraa) 15 gr henkeä kohti, Illalliseksi leipää ja silakoita, Perjantaina Aamiaiseksi leipää, silakoita ja keitettyjä perunia, Päivälliseksi leipää, silakoita ja ryynivelliä, Illalliseksi leipää ja silakoita, Lauantaina Aamiaiseksi leipää ja silakoita, Päivälliseksi leipää, silakoita ja jauho tai ryynipuuroa, Illalliseksi leipää ja silakoita. Sitä paitsi tulee kaljaa olla aina riittävästi."

Joulukuussa 1899 hyväksytty ruokajärjestys oli samantapainen muuten, mutta siinä keitot olivat suurustettuja, perunoiden kanssa tarjottiin kastiketta, ja kuorittua maitoa annettiin kolmena päivänä viikossa. Ensimmäiseen ruokajärjestykseen oli alunperin sisältynyt "vähän voita" sunnuntaipäivänä, mutta se päätettiin sittemmin jättää pois. Marraskuussa 1892 "päätettiin toistaiseksi vaivaistalossa antaa hoitolaisille vähän tupakkaa, sekä kaikille hoitolaisille sunnuntai ja juhlapäivinä yhden kupin kahvia." Helmikuun alussa 1893 "myönnettiin [sallittiin] vaivaistalossa ruokahuoneessa ja sairashuoneessa tupakanpoltto luvalliseksi hoitolaisille, vaan muualla on se kielletty." Maaliskuussa 1895 kunnallislautakunnassa "päätettiin tästä lähin äänien enemmistöllä vaivaistalosta lopettaa kahvin anti ja tupakan anti hoitolaisilta."

Ohjesäännön mukaan vaivaisella oli oikeus tehdä valitus vaivaishoitohallitukselle, jos hän katsoi tulleensa väärin kohdelluksi, ja vaivaishoitohallituksen oli suoritettava oikaisu, jos aihetta valitukseen oli ollut. Vuoden 1902 järjestyssäännön mukaan on ensin valitettava johtajalle ja vasta tarvittaessa vaivaishoitohallituksen esimiehelle, mutta" hoidokas ei missään tapauksessa saa tehdä aiheettomia valituksia."

Hoidettava sai halutessaan erota vaivaistalosta, jos hänen uskottiin voivan elättää itsensä ja perheensä rehellisellä tavalla, työllä, perinnöllä tai muulla tavalla. Eroon ei kuitenkaan saanut suostua ennen kuin vaivainen oli työllään korvannut kokonaan hänelle annetun vaivaishoidon.

Vaivaistalon hoidokkeja koskevia päätöksiä

Seuraavassa on eräitä esimerkkejä vaivaistalon hoidokkeja koskevista päätöksistä.

Kunnallislautakunnan kokouksessa toukokuussa 1893 "waivaistaloon määrättiin saamaan hoitoa ja elatusta nyt kokoukseen saapunut Irtolainen Maria Aurora S[---]m, joka oli apua pyytämässä ja hänen nuoremmat lapsensa nimittäin poika Aleksander ja Wiktor." Samassa kokouksessa vanhin pojista, Usko, annettiin hoidettavaksi eräälle talolliselle. Kunnallislautakunnan kokouksessa elokuussa 1893 "niistä lapsista, joita nykyään hoidetaan vaivaistalossa sioitettiin - - - Maria Aurora S[---]min poika Wiktor lautakunnan jäsenen K. Grönroosin Kastarista hoidettavaksi myöskin tästä päivästä ensi Tammikuun 1 päivään 48 markan hoitomaksua vastaan."

Kunnallislautakunnan kokouksessa elokuussa 1893 oli esillä myös karkaamistapaus: "Kun Aaretti L[---]g, joka karkasi vaivaistalosta viime Kesäkuun 5 päivänä, on sittemmin tavattu karkumatkalla, ja lautakunnan jäsen K. Grönroos tuonnut hänen vaivaistaloon edellä sanottuna päivänä, jolloin L[---]g saapui vaivaishoidon eteen pyynnöllä että päästä takaisin hoitolaiseksi vaivaistaloon. Tämän pyynnön johdosta päätti vaivaishoito ottaa hänet hoitolaiseksi vaivaistaloon, ja samalla määräsi hänelle karkaamisesta rangaistukseksi 6 vuorokautta putkassa vähennetyllä rualla."

Helmikuussa 1895 "vaivaishoidon [hallituksen] jäsen Kustaa Grönroos ilmoitti että hänen piirissään vaivaisapua nauttiva Kustaava L[---]n Toivolasta pitää sopimatonta kotielämää, josta mainittu jäsen K. Grönroos oli häntä kyllä varottanut, niin hyvän järjestyksen vuoksi päätti vaivaishoito lopettaa häneltä kotiavun ja ottaa hänet vaivaistaloon toistaiseksi hoitolaiseksi. Hänen apua tarvitseva poikansa --- sioitetaan yksityisen hoidettavaksi, jolle hoitopaikan hankkii yllämainittu Grönroos."

Kokouksessa kesäkuussa 1896 tehtiin seuraava päätös: "Kun Hilma Mathildantytär H[---]nen vaivaistalolta on jo yli kuusitoista vuotta vanha ja kun hän, vaikka onkin vähäkasvuinen, katsottiin voivan kyllä työllänsä itse itsensä elättää, niin erotettiin hän vaivaishoidosta."

Kunnallislautakunnan kokouksessa heinäkuussa 1896, "koska Emilia Mandantytär W[---]nen ja Aurora Kallentytär, jotka ovat olleet hoitolaisina vaivaistalossa, eivät ole ottaneet ojentuakseen niistä varoituksista joita vaivaishoitohallitus on heille antanut, niin päätettiin yksimielisesti ilmoittaa asia läänin Herra Kuvernöörille siinä tarkoituksessa kuin 31 ja 37 §:ssä Armollisesta asetuksesta vaivaishoidosta Suomessa, annettu 17 p. maaliskuuta 1879 tarkemmin määrää."

Joulukuussa 1897 "heikkomielinen Maria W[---]s Lahdesta otettiin vaivaistaloon heikkomielisten osastolle hoidettavaksi 80 pennin vuorokaudista maksua vastaan ja siksi kunnes tilan ahtautta tulee."

Samoin joulukuussa 1897 "määrättiin Maria Kustaava L[---]nen ottaa vaivaistaloon työllänsä palkitsemaan [korvaamaan] lastensa hoitokustannuksia. Lapset sioitetaan hoidettavaksi yksityisille."

Kunnallislautakunnan kokouksessa heinäkuussa 1898 "irtolaisen Ida B[---]n'nin pyyntöön päästä pois vaivaistalosta, päätti Kunnallislautakunta suostua sillä ehdolla että hän hankkii itselleen palveluspaikan ja luovuttaa vuosittain 10 markkaa vaivaiskassaan josta maksusta isännän tulee antaa sitoumus, sekä että hän samalla itse hoitaa lapsensa."

Samassa kokouksessa "raajarikkoisen Kaarle Kaarlenpojan pyyntöön, itse päästä työllään hankkimaan elatustaan päätettiin suostua, sekä päätettiin hänelle Piirimiehen J. Simolan kautta antaa lautoja 15: markan arvosta päästäkseen työn alkuun."

Kunnallislautakunnan kokouksessa heinäkuussa 1900 oli esillä toiseen hoitopaikkaan lähettäminen: "Koska Heikkomielinen Maurits H[---]n on hyvin vaikea hoitaa vaivastalossa päätettiin koettaa sioittaa häntä Pitkänniemen houruin laitokseen." Mielenvikaisten hoitoa tarkastellaan lähemmin mielisairauksien yhteydessä.

Samassa kokouksessa 16.7.1900 "Robert Huovila, Yrjö Salonen ja allekirjoittanut [K. R. Boucht] on valittu pitämään tutkintoa siveysrikoksesta vaivaistalossa." Asiaa ei selosteta pöytäkirjoissa tarkemmin.

Julkaistu aikaisemmin: "Talonpojat ja tyä", Hollolan kotiseutukirja II. Hollolan kotiseutuyhdistys ry. Lahti 1988. Tarkistettu heinäkuussa 2004.

Lähteitä

Heikkinen, A.: Hollolan historia III. Taloudellisen ja kunnallishallinnon murroksen vuosista 1860-luvulta toiseen maailmansotaan sekä katsaus Hollolan historiaan 1940–197. Hollolan kunta. Lahti 1975.

Arkistot

• Hollolan kunnanarkisto: Hollolan kuntakokouksen, kunnallislautakunnan ja vaivaishoitohallituksen pöytäkirjat

• Hollolan seurakunnanarkisto: Rippikirjat

• Hämeenlinnan maakunta-arkisto: Hollolan kunnanlääkärin vuosikertomukset