Eero Suomalainen

Tuotanto Tuotanto|Tekstinäyte Tekstinäyte

s. 1912
k. 2001

Lahtelainen Eero Suomalainen oli lääkintäylivääpeli, joka menetti sodan jälkeen Lapissa miinanraivauksen aikana kokonaan näkönsä ja suurimman osan vasemmasta kädestään. Hän asui vaimonsa Ailin kuoleman jälkeen yksin kotonaan opaskoiransa Ekon kanssa.

Henkisinä harrastuksina Suomalaisella olivat kuorolaulu ja kirjoittaminen. Aikaisemmin hän lauloi Lahden NMKY:n kuorossa ja Sotasokeiden kuorossa. Myöhemmin hän oli mukana Lahden Sotaveteraanikuorossa ja hän osallistui aina Yhdysvaltoja myöten sen ulkomaisiin esiintymismatkoihin. Näiden harrastusten lisäksi Eero Suomalainen teki sorvattuja puutöitä, kynttilänjalkoja, puheenjohtajan nuijia, linnunpönttöjä sekä lintulautoja.

Suomalaisen tyyli kirjoittaa oli päiväkirjamainen ja persoonallisella tyylillä esitetyt kertomukset etenevät paikoin elokuvamaisina tapahtumaketjuina. Eero Suomalaisen teokset antavat hyvän kuvan niistä tehtävistä, olosuhteista ja koettelemuksista, joissa suomalaiset sotilaat ovat isänmaataan puolustaneet. Kertomuksissa tulevat esille niin asioiden vakavuus ja tapahtumien traagisuus kuin myös kohtalon ja sattuman osuus sekä elämään erottamattomasti liittyvät kommellukset ja huumori.

Tuotanto

Komennus Lappiin, Oma kustanne 1995.

Lääkintäaliupseerina jatkosodassa vuosina 1941-1945, Oma kustanne 1997.

Muistelmia sota-ajan tuntumasta vuosilta 1933-1940,Oma kustanne 1998.

Muistelmia Suomalaisten suvusta, Oma kustanne 1999.

Muistelmia Suomalaisten suvusta, Oma kustanne 1999.

Poikapartiotoimintaa Kiteellä, Oma kustanne 1992.

Taipalsaaren Samoilijat, Oma kustanne 1998.

Romaanit

Raatteen tiellä, Tammi 1987.

Sanna, Korvenperän piika, Oma kustanne 1996.

Tekstinäyte

”Eräänä yönä, kun vihollinen suoritti pommituksiaan Kiestinkiin, läheni tällä kertaa koneitten jyrinä aikaisempaa kovempana. Siis tällä kertaa osuisi pommarien suunta lähemmäksi esikuntaa, mutta mitenkähän pommit? Mutta vain yksiääninen, voimakas ujellus alkoi erottua yössä. Viuhina kasvoi viiltäväksi ulinaksi ja sitten räjähdysliekki valaisi yötä. Raskas pommi olikin pudonnut hieman esikunnasta kylään päin lahden jäälle. Arvelin itsekseni, että selvää varmaan olisi tullut parakeista, jos viereen olisi osunut. Aamulla sitten näimme pommin repineen valtavan ison avannon Tuoppajärven lahden jäähän ja laajalti ympäri olivat lentäneet matalan lahden mutavellit.

Tiedustellessani, mistähän divisioonan nimi ”J” oli saanut aiheen, sain kuulla divisioonan komentajan, Jussi Turtolan kaatuneen, ja hänen muistolleen oli Kiestingin suunnan divisioonan nimeksi saatu Divisioona J.

Käydessäni kenttäsairaalassa jouduin yhä uudelleen toteamaan sen suuren paineen, jonka alaisena jokainen kenttäsairaalan henkilökuntaan kuuluva toimi vihollisen suurhyökkäyksen aikana. Jatkuvana virtana tuli haavoittuneita, joten varsinkin kirurgit joutuivat yötäpäivää suorittamaan leikkauksiaan myöskin vihollisten yöpommitusten aikana. Kummastelinkin, miten mm. leikkaussalin hoitajatar Liakka jaksoi tyynenä ja miellyttävänä hääriä instrumenttiensa parissa niitä lääkäreille ojentaessaan. Eikä myöskään ollut kummallista, jos divisioonan lääkärikin muun työnsä ohessa suoritti leikkauksen toisensa jälkeen varsinaisen kenttäsairaalan kirurgin levätessä. Onneksi ei aivan lähelle osunut suurempaa lentopommia yöpommitusten aikana.”

Lääkintäaliupseerina jatkosodassa vuosina 1941-1945, 1997.

Lähde:

Arno Forsius: Lääkintäaliupseerin muistot jatkosodasta – Eero Suomalaisen muistelmia