Anja-Kaija Kärävä

s. 1912 Lappee
k. 2004 Lahti

Tietoa kirjailijasta

Anja-Kaija Kärävä suoritti kirjastonhoitajatutkinnon (1946) ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi (1968) Helsingin yliopistosta.
Hän työskenteli lastenkirjastonhoitajana Lahden kaupunginkirjastossa (1946-75) ja toimi nukketeatteri Anjakaijan johtajana vuodesta 1970.
Anja-Kaija Kärävä on kirjoittanut nukketeatterinäytelmistä koostuvan kirjan Onko koira kotona? (Valistus 1977) sekä lastenkirjastotyöstä kertovan kirjan Tule kanssani kirjaston lastenosastoon (1975).

Tekstinäyte

I Näytös

Taustakulississa puita ja kukkia. Etualallakin voi olla jokin puu tai kukka. HIPPELI, HOPPELI ja HUPPELI tanssivat musiikin tahdissa.

HOPPELI: (Retkahdellen väsymyksestä) Oi-oi-oi, minä en enää jaksa.

HUPPELI: Levätään välillä. En minäkään jaksa.

HIPPELI: (Tanssii edelleen) Mutta minä jaksan. Voisin tanssia vaikka kuinka kauan. Minusta tanssiminen on ihanaa.

HOPPELI: Niin minustakin, mutta kun siinä tulee niin hiki.

HUPPELI: (Hypistellen "mekkoaan") Ne ovat varmaan nämä villakuteet, jotka tekevät niin kuuman.

HOPPELI: (Tyytymättömänä) Aina samat Aatamin aikuiset vetimet. (Ääntään värisyttäen) Ko-ko-vil-laa, niin kuin mami ylpeänä selittää.

HIPPELI: (Valittaen) Eikä sitten millään anna meille uusia mekkoja.

HOPPELI: Kaikilla toisilla on jotain aivan modernia. Nailonia - tai raionia tai...

HUPPELI: Tai krimpleeneä.

HIPPELI: Tai mitä vaan, mutta villaa ei muilla kuin meillä.

HOPPELI: Juhannushippoihinkin on mentävä näissä. Aitoa villaa! Kukahan siitäkin välittää onko se aitoa vai ei. Kun olisi vaan hienoa.

HUPPELI: Näytämme ihan pökkelöiltä. Ei edes minkäänlaista vyötäröä. Yhtä tasapaksua pötköä koko homma. (Innostuen) Voisikohan näitä villoja vähän ohentaa. (Silittelee vatsaansa)

HOPPELI: (Innostuen) Jos se joka leikkasi isojen lampaiden villat voisi leikata meidänkin.

HIPPELI: (Nyreänä) Ensi vuonna vasta, sanoi mami.

HUPPELI: Sitten kun olemme jo ihan vanhoja. Tai ainakin melkein.

HIPPELI: (Haaveellisena) Tuleekohan sinne hippoihin se naapurin musta pässipoika.

HOPPELI: Voi muuten tullakin. Sieltähän se aina katselee sinua nenä aidan raossa.

HUPPELI: Tuossa toisessa pihassa on myös kaksi hauskannäköistä kaveria. Niillä on tosi upeat sarvenalut (huokaa).

HIPPELI: (Huokaa syvään) Mutta se eka on niin ihanan tumma. (Innostuen) Luuletteko että voisimme jotenkin koristautua niitä hippoja varten.

HOPPELI: (Nauraa kiusoitellen) Tai pässipoikia varten.

HUPPELI: Joo, jotain kevennystä täytyisi keksiä näihin kurjiin mekkoihin.

HOPPELI: Jos solmisimme kukkaseppeleitä ja pistäisimme päähän.

HIPPELI: (Hypellen innoissaan) Päiväkakkaroita ja juhannusruusuja ja - ja - sinikelloja - ja ...

HOPPELI: Oi, meistä tulee hienoja! Mutta ei kerrota kenellekään!

HIPPELI: Ei kerrota! Yllätetään kaikki! Kyllä niiltä silmät pyöristyvät kun tulemme - seppeleet päässä. (Hihittää)

HUPPELI: Ne kukat on sitten poimittava yöllä. Ja salaa.

HIPPELI: Miksi yöllä? Ja miksi salaa?

HUPPELI: Se on juhannustaika. - Jos juhannusyönä menee metsään noin niinkuin salaa ja poimii kukkia ja sitten menee nukkumaan, niin unessa näkee oman poikaystävänsä.

HOPPELI: Sehän on jännää. Mutta hypellään vielä sitä lampaanpolskaa. (Tanssivat)

Onko koira kotona?, 1977.

Lähteet

• Suomen Kirjailijat 1945-1980. SKS 1985, s. 323.