Lähdekoodi sivulle Taidemuseon perustaminen (T. Ylitalo)

Minusta tuntuu, että kuvaamataiteet ja niiden harrastaminen vielä 1930-luvullakin elivät aika nukkuvaa aikaa Hämeenlinnassa. Harvoin pani joku taiteilija pani töitään näytteille - tavallisesti Kansalliskerhoon tai Raatihuoneen pikkusaliin. Muistan heistä ainakin Carlstedtin veljekset, Makkosen ja [[Grigor Auer|Grigor Auerin]]. Sodan päättymisen jälkeen perustettiin Hämeenlinna-Seura, ja siihen alajaostoja, mm. taidejaosto. Eräässä kokouksessa taiteilija [[Urho Heinänen, taiteilija|Urho Heinänen]] kuin ohimennen ehdotti, että jaosto alkaisi järjestää taidenäyttelyitä. 

[...] 

Kun taidejaoston toimesta ei näyttelyitä alkanut tulla, aioin itse tuumia sellaisen järjestämistä. Kaupunkiin oli perustettu uusi lautakuntakin - Kulttuurilautakunta ja minut pantu sen puheenjohtajaksi. Taisi olla muuten ensimmäinen kulttuurilautakunta, joka maahamme perustettiin. Tämä tietenkin velvoitti meitä. [[Hämeenlinna-Seura|Hämeenlinna-Seuran]] puheenjohtaja, pormestari [[Arvi Kivikari|Arvi Kivikari]], jolle puhuin taidenäyttelyn järjestämisestä, antoi henkistä tukea ja kaupunginjohtaja [[Kalervo Pellinen|Kalervo Pellinen]] lupasi [[Hämeenlinnan raatihuone|Raatihuoneen]] ison salin - muistaakseni maksutta - näyttelypaikaksi, vieläpä kaupungin rakennusmiehet laittamaan kiinnitysseinät taulujen ripustamiseksi sekä lisäseiniä, jotta tauluja mahtuisi enemmän. Pylväitä tehtiin veistoksia varten. 

[[Mikko Carlstedt|Mikko Carlstedtin]] kanssa neuvottelimme taiteilijoiden valitsemisesta ja kutsumisesta. Helsingistä hän hoiteli tämän puolen. Syntyi ensimmäinen taidenäyttely, joka avattiin 18.5.1945. Siinä oli esillä 110 työtä kuudeltatoista eri taiteilijalta. Veistoksia oli mukana kaikkiaan neljätoista. Menestys oli erinomainen, arvostelut hyvät, samoin myyntitulos. Seura sai 15&nbsp;% myytyjen taulujen hinnasta. Samanlaisia näyttelyitä järjestettiin seuraavina neljänä vuotena. 

[...] 

Ehkäpä useammallakin taholla oli ajateltu ja lausuttu julkikin, että Engelin suunnittelema kaunis rakennus Hämeenlinnassa oli liian ala-arvoisessa käytössä armeijan nahkaleikkaamona. Vastaava rakennus Tampereella oli muutettu taidemuseoksi. Kummatkin rakennukset olivat alkuaan tarkoitettu viljamakasiineiksi. Mutta miten ja mitä sinne saataisi jotain näytteille kun ei ollut minkäänlaisia kokoelmia. 

Alkusysäyksenä [[Hämeenlinnan taidemuseo|Taidemuseon]] syntymiseen oli Mikko Carlstedtin tiedotus Helsingistä v. 1947, että Viipurin taidemuseon intendetti prof. Rurik Lindqvist olisi halukas yrittämään saada Viipurin Taidemuseon kokoelmat Hämeenlinnaan sillä ehdolla että Engelin viljamakasiini muutettaisiin taidemuseoksi. Samalla hän varoitti pitämään asian hyvin salassa sillä monet kaupungit, joista hän mainitsi mm. Kotkan, Oulun ja Lahden [jotka] olisivat halukkaita saamaan kokoelman. Hän pyysi ryhtymään toimenpiteisiin asian eteenpäin viemiseksi. Asia kiinnosti minua kovasti eikä yhtään vähempää myös kaupunginjohtaja Pellistä, jolle asiasta kiiruhdin ilmoittamaan. Tunnettuun tyyliinsä Pellinen ryhtyi rivakasti toimenpiteisiin. 

<br>Kaupungin ja valtion välillä alkoivat pitkät, monimutkaiset neuvottelut. Kaiken lisäksi oli vielä niin että Makasiinin tontti oli kaupungin mutta itse rakennus valtion. Neuvotteluihin kytkettiin vielä paljon muuta mm. Poltinahon kentät ja Ojoisten pellot ym. Lopulta päästiin sopimukseen ja kaupunki sai omistukseensa itse rakennuksenkin. Muodostettiin rakennuslautakunta, jonka puheenjohtajaksi jouduin. Kaupunginarkkitehti [[Olavi Sahlberg|Olavi Sahlberg]] sai tehtäväkseen muutossuunnittelun, jossa vaikeutena oli vielä se, että valtion arkeologi sekaantui muutoksiin - olihan kysymyksessä arkkitehtoonisesti arvokas rakennus. Itse ulkokuoreen vaikuttava ainoa muutos oli sisäänkäynnin eteen rakennettavat raput, jotta sisätiloja ei haaskattaisi enempää. 

Ankara pohdinta käytiin valaistuksesta. Ennen käytettiin museoissa kattoikkunoita, joiden kautta luonnonvalo tuli näyttelytiloihin. Putkivalot olivat myös pitkälle kehittyneet. Asiasta koetettiin ottaa selvää ulkomailta, aina Amerikan moderneja museoita myöden. Kun kattoikkunoista annettiin yleensä huonot arvostelut niiden viottamisen ja likaantumisen tähden, päädyttiin lopulta putkivaloihin. Uskoimme niiden yhä edelleen kehittyvän lähemmäksi luonnonvaloa. 

<br>Sillä aikaa kun kaupunki ja valtio kävivät neuvotteluja, oli Viipurin taidemuseon intendentti prof Rurik Lindqvist käynyt ankaraa taistelua Hämeenlinnan puolesta, jotta kokoelmat saataisiin tänne. Lahdesta tuli pääkilpailija, ja se yritti parhaansa vedoten mm. siihen että Lahteen asettui viipurilaisia asumaan huomattavasti enemmän kuin Hämeenlinnaan. Lahdella ei kuitenkaan ollut tarjolla läheskään sellaista rakennusta kuin Hämeenlinnalla taideteosten sijoittamista varten. Vieläpä heidän rakennuksensa oli puusta ja siksi tulenarka ja vaarallinen ainutlaatuisten taideaarteiden säilyttämiseksi. 

Niin kävi että Prof. Lindqvist hoiti pitkät neuvottelut taitavasti, ja taiteellisesti painavin osa, Viipurin Taiteenystävien kokoelmat, tuli Hämeenlinnaan ja n.s. historialliset kokoelmat Lahteen. Kaikki nämä kokoelmat olivat evakoituina Rautalammin kirkonkylässä, Pauran museossa. Ne olivat siellä laatikoihin pakattuina, suurin osa tauluista vain kiilakehyksissä, koska siirto Viipurista tapahtui hyvin nopeasti ja kokoelmien oli mahduttava mahdollisimman pieneen tilaan. 

<br>Kun päätös jaosta oli tullut v. 1951, lähdimme prof. Lindqvistin kanssa kaupungin komeassa Mercuryssä istuen kohti Rautalammia. Kaupunginjohtaja Tuurnan poikkesimme ottamaan Pransaaresta mukaamme jakoa toimittamaan. Ehtoolla pääsimme perille ja meille oli saunakin järjestetty pitkän matkan päätteeksi. Aamulla alkoi jako. Alussa tuntui ettei siitä mitään tulisi, kun kaupunginjohtaja alkoi väittää että jakoa ei voisi tehdä ellei Lahden edustaja ole mukana. Prof. Lindqvist rauhoitti Tuurnaa että luettelossa ovat selvät merkinnät siitä mitkä esineet kuuluvat Viipurin Taiteenystävien kokoelmiin [ja] mitkä muihin. Tuurnakin tyyntyi ja esine esineeltä kävimme läpi koko varaston loppuun saakka ilman kommelluksia ja eripuraisuuksia. Ehtoopuolella paikalle saapui Hämeenlinnan kaupungin kuorma-auto, johon Hämeenlinnaan tulevat taululaatikot nostettiin, ja siinä kuorma-autossa, kuljettajan vieressä istuen minäkin tulin läpi yön Hämeenlinnaan. Muistan sen vapauttavan tunnelman mikä mielessäni silloin vallitsi. Pitkien ponnistusten ja neuvottelujen jälkeen oli kaikki nyt voitettua ja varmaa. Taidemuseota rakennetaan jo, ja se mitä sinne sijoitetaan on nyt tuolla takanani auton lavalla, laatikoittain Suomen arvokkainta ja kauneinta taidetta kautta aukojen. Pohjoismaiden Yhdyspankin Hämeenlinnan konttori antoi ystävällisesti tilavat holvinsa taidekokoelman sijoituspaikaksi taidemuseon rakentamisen ajaksi. 

<br>''Toivo Ylitalo'' 

Hammaslääkäri Toivo Ylitalon 1960-luvulla pitämä esitelmä Taidemuseon perustamisesta. 

[[Category:Yleisiä_muistelmia]]